Vain elämää, ei sen enempää - kuvien katsominen omalla vastuulla! Mulla on täällä menossa special-viikonloppu ja kaikenlaisia herkkuja foccacciasta suklaakakkuun ja tortilloista irtokarkkeihin, muutamia drinksuja unohtamatta. Arki on hyvä pitää kasassa, niin voi silloin tällöin ottaa hyvällä omallatunnolla vähän rennommin - elämää tämä kun vain loppupeleissä on ja siitä on hyvä nauttia tasapainoisesti myös hetkessä eläen. =)
lauantai 31. tammikuuta 2015
torstai 29. tammikuuta 2015
Go Fat Go makroissa!
No niin, nyt tulee sitten makroihin laskettuna Fitfarmin ilmainen ruokavalio Go Fat Go, joka on siis erittäin hyvä ensiaskel kohti esimerkiksi Superdieettiä tai yleensäkin säännöllistä, terveellistä ja kevyttä ruokavaliota. :)
Go Fat Go:n alkuperäisen ruokavaliorungon löydät tästä!
Itse ruokavaliohan on laadittu muotoon, jossa sallitut ruoka-aineet ja niiden määrä on lueteltu jokaiselle aterialle valmiiksi ja niiden varioiminen on hieman hakuammuntaa – lihana voit käyttää kanaa, kalkkunaa, tonnikalaa vedessä tai 10% rasvaa sisältävää naudan paistijauhelihaa. Käytännössä vaihtoehtoja kun olisi paljon enemmän: mikä tahansa liha tai vaikkapa juusto- tai maitotuote (raejuusto, fetajuusto, mozzarellajuusto), jonka rasva- ja proteiinipitoisuus vastaa kutakuinkin edellä mainittuja.
Juuri tästä syystä makrot tuovat lisää variaatiota normaaliin ruokavalioon, sillä kunhan proteiini-rasva-hiilarisuhde pysyy kutakuinkin samana, niin vain mielikuvitus on rajana sille, mitä voit syödä. Aloitetaanpa.
~ proteiinit: 20g
~ hiilihydraatit: 28g - 37g (riippuen, käytetäänkö pakastemarjoja vai ei)
~ rasvat: 3g
Lounas
~ proteiinit: 22g - 28g (riippuen, käytetäänkö jauhelihaa vai kanaa ja raejuustoa vai valkuaisia)
~ hiilihydraatit: 0,2g
~ rasvat: 10g
Välipala (maitorahka + marjat / Dietmix / Pro-Fx lo-carb bar)
~ proteiinit: 22g / 19g / 30g
~ hiilihydraatit: 22g / 17g / 13 - 17g
~ rasvat: 0g / 0g / 3,9g - 5,4g
Illallinen
~ proteiinit: 22g - 29g (riippuen, käytetäänkö jauhelihaa vai kanaa)
~ hiilihydraatit: 30g
~ rasvat: 3g - 11g (riippuen, käytetäänkö kanaa vai jauhelihaa)
Iltapala
~ proteiinit: 21g - 26g (riippuen, käytetäänkö maitorahkaa vai raejuustoa)
~ hiilihydraatit: 13g - 22g (riippuen, käytetäänkö pakastemarjoja vai ei)
~ rasvat: 0g
Toivottavasti tästä olisi apua jollekin, joka haluaa kokeilla makroilla leikkimistä tai muuten vain hahmottaa, mitä kaikkea GFG-ruokavalio sisältää. Tätä ruokavaliota kannattaa ilman muuta kokeilla ihan kenen tahansa ja helpointa on toki aloittaa ilman makroja, mutta pidemmän päälle makrot tuovat sitä kaivattua variaatiota ja lisähaastetta matkaan mukaan. Suosittelen; itse olen tykännyt! :)

Go Fat Go, makroversio:
Aamupala~ proteiinit: 20g

keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Ruokainspiraatiota
Foodspiration? No, oli mitä oli, niin imagomuutosta – niin, blogin ilme on tosiaan muuttunut :) – suunnitellessa törmäsin samalla toinen toistaan herkullisempiin kuviin terveellisistä, puhtaista ja kevyistä ruuista, joita koko blogi onkin pullollaan. Nyt vielä kollaasin muodossa muutamat räpsyt tähän hetkeen, olkaapa hyvät!
Ps. Parannusehdotuksia ja muita kommentteja uudesta ulkoasusta otetaan aina ilolla vastaan! Hion mielelläni tätä vielä lisää, kunhan keksin ensin mihin suuntaan.
maanantai 26. tammikuuta 2015
Tekemättömät asiat
Hitto kun pitäis -Hermanni Mindrape
Ei auta itku, potku tai raivarikaan, jos tekemättömät asiat vaivaavat mielen perukoilla. Omalla kohdallani nämä syövät paitsi aikaa, niin myös iloa päivästä – stressaa, kun on jotain, mikä odottaa tekemistä tai aloittamista ja saatan jopa tehdä suunnitelmia siitä, miten ja milloin nämä asiat toteutan, vaikka samassa ajassa olisin voinut hoitaa ne pois alta ja siirtyä seuraavaan. Tekemättömistä asioista pääsee eroon vain tekemällä ja siksi alan nyt käyttää edellä mainittua Hermannin vinkkiä, jotta elämään saisi taas vähän lisää ryhtiä ja päivistä kokonaisia.
