lauantai 30. tammikuuta 2016

Aloha from Belfast!

Terkkuja tuulisesta, sateisesta ja äärimmäisen harmaasta, mutta silti ah-niin-ihanasta Belfastista! Olen korviani myöten rakastunut. Kaupunkiin siis, ja sen ihmisiin. Ja kulttuuriin, maahan, arkkitehtuuriin, tapoihin, ruokaan... Oikeastaan ihan kaikkeen, kun vähänkään mietin. =)

Elämä on viimeisen viikon ajan ollut aivan älyttömän hektistä, mutta sekunnistakaan en voi valittaa, vaan nautin täysin sydämin joka hetkestä. Suoraan sanottuna on ollut jo pidempään todella outoa nähdä, miten kaikki palapelin palat tuntuvat vihdoin loksahtelevan elämässä täydellisesti paikoilleen ja tuntuu, etten ehdi edes henkeä vetäistä, kun asiat ovat jo itsellään menneet järjestykseen. Ihan sama mitä elämässäni teen, niin riittää, että se liittyy edes jollain etäisellä tavalla tänne Pohjois-Irkkuihin muuttoon ja puff, aurinko paistaa heti mitä kirkkaimmalta taivaalta. Melkein väkisinkin alkaa uskoa kohtaloon.

Yksi onnellinen neiti täällä siis näpyttelee ihanan brittitalon olohuoneesta käsin kestohymy naamalla koko viikon ajalta eikä loppua näy. Vielä tämän viikon ajattelin vetää täysin rennolla fiiliksellä niin elämisen kuin ruuankin suhteen, mutta ensi viikosta olisi aikeissa napata jälleen kiinni terveellisimmistä valinnoista. Niihin liittyen onkin vähän uutta ja jännää raportoitavaa, joten jos vähääkään terveys ja hyvinvointi nappaa omalla kohdalla, niin kannattaa pitää korvat höröllä seuraavaa postausta ajatellen. Myös treeneihin on tulossa uutta lisäpotkua, palataan siis astian äärelle toivottavasti piakkoin!

Nyt enää perjantai pakettiin ja vähän löhöämistä ennen huomista Ikea-reissua. Kiireet alkavat toivottavasti pikkuhiljaa helpottaa, joten blogillekin pitäisi löytyä jatkossa jälleen enemmän aikaa – materiaalista tosiaan nyt puhumattakaan. Hauskaa viikonloppua ihan joka iikalle sinne lammikon toiselle puolelle :)


Greetings from the windy, rainy and extremely grey but still ever so lovely Belfast! I'm completely and utterly in love. With the city that is, and its' people. And with the culture, the country, the architecture, the manners, the food, everything really when I think about it. =)

Life has definitely been hectic this week but absolutely no complaints at all, I'm loving every second of it. To be completely honest though it's kind of weird to see how all the pieces of the puzzle are starting to fall into their places and just fit so perfectly that I can't help but smile and wonder why everything's going so smoothly all the time. Where are the struggles, what's up with all this perfection stuff? Ugh. <3 Your girl is happy.

I've decided to give myself a free week when it comes to living and eating but will get a freaking grip next week for sure. Got so many exciting things to talk about with you guys in regards to food and health too so you might want to stay tuned for that but for now I'll end my report here and enjoy the rest of my Fri-yay night, hope you do too! Nighty noodles and once again BIG big greetings from Northern Ireland to each and everyone of you :)









keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Yummy in my tummy

Yritän. En niin kovasti, mutta vähän kuitenkin. Syödä terveellisesti ja puhtaasti siis, heh, jos ei käynyt vielä selväksi. Herkkuahan tällainen ruoka on – usein jopa herkullisempaa kuin mikään muu "tavallinen" ruoka – mutta silti olisi niin helppoa tehdä aamupalaksi vähän leipää, syödä päivällä vähän jotain kastiketta riisin kanssa tai vääntää vaikka annos pastaa... No, tänään mentiin kuitenkin näillä eli:


Aamupalana perinteinen herkku: kaurapuuroa (1dl kaurahiutaleita + 1,5dl vettä), pakastemustikoita ja ripaus suolaa -> mikroon 2min ajaksi, jonka jälkeen päälle 100g rasvatonta raejuustoa ja sekoitus. Menossa mukana myös kupillinen mustaa kahvia lempparimukista nauttien.


