Anteeksi kielenkäyttö, mutta just tolta musta tällä hetkellä tuntuu. Ensimmäinen salitreeni pt:n kanssa takana ja OH MY GOD mikä fiilis! Monestakin syystä. Olen aivan loppu, käytännössä ryömin sen 200m matkan salilta kotiin, hississä nojailin kaiteeseen, pelkän oven aukaiseminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta (:D) ja treenin suhteen ollaan suorastaan pohjamudissa, mutta silti tunne tästä kaikesta on mitä mahtavin!
Tänään oli nyt vuorossa ensimmäinen suunnitellusta kahdesta saliohjelmastani ja tätäkään en tehnyt kokonaisuudessaan loppuun asti. Sarjat jäivät vain kahteen suunnitellun kolmen sijasta ja toistojen välissä oli pakko pitää välillä enemmän taukoa, sillä muuten olisin ollut hetken päästä muussina lattialla. Siis oikeasti muussina, alkoi nimittäin heikottaa ja pyörryttää ja kun se olo poistui, niin havahtuikin sitten siihen, että ne jalathan pettää muuten kohta alta… :D Kumpaakaan ei onneksi tietenkään tapahtunut ja toivon mukaan ensi kerralla menee jo paremmin. Uskomatonta, miten pienetkin toistomäärät (entiseen Superdieetin treeniohjelmaan verrattuna) olivat näin hurjan tehokkaita. Kroppa ei todellakaan pysynyt tämän parin kuukauden löhöilyn ja treenaamattomuuden jälkeen mukana. Ei ole helppoa, ei todellakaan, mutta jostain se on aloitettava ja tästä on suunta vain ylöspäin. :)
Mutta mikä positiivista, niin tästä 'epäonnistumisesta' syntyi vain entistä suurempi kipinä parantaa itseään ja nousta sille tasolle, mille haluaa – sekä sen jälkeen sen tason yli! Ihan huipputsemppi menossa (nyt kun paha olo alkaa viimein helpottaa, hah) ja motivaatio sekä treeninälkä kahta kauheampana päällä. Antaa tulla särkyä ja kipua sekä uutta treenikertaa, antaa tulla miten paljon vaan,
I will not give up!
Nyt ei ole parempiakaan kuvia, niin pistetään vain jotain after-treeni -räpsyjä. Feeling super duper good! :)
Mä en saa tätä hymyä pois naamalta. :) Tästä se lähtee. Tästä, juuri tästä. Tätäkö ne endorfiinit on? Se tunne, että vaikka kuinka romahtaisi maahan tai tuntuu siltä ettei jaksa, niin noustaan silti ylös, yritetään, yritetään vielä vähän lisää, tehdään kunnes se ei enää ole fyysisesti mahdollista ja odotetaan ensi kertaa, jolloin tähdätään vielä parempaan suoritukseen? Oli mitä oli, niin tästä fiiliksestä haluan todella pitää kiinni. ♡
Ja saako loppuun vielä hehkuttaa sitä personal traineria? On nimittäin kyllä ihan huippu, ei mulla taida edes tällä hetkellä tulla sanoja kuvailemaan. Kyllähän te tiedätte sen, kun ammattilainen auttaa, opastaa, kannustaa ja ennen kaikkea vahtii, että ne liikkeet myös tehdään loppuun asti... :D Suosittelisin ihan ehdottomasti panostamaan itseensä personal trainerin kautta, jos tuntee kaipaavansa sitä kunnon potkua persuksiin treenin ja ruokavalion suhteen, kyllä se vaan on mitä parhain sijoitus mitä omaan hyvinvointiin vain tulee. :)
Tämän laitoinkin jo muutama postaus sitten, mutta näitä sanoja mietin aina silloin, kun tekisi mieli luovuttaa. Ei luovuteta