Pitäisi tehdä kaikenlaista ihan siivoamisesta rästiin jääneisiin koulutehtäviin, salilla käymiseen ja postauksienkin kirjoittamiseen. Kaikkeen ei meinaa edes aika riittää, joten tärkeät linjaukset on hyvä tehdä päässään heti alkuun ja ne pienet yksityiskohdat (eli siivoaminen :-D) tehdä sitten nopeasti pois alta heti, kun ne tulevat mieleen. Asiat on myös hyvä pitää yksinkertaisina ja aivot lyödä hyvällä tavalla narikkaan – jos jokin asia pitää hoitaa, niin hoida se sen suuremmin märehtimättä. Sittenpä on hoidettu eikä aikaa mene hukkaan yhtään kaivattua enempää.
Yhden tärkeän linjauksen teen kuitenkin tässä ja nyt: psykologiaan keskittymisen. Luen tällä hetkellä avoimessa yliopistossa psykologian perusopinnon kursseja, joissa tekemistä riittää yllin kyllin ja nyt olisi tarkoitus yhdistää kylkeen myös pääsykoelukeminen. Tämä tulee siis olemaan elämäni ykkösprioriteetti tänä keväänä (ja toivottavasti koko loppuelämän ajan), joten mitään pidättelemättä annan nyt itselleni luvan ja oikeutuksen keskittyä täysipainoisesti siihen ja vain siihen. Jos aikaa riittää, tulevat kuvioihin myös ystävät ja tämä blogi.
Kuntosali toimikoot vapauttavana fyysisenä vaihteluna aikaa ja vaivaa vaativille psykologian tehtäville sekä lukemiselle, mutta salistakaan en voi tällä hetkellä ottaa mitään ylimääräistä painetta tai stressiä. Ruokaa tulen myös syömään tuttuun tapaan ja eiköhän siitä tule kuviakin otettua silloin tällöin, joten blogiin riittänee kyllä materiaalia, kunhan tältä työmäärältäni jaksan, ehdin ja viitsin postailla.
Varoitan siis, että pientä hiljentymistä saattaa olla tiedossa – tai sitten ei. :-D En osaa vielä arvioida, tulenko käyttämään blogia kuntosalin tavoin rentoutumiskeinona ajatusten jäsentelemiseen ja saamiseen muualle, mutta siltä varalta ettei näin käykään, niin kirjoittelen tämän varoituspostauksen tänne varmuuden vuoksi. Tämä oli yksi näistä tämän hetken "hitto kun pitäis" -asioista, jonka nyt saan vihdoin kirjoitettua auki teillekin tiedoksi. Yksi homma listalta pois, seuraavaksi muiden kimppuun.
Samalla jos täällä blogissa lähipiirin tuttujani pyörii, niin tiedoksi heillekin, että tämä neiti erakoituu ihan tietoisesti ja hyvillä mielin psykologian pariin. Kaikki on siis todella hyvin, jos musta ei kuulu. :) Sen sijaan jos yritän epätoivoisesti hakea huomiotanne tai seuraa erilaisiin puuhiin, niin käskekää mun pistää nenä visusti takaisin kiinni siihen kirjaan! Kiitän sitten loppukeväästä, heh. <3 Melkein voisi sanoa samaa blogin lukijoille eli jos jatkan postaamista kerran päivässä joka päivä, niin hätistelkää jo pois. :-D Ei vaan, ei tähän nyt niin älyttömästi aikaa mene, mutta viivettä saattaa olla havaittavissa esimerkiksi kommentteihin vastaamisessa eli kärsivällisyyttä toivoen. :)
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Silmät auki, maailma on kaunis
"Happiness can be found even in the darkest of times, if one only remembers to turn on the light."