Lounaaksi itse tehtyä pulled porkia (ei ihan niin "eat clean", mutta jotain siihen suuntaan kuitenkin), peruna ja babypinaattia kirsikkatomaatteilla ja mustapippurilla. Peruna oli muuten täysin turha, huonoin osuus koko aterialla – suosiolla olisi voinut jättää jopa pois. =)

Sellaista. Ei muuta loppuun kuin perinteinen nassuselfie, näitähän meillä kaikilla varmasti riittää puhelimessa vähän liikaakin. Päivän liikuntasuoritukseksi jäi valitettavasti pelkkä luminen koiranulkoilutuslenkki, sen sijaan asunnonmetsästys ja pakkaussuunnitelmat jatkuvat jälleen tämän postauksen jälkeen. Osittain en malta odottaa ja osittain taas kaikki tapahtuu niin hurjaa vauhtia, että tuntuu, kuin aika loppuisi kesken! Huh.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kirpeän makean suolainen salaatti


Tällainen salaatti on sisältynyt ruokavalioon parin päivän ajan ja ajattelinpa aikani kuluksi jakaa "reseptin" eli sisällön myös teidän kanssa. Määrät voi jokainen itse suhteuttaa omaan makuunsa ja ruokavalioonsa sopivaksi, mutta kirpeää ja makeaa yhdistelevään salaattiin tupsahti omalla lautasellani seuraavia raaka-aineita:

~ friseesalaattia
~ baby-pinaatinlehtiä
~ manchego-juustoa
~ serrano-kinkkua (ilmakuivattu kinkku)
~ päärynää (vaihtoehtoisesti viinirypäleitä / cantaloupe- tai hunajamelonia)
~ veriappelsiinia
~ granaattiomenan siemeniä
~ pinjansiemeniä
~ kirsikkatomaatteja
~ puolikas avokado
~ mustapippuria & laadukasta suolaa
~ laadukasta balsamicoa
~ (tryffeli)öljyä

Mitäpä siihen muuta enää lisäämään kuin että kokoa lautaselle ja iske kiinni haarukalla! :)

torstai 7. tammikuuta 2016

Äidin pikku-tyttö menee muille maille


... äidin pikku-tyttö menee vaikka ulkomaille!

Pää on sen verran pyörällä edelleenkin kaikesta tohinasta, mitä viime viikkoina on tapahtunut ja päivät ovat menneet niin hurjalla vauhdilla, että tuntuu vieläkin ihan ylitsepääsemättömältä pysähtyä ja lähteä purkamaan kaikkea teille kirjalliseen muotoon. Yritetään nyt kuitenkin. Mistä aloitan, mihin lopetan ja mitä siihen väliin kirjoitan? Huhhei, huippaa pelkkä ajatuskin, mutta tästä lähtee!

Aloitan sillä, että päätin repäistä ja irtisanoa Turun vuokra-asuntoni marraskuun lopussa ilman tarkempaa tietoa tulevasta. Ainoa, minkä tiesin varmaksi oli se, että tämä neiti lähtee viimeistään keväällä Britteihin etsimään töitä ja kokeilemaan elämän kantamista sillä suunnalla. Mikä tahansa työ kelpaisi mahtavana kokemuksena, kunhan vain ensin pääsen paikan päälle ja lähtöpäivää odotellessa voin helposti asustaa parisen kuukautta vanhempieni luona ja säästellä hieman matkakassaa.