- Albus Dumbledore
Elämä rakentuu pienistä palasista, yksityiskohdista, jotka voi huomata tai olla huomaamatta ja joiden merkityksen voi sivuuttaa tai olla sivuttamatta. Se, mikä on itselleen tärkeää ja saa itsensä iloiseksi riippuu toki jokaisesta itsestään, mutta tässäpä sympaattinen esimerkki siitä, mikä sai itselleni lempeän hymyn väkisinkin huulille. :)
Neljä viikkoa sitten törmäsin ulkona sattumalta tähän kuvioon:
Kävelin jo ajatuksissani näiden sydämien ohitse, kunnes ymmärsin peruuttaa ja napata kuvan itselleni muistoksi. Kuinkahan monta kertaa sitä tuleekaan sivuutettua tällaiset arjen pienet "ihmeet" sen suuremmin olkaa kohauttamatta ja monikohan tuostakin käveli ohitse sen suuremmin maahan katsomatta? Statistiikkoja en tiedä, mutta olen onnellinen siitä, että pysähdyin nanosekunniksi huomatakseni, ettei siinä maassa ollutkaan pelkästään tavallisia renkaanjälkiä. Joku jossain jostain syystä on nähnyt vaivaa piirtääkseen maahan nämä kuviot, jotka jo hetken päästä katoavat lumipeitteen tai jalanjälkien alle.
Kaksi viikkoa edellisestä kuvasta törmäsin yliopistolla tähän ihanaan pariskuntaan, joista hetken mielijohteessa päätin jälleen ottaa kuvan – onneksi! :))
Miten söpöä, toivottavasti tämäkin kuvio on kirvoittanut mahdollisimman monia hymyjä. Love is in the air – niin heillä, jotka näitä kuvia päätyvät piirtämään kuin myös meillä, jotka niitä pysähdymme tässä hektisessä elämässä ihastelemaan ja arvostamaan.
Kahden viikon päästä tästä, muutama metri ennen kotioveani, oli maahan piirtynyt vielä syystä tai toisesta tällainen kuvio. Monelle varmasti mitätön laikku lumessa, mutta tälle tytölle ei. Kamera esiin ja kuva muistoksi.
Kuten todettu, joillekin tällaiset elämän pienet yksityiskohdat ovat yhdentekeviä ja mitättömiä, mutta minulle eivät. Näissä on sitä jotain suunnittelematonta taikaa, jota en oikein osaa kuvaillakaan. Pienen pieniä juttuja, joilla on suuren suuri voima.
Tämä maailma vaikuttaa välillä aivan hirmuisen kylmältä ja julmalta paikalta, jossa raha on menestyksen mitta ja sen tuottaminen ja arvon kasvattaminen elämän prioriteetteja. Joissain piireissä ihmiset ovat lisäksi niin oman onnensa seppiä, että muualle ei vilkaista ja jos joku toinen kaatuu, hän saa nousta itsekseen tai olla nousematta. Tough love, life's rough so wear a helmet?
Jos minä kaadun, jään mielelläni hetkeksi maahan tutkailemaan, mitä kaikkea jännää siitä perspektiivistä näkeekään.
En itse haluaisi elää maailmassa, jossa empatiaa, rakkautta, ystävällisyyttä, kiltteyttä, anteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta ei ole olemassa. Onneksi tähän voi jokainen itse omilla teoillaan, arvoillaan, asenteellaan sekä ennen kaikkea käytöksellään vaikuttaa, kun vain muistaa avata silmänsä ja päästää vähän auringonvaloa elämän jokaiselle osa-alueelle. Siispä en onneksi koskaan joudu elämään kauhuskenaario-maailmassani – minun omassa pienessä onnellisuuskuplassani aurinko paistaa, vaikka olisi jo keskiyö ja elämä on täynnä edellämainittujen kuvien mukaisia pieniä yksityiskohtia, kun vain maltan pysähtyä huomaamaan niitä.
If you want to feel rich, count all the things you have that money can't buy. <3
Olen myös jaaritellut (:D) onnellisuudesta aiemminkin, halutessasi voit tsekata siis myös nämä:
What goes around, comes around
Positiivisen asenteen voimasta
Carpe That Effing Diem

lauantai 24. tammikuuta 2015
Puren raakakakku-kurssi, slurps
Hellurei! Instagramiani seuraavat ovatkin jo päässeet vakoilemaan etukäteen, minkälaisia kakkusia pääsimme viime sunnuntaina porukalla taikomaan – värikkäitä, herkullisia ja ennen kaikkea puhtaita ja terveellisiä raakakakkuja Turussa sijaitsevan "terveyskahvila" Pure Foodinin kakkukurssilla.
Miksi raakakakku? Raakakakut valmistetaan aina kypsentämättömistä, mahdollisimman käsittelemättömistä aineksista, jolloin kunkin raaka-aineen omat vitamiinit, hivenaineet ja entsyymit ovat tallella sellaisenaan eikä kakkuun ole pumpattu mitään lisä-, väri- tai säilöntäaineita. Tuoretta ja luonnollisesti myös luomua, joka tekee hyvää sekä keholle että ympäristölle.
Vastuullinen, terveellinen ja herkullinen valinta – uskokaa pois etenkin viimeisimmän kohdalla. :) Ja mikä parasta, raakakakut ovat aina luontaisesti gluteenittomia, laktoosittomia, maidottomia ja munattomia ja jopa pähkinäallergikko pystyy näistä soveltamaan itselleen sopivat versiot. Lisää kannattaakin lukaista tästä Turun Sanomien uunituoreesta artikkelista: http://ts.fi/uutiset/kotimaa/725099/Muutakin+kuin+smoothie
Kakkukurssilla taikomisaikaa oli nelisen tuntia, jonka aikana tehtiin pareittain tai kolmen hengen ryhmissä aina yksi makea leivonnainen sekä lisäksi koko porukalle suolaista piirakkaa, joka tällä kertaa oli avokado-kasvispiirakka – ja saanen sanoa, että yksi parhaimmista tarjoiltavista omaan makupalettiini, päihitti perinteiset kinkkupiirakat mennen tullen! Leipominen oli muutenkin käytännössä ainesten murskaamista ja sekoittamista eli dead simple, kuka tahansa pystyy kyllä vääntämään itselleen yhden raakakakkusen käden käänteessä.
Meidän leivottavaksemme jäi tällä kurssilla mustikkakakku, jonka tekeminen oli niin älyttömän helppoa ja nopeaa, että laitan siitä kyllä reseptin tähän kylkeen! Me käytimme tällä kertaa täytteessä cashewpähkinöiden sijaan manteleita, joten ainakin niiden kanssa reseptistä tuli suussasulavan herkullinen, joka oli samaan aikaan raikas ja kevyt sekä täyteläisen rikas (jos kyseinen yhdistelmä on mitenkään mahdollinen, heh).
Mustikkakakussa olennainen vinkki on surautella pakastemustikoita todella pitkään blenderissä ennen rasvojen lisäämistä, sillä kylmä mustikkatahna kiteyttää, jäädyttää ja kohmeuttaa kookosöljyn ja kaakaorasvan melkoisen nopeasti – havainto, jonka itse koimme kantapään kautta. :-D Kakusta tulee siis kunnon blendauksen jälkeen vähän sinertävämpää kuin mitä meillä, mutta todella hyvää se oli noin violettinakin – sössimään ei sinänsä onnistu, vaikka vähän virheitä tekisikin matkalla.
Pohja:
1dl kaakaopapuja
2dl luumuja (kuivattuja)
2dl gojimarjoja
2tl kanelia
1dl kookospalmusokeria (luomu)
1mm Himalajan Kristallisuolaa
n. 1/2dl kaakaovoita
Mittaa kutteriin (tai leikkuulautaa ja veistä / todella tehokasta tehosekoitinta apuna käyttäen) kaakaopavut, goji-marjat ja luumut. Jauha rouheiseksi massaksi ja kaada massa isoon kulhoon. Lisää kulhoon mausteet ja sokeri sekä kaakaovoi. Sekoita taikina huolellisesti ja taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun vuuan pohjalle ja laita pakastimeen hyytymään.
Täyte:
2dl pakastemustikoita (kotimaisia)
4dl cashewpähkinöitä (luomu)
1dl vettä
1dl raakakaakaovoita (luomu)
2dl kookosöljyä sulatettuna (luomu)
noin ½ dl lähihunajaa (maista makeus, lisää halutessasi)
1mm Himalajan Kristallisuolaa
1mm vaniljajauhetta (luomu)
Laita blenderikannuun tai tehosekoittimeen kaikki raaka-aineet lukuun ottamatta kookosöljyä ja kaakaovoita. Blendaa taikinaa niin kauan kunnes massa on aivan sileää. Lisää sitten sulatetut rasvat ja blendaa taas aivan sileäksi. Kaada valmis massa vuokaan pohjan päälle. Hyydytä kunnes massa on kiinteää. Massan voi (ja kannattaakin) tehdä useassa erässä, jos oma tehosekoitin ei vedä koko satsia kerralla. :-)
Koristele valmis kakku herkullisilla pensasmustikoilla, kauniin vihreillä mintun tai melissan lehdillä ja syötävillä kukilla – saat niin kesä- kuin talvijuhlapöytään upean ja helpon herkun joka maistuu kaikkien suuhun!
Browniet, tähän se emoji sydänsilmillä!
Sitruuna-juustokakku
Avokado-kasvispiirakka
Tiramisu, joka ajanpuutteen vuoksi vähän lässähti keskeltä. Maku oli silti taivaallinen :)
Omenakakut
Mikäli raakakakkukurssi Turun suunnalla houkuttelee, niin kannattaa tarkistaa Pure Foodinin facebook-sivut ja kurkkia, olisiko kursseilla vielä vapaata tilaa. :) Kurssivalikoimasta löytyy raakakakku-workshopin lisäksi tällä hetkellä myös raakasuklaa-workshop sekä smoothie-workshop, joihin molempiin allekirjoittaneen sormet jo syyhyävät, mutta dieettimoodi taistelee vielä sitkeästi vastaan, ääh. :-D
perjantai 23. tammikuuta 2015
Kantarellimunakas
Aamupalana tänään... Kantarellimunakasta!