Sitten tuli synttäripäivä, 17. joulukuuta. Synttärilahjaksi sain a) toimia aamun koiravahtina ihanalle staffipennulle, b) huvittavan lahjan parhaalta ystävältäni ja c) puhelinsoiton Pohjois-Irlannista koskien työpaikkaa, jota olin hakenut edellispäivänä. Puhelinsoitto alkoi kuulumisten vaihdolla – minä kerroin, että hyvin menee, koska synttäripäivä ja iloinen haastattelija lauloi pätkän onnittelulaulua, heh. Tästä alkoi prosessi, joka päättyi 22.12 työtarjoukseen Belfastissa. :)) Omien sanojeni mukaan paras etukäteis-joululahja ja haastattelijan sanojen mukaan myöskin myöhäinen synttärilahja!


Ja sen jälkeen on ollutkin melkoista rumbaa. Paitsi että normaali muutto Turusta vanhemmilleni piti hoitaa joulupyhien ja uuden vuoden välissä loppusiivouksineen päivineen, piti myös alkaa järjestellä muuttoa ulkomaille – ja voi tytöt ja pojat, miten paljon hommaa tähän lopulta liittyykään. Monen monta aamua on alkanut sillä, että olen ollut parisen tuntia vuoronperään puhelimessa ja netissä etsimässä lisätietoa, jonka jälkeen taas puhelimessa ja sitten taas nettiin.

Vaikka teoriassa sitä voisikin vain napata matkalaukun ja lähteä lentoon tuosta noin vain, niin käytännössä sitä haluaa kyllä hoitaa kaiken mahdollisen kuntoon etukäteen niin täällä Suomessa kuin ennen Brittein saarille saapumista – ja prosessihan jatkuu luonnollisesti tuli hännän alla heti, kun viimein astun Belfastin lentokentälle. Paljon on jo saatu hoidettua, mutta paljon on myös vielä tekemättä. Ja tärkein, joka on toki sanomattakin selvää; jäljelläolevat 2,5 viikkoa yritän täyttää mahdollisimman pitkälle perheen ja ystävien seuralla.


... ja jotta pysyttäisiin vielä hieman blogin aihepiirissä, niin olen myös kovasti yrittänyt tässä syödä sen verran kevyesti, ettei tarvitse saapua täysin possuna Belfastiin. Joulun jälkeen kylläkin hieman takeltelee tämä viimeisin suunnitelma (:D) ja kyselisinkin siis samalla, minkälaisilla ruokavalioilla te olette lähteneet vuoteen 2016? Omassa päässä vaihtelee jatkuvasti a) hiilariton, b) 3x päivässä terveellisesti syöminen, c) Superdieetti-runko ja d) perus-terveellinen syöminen hieman kaloreita/makroja tarkkaillen, mutten ole onnistunut lyömään mitään vaihtoehtoa lukkoon ja nyt ollaan varsinaisessa sekamelskassa sen suhteen. Keskittyminen kun on muutenkin hieman muualla, niin tällä osa-alueella kieltämättä horjuu nyt. Kaiken kruunaa päällä vellova flunssa, joten lenkillekään ei ole asiaa mahtavan pirteistä pakkaskeleistä (<3) huolimatta.

Tähän on kai hyvä lopettaa tämä "ensimmäinen raportti" ja varmasti ymmärrättekin, että seuraavat viikot saattaa olla hieman hiljaista ennen kuin tilanne taas pikkuhiljaa rauhoittuu. Kuntosalia ajattelin kyllä Belfastista etsiä heti ensimmäisenä, kunhan asumiskuviot alkavat selkeytyä ja muutenkin palata ihan normaaliin arkirytmiin koskien tätä blogia, treenejä ja syömisiä ynnä muita, joten minkään muun kuin tukikohdan ei pitäisi näin alkuun muuttua. Elämä jatkuu ihan normaaliin tapaan myös Belfastissa, toivottavasti tietysti vielä parempana kuin mitä jo tähän asti. :) Olen onnellinen.

Vuoden 2015 "kivat / positiiviset / hymyilemään saaneet jutut" avattu ja käyty läpi. :) Aikamoinen vuosi oli, ilolla saa myöntää!