Tämä kaveri valmistui tänään ihan mututuntumalla ja makrot menivät silti suhteellisen nappiin, mitä nyt proteiineista jäi vähän uupumaan ja parit grammat rasvaa on varaa napata pois. Itse teen siis jatkossa vähän reilummalla määrällä 3% fetajuustoa sekä 2x kokonainen kananmuna + 2x valkuainen -kombolla, mutta tätähän on tosiaan helppo soveltaa itselleen sopivaksi ihan omalla tyylillään. :)
3% salaattijuustokuutiot, also known as "fetat", ovat muuten aivan mielettömän hyvä keksintö, mikäli sattuu tykkäämään fetajuuston mausta. Niistä saa lisäproteiinia eikä silti käytännössä lainkaan hiilareita tai rasvoja ja sopivat todella hyvin munakkaisiin ja salaatteihin antamaan suolaista lisämakua, slurps!
Kantarellimunakas:
~ 3 kananmunaa
~ muutama fetajuustokuutio murennettuna (maun tai makrojen mukaan :-D), itse laitoin tänään 5-7kpl
~ puolikas sipuli
~ n. 1dl kantarelleja
~ ripaus laadukasta suolaa (vähennä suolaa sen mukaan, mitä enemmän laitat fetajuustoja)
~ ½tl kookosöljyä tai muuta rasvaa
Lopun osaa varmasti kuka tahansa tehdäkin, mutta väännetään vielä varmuudeksi rautalangasta eli pienessä määrässä rasvaa kuullotetaan ensin sipulit ja kantarellit, joiden päälle heitetään kananmunat. Näihin sitten murennetaan ja upotetaan fetajuustokuutiot ja lopuksi ripotellaan päälle vielä suola ja annetaan kypsyä, kunnes munakas on lähes hyytynyt. Sitten vain kääntö, pari minuuttia odotusta (levyn voi sammuttaa) ja haarukka kädessä vetelemään. Nam nam nam. <3
Tällä ohjeella tehtynä proteiinia n. 30g, rasvoja n. 20g, hiilareita 0g ja kaloreita n. 300kcal.
torstai 22. tammikuuta 2015
Terveellinen ei ole pahanmakuista
"Ruokakeskustelu on puuduttavaa jankutusta lisäaineista, mikrobiologiasta ja ravintoarvoista. Ruuan maku ei kiinnosta ketään. -- Ravinnon terveellisyys, turvallisuus ja puhtaus ovat tärkeitä asioita, mutta milloin niistä tuli hyvän ruuan kriteeri?
Maku on jonkinlainen viihteellinen kuriositeetti, joka on eristetty television kokkiohjelmiin ja aikakauslehtien reseptisivuille. Muualla äänessä ovat ne, joille ruoka on vain tapa täyttää vatsa tehokkaasti, terveellisesti ja turvallisesti. Silkkaa mikrobiologiaa ja ravitsemustiedettä."
Miltä 988,3 kaloria maistuu? – Suomea riivaa sairaalloinen oikeinsyöminen
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1420607112594
Missä vaiheessa terveellinen, ravintosisällöltään puhdas ja rikas ruoka tai tietoisuus siitä, mitä suuhunsa pistää on sama kuin mauton?
Terveellinen ruoka ei ole pahanmakuista ja kutsun kenet tahansa skeptikon mielelläni keittiööni kokeilemaan näitä vaihtoehtoja, joista varmasti löytyy yksi jos toinenkin nirsollekin kelpaava resepti. Kuinka montaa kertaa ns. roskaruokaa tai edes tavallista pullamössö-pastaa tai leipää maiskutellessaan kukaan pysähtyy todella maistelemaan, miltä se ruoka maistuu? Minä olen tehnyt niin, monesti! Hetken kun oikein keskittyy, sitä usein havaihtuu siihen, että se herkullinen maku on jossain pään sisällä, ei ainakaan siinä suussa.
Tämän huomaa parhaiten tekemällä perässä samaa eli kokeilkaapa seuraavana cheattipäivänä tai repsahduksen keskellä – mieti hetki, mitä todellisuudessa maistat ja saatat huomata, ettei se hampurilainen sittenkään maistu niin maukkaalta kuin koko ajan kuvittelee. Kysymys kuuluukin, uskallatko olla skeptinen ei-terveellisen ruuan maun suhteen vai onko päähäsi iskostettu, että kun se on rasvaista ja mahdollisesti jopa kiellettyä, niin sen on pakko olla syntisen hyvää, maistui sitten todellisuudessa miltä tahansa?
Salaatti voi maistua paljon paremmalta kuin hampurilaisateria. Usko jos haluat, älä jos et – se kun ei ole minulta pois, vaan ainoastaan sinulta.
"Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ihmeteltiin, että hyvän ruoan kriteereiksi on tullut ravinnon tervellisyys, turvallisuus ja puhtaus. Ja tämäkö muka huono asia? -- Kun makuasioista puhutaan, niin puhdas, terveellinen ja turvallinen raaka-aine on todella usein se maukkaampi vaihtoehto. Jos raaka-aine tarvitsee paljon lisä- ja täyteaineita kertoo se usein raaka-aineen heikosta laadusta."
Suomalaiset vihdoin kiinnostuneita terveellisestä syömisestä
http://safkatutka.fi/vieraskirjoitukset/fredu-sirvio-terveydeksi/

keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Pinkkiä sitruunavettä ♡
Tässäpä suloinen vinkki, millä saat kropalle gutaa tekevästä sitruunavedestä vielä astetta herkumman ja hienomman version. Erittäin näyttävää vettä myös vieraille tarjoiltavaksi tai illanistujaisiin.
Ota vettä joko kannuun tai isoon vesilasiin ja lisää joukkoon muutama mustikka (myös muut pienet marjat käyvät) sekä halutessasi jääpaloja. Vesi alkaa pikkuhiljaa muuttua sinertävän violetiksi mustikoiden sulaessa ja liuetessa.
Purista sitten joukkoon sitruunaa noin yhden sitruunan verran per iso lasillinen vettä ja katso, kuinka violetti vesi muuttuu hetkessä PINKIKSI! ♡ Taika-sitruunan jälkeen voit vielä lisätä muutaman sitruunasiivun koristeeksi ja juoma on valmis nautettavaksi. Mikäli haluat tästä tummempaa, voit murskata yhden tai kaksi mustikkaa ja fiilistellä mututuntumalla väriä sopivan sävyiseksi.
Sen pituinen se.
tiistai 20. tammikuuta 2015
Kuubalaisia tansseja
Taas sai tuntea itsensä varsin perinteiseksi suomalaiseksi, kun yritti keikutella lanteita salsan, merengen, reggaetonin ja muiden kuubalaisten rytmien tahtiin super-ohjaajan liikkeitä matkien. Tiistai-illan ohjelmassa oli siis vuorossa SuperTreenien ilmainen tanssillinen ilta, jossa tanssikoulu Salsa de Cuba pyöräytteli minun ja 149 muun lanteita suuntaan jos toiseenkin.
Normaalitilanteessa en valitsisi itselleni mitään tarkkaan koreografiaan sidottua liikuntamuotoa kuten tanssia, steppiä, zumbaa tai muuta vastaavaa – kaikkia olen kyllä kertaalleen kokeillut ja siksi tähän päätökseen tullut – mutta onhan tässä jutussa silti pointtinsa. Iso porukka tanssimassa iloisella, nauravaisella asenteella ja rennolla meiningillä antoi loistavaa esimakua siitä, mitä maaliskuun SuperTreeneiltä uskaltaa odottaa – yhdessä liikkumisen hauskuutta ja hyvän fiiliksen tartuttamista vieruskaverin kautta koko laumaan!
Kaiken joraamisen jälkeen tapahtumassa oli myös erilaista oheistoimintaa kuten köydenvetoa Toyotan maasturin kanssa, muotivaatteiden penkomista, arvontoja sekä lopuksi vielä masu täyteen broileri-caesarsalaattia, patonkia, jäätelöä ja spesiaalikahveja. Kotiin lähtiessä matkaan sai vielä napata muutamat tuotelahjat sekä lahjakortit meikkaukseen ja tanssitunnille – melkoisen erilainen, hauska ja antoisa ilta siis ja vieläpä täysin maksutta, slurps! :)
Nyt kelpaa siis innolla odotella varsinaisia SuperTreenejä, kun jo ennakkotapahtumassa oli näin kivaa. Arvonta kahdesta pääsylipusta maaliskuussa järjestettävään tapahtumaan on edelleen voimassa 13.2 asti, joten jos et ole vielä käynyt osallistumassa, niin klikkailepa tänne ja jätä puumerkkisi sähköpostilla ollaksesi mukana arvonnassa. Lippuja lähteepi kaksin kappalein ja kahdelle eri ihmiselle, onnea arvontaan! :)
Missä se sisäinen latino oikein piileskelee?? Epäreilua, kun niin monet muut näyttivät pyörittelevän itseään niin sujuvasti ja itse tuntee itsensä lähinnä notkeaksi kuin näkkileipä. Parastahan tässä vielä oli se, että joku otti siellä videokuvaa. :D Voi itku, hävettää jo valmiiksi, jos tämä naama edes vilahtaa filmillä...
No ei vaan, ei saa olla liian ankara itselleen (kuten suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu), vaan ihan hyvin pysyin kuitenkin rytmissä ja jos nyt en ihan heilunut kuin kypsä spaghetti, niin en sentään ollut mikään raaka spaghettitikkukaan, sen verran on sentään yökerhojenkin tanssilattioita kulutettu. Kyllä se lantio siellä mukana keikkui ja naurunpyrähdyksiä riitti niin itsellä kuin varmasti muillakin, heheh.
Haudanvakavana salakuvattavana ennen joraamista
Normaalitilanteessa en valitsisi itselleni mitään tarkkaan koreografiaan sidottua liikuntamuotoa kuten tanssia, steppiä, zumbaa tai muuta vastaavaa – kaikkia olen kyllä kertaalleen kokeillut ja siksi tähän päätökseen tullut – mutta onhan tässä jutussa silti pointtinsa. Iso porukka tanssimassa iloisella, nauravaisella asenteella ja rennolla meiningillä antoi loistavaa esimakua siitä, mitä maaliskuun SuperTreeneiltä uskaltaa odottaa – yhdessä liikkumisen hauskuutta ja hyvän fiiliksen tartuttamista vieruskaverin kautta koko laumaan!
Kaiken joraamisen jälkeen tapahtumassa oli myös erilaista oheistoimintaa kuten köydenvetoa Toyotan maasturin kanssa, muotivaatteiden penkomista, arvontoja sekä lopuksi vielä masu täyteen broileri-caesarsalaattia, patonkia, jäätelöä ja spesiaalikahveja. Kotiin lähtiessä matkaan sai vielä napata muutamat tuotelahjat sekä lahjakortit meikkaukseen ja tanssitunnille – melkoisen erilainen, hauska ja antoisa ilta siis ja vieläpä täysin maksutta, slurps! :)
Nyt kelpaa siis innolla odotella varsinaisia SuperTreenejä, kun jo ennakkotapahtumassa oli näin kivaa. Arvonta kahdesta pääsylipusta maaliskuussa järjestettävään tapahtumaan on edelleen voimassa 13.2 asti, joten jos et ole vielä käynyt osallistumassa, niin klikkailepa tänne ja jätä puumerkkisi sähköpostilla ollaksesi mukana arvonnassa. Lippuja lähteepi kaksin kappalein ja kahdelle eri ihmiselle, onnea arvontaan! :)
maanantai 19. tammikuuta 2015
Spinning-pyörän selässä
...viihtyy! Oi vitsit mitkä endorfiinit täällä pörrää. <3 Takana on sekä tunnin tavallinen spinning että siihen päälle puolen tunnin HIIT-spinning, joiden väliin jäänyt puolen tunnin tauko hyödynnetty vatsalihaksia tehden. Yhteenlaskettuna siis yhden illan aikana puolitoista tuntia spinning-pyörän selässä istuen, hiki virraten, läähättäen ja itsestään kaikki irti repien mitään säästelemättä. :))) Aivan mieletön voittajaolo!
Takaisintulomatkalla näytin varmaankin monen silmiin siltä kuin olisin vetänyt jotain kyseenalaista naamariin, sillä taisin hymyillä kaikelle ja kaikille ja samanaikaisesti koomata hiljaa itsekseni euforiapilvessä leijuen, heh. En oikein tiedä, miten pukisin sanoiksi sen tunteen, kun on oikeasti ylittänyt kaikki odotuksensa ja selvinnyt vieläpä koko pitkästä rupeamasta hymyssäsuin. Kun molemmat pyöräilyt oli vihdoin vedetty, teki mieli hyppiä ilosta ja riemusta ja kulutetusta energiamäärästä huolimatta virtaa olisi riittänyt vaikka pienelle kylälle! Koukussa tuohon tunteeseen, tarvitsen lisää. =)
Ja lisää onkin tulossa – tälle viikolle olen innostuksissani aikatauluttanut itselleni myös keskiviikolle tavallisen 55min spinning-tunnin sekä lauantaille uuden 30min HIIT-spinningin. Näin paljoa ei tietenkään tarvitsisi vetää, mutta kun motivaatiota riittää ja jäljellejäävä tunne on niin huippu, niin miksipäs ei. Tunnen onneksi itseni jo tässä vaiheessa niin hyvin, että tällaisia pieniä ja harkittuja "ylilyöntejä" uskaltaa silloin tällöin tehdä ja niistä saa sitten nauttia täysin rinnoin mitään pidättelemättä!
Tässä kannattaa tietysti jokaisen kuulostella itseään ja mennä omien voimavarojensa mukaan – suorilta käsin ei kannata sortua aloittelijoiden "kaikki-mulle-tänne-heti" -virheeseen, ellei haluta onnistua nujertamaan pitkän tähtäimen innostusta heti alkumetreillä. Hiljaa hyvä tulee myös ja siitä sitten tarvittaessa nostamaan panoksia, jos intoa riittää! Tärkeintä on kuitenkin löytää se hyvä fiilis, juurikin ne endorfiinit. :)

Me today, heheh

Aurinkoista maanantaitunnelmaa täydentääkseni olen kuunnellut koko päivän disney-soittolistaa ja kotimatkalla siinä edellämainitussa euforiapilvessä tallustellessani päätin laittaa soittolistalta seuraavana tulevan biisin myös tähän postaukseen. Ja sitten odotin – kävelin ja hymyilin ja odotin, että kappale vaihtuu ja kuulen, minkä näistä ihanuuksista laitan teille kuunneltavaksi.
No, sieltähän pärähti Pienestä Merenneidosta tuttu Kiss the girl ja ensimmäinen ajatukseni oli, että voisiko taas yhtään tulla vihjailevampaa biisiä ja jos tämän laitan, niin siellä joku heti luulee siihen liittyvän jotain muuta. :D Tässä ei kuitenkaan ole mitään piilotettua agendaa, hehe, joten pistäkää siis vain soimaan ja fiilistelkää halutessanne maanantai-iltaa alla olevan biisin tahtiin. <3 Välillä kannattaa heittää vähän vapaammalle ja leikkisämmälle vaihteelle, muita ihania ovat mm. Hakuna Matata ja Under the sea. :)
Helppo ja hiilariton proteiini-pizza
Namnamnam, täältä tulee todella erikoisen kuuloinen, mutta maistuva ja proteiinipitoinen pitsaohje. Valmiina?
Pohja on tehty jauhelihasta. Kyllä, jauhelihasta. Tekisikö mieli nyrpistää nenää ja tuomita resepti suorilta käsin? Niin itsekin mietin aikoinaan, mutta annoin sille mahdollisuuden ja olen älyttömän iloinen, että niin tein. Kuka ravintotietoinen lihansyöjä (sori kasvissyöjät, tämä ei tällä kertaa sovi teille :D) nyt voisi olla vastustamatta ravintoarvoiltaan korkeaproteiinista pitsaa, jossa ei ole lainkaan hiilareita ja vain maltillisesti rasvaa?
Lihansyöjän karppi-pizza, pohja:
~ 400g kalkkunan paistijauhelihaa
~ 1 kananmuna
~ suolaa ja mausteita oman maun mukaan, itsellä chili, cayennepippuri ja jauhelihamauste
Sekoita pohjan ainekset keskenään ja painele mössö tasaiseksi levyksi uunipellille. Paista 200 asteessa hetki (n. 10min riittänee), kunnes pohja näyttää kypsältä ja siihen pystyy levittämään täytteitä.
Täytä pitsa haluamillasi täytteillä ja laita hyvällä omallatunnolla myös juustoraastetta, sillä tällä ohjeella tehtynä pohjassa ei ole juurikaan rasvaa. Mikäli haluat tehdä pohjan tavallisesta jauhelihasta, suosittelen käyttämään vähärasvaista (10%) naudan paistijauhelihaa, sillä rasvainen pohja ei sovi tähän pitsaan, testattu on. Mausteeksi voi myös pitsamaisuutta hakiessaan lisätä oreganoa tai pitsamaustetta.
Pohjan ravintoarvot karkeasti laskettuna:
Energia: 638kcal (neljään annokseen jaettuna 159,5kcal)
Proteiini: 83g (neljään annokseen jaettuna 20,75g)
Rasva: 34g (neljään annokseen jaettuna 8,5g)
Hiilihydraatit: 0,2g
Itse käytin täytteinä tomaattimurskaa, 150g mozzarella-juustoraastetta, 100g tonnikalahiutaleita vedessä, säilykeherkkusieniä ja tankoparsaa. Ravintoarvot laskin käytännössä vain juustosta ja tonnikalasta, sillä herkkusienissä ja parsassa on olemattoman vähän yhtikäs mitään ja tomaattimurskassakin vain muutama hassu gramma hiilaria, joka ei ketään vahingoita.
Lopputuloksena oman pitsani yhteenlasketut ravintoarvot pohjineen päivineen:
Energia: 1188kcal (neljään annokseen jaettuna 297kcal)
Proteiini: 142g (neljään annokseen jaettuna 35,5g)
Rasva: 67g (neljään annokseen jaettuna 16,75g)
Hiilihydraatit: 3,7g + mitä pienestä määrästä tomaattimurskaa, herkkusieniä ja tankoparsaa kertyy
On muuten hurjan täyttävää ja pitää nälän poissa pitkään, vaikka onkin kooltaan vähän pienempi kaveri. Tankkaamaan ei takuulla pysty yhden palan jälkeen, sen verran tuhdisti tästä löytyy proteiinia – ja sehän tässä onkin parasta, sillä normaalipitsaa tulisi varmasti vedettyä nälkäänsä enemmän kuin yksi tai kaksi siivua, mahdollisesti jopa koko pitsa. Jos siis tekee mieli pitää pitsaperjantai, niin kokeile vaihteeksi tällä versiolla – säästyt sekä hiilaripöhötykseltä että huonolta omatunnolta. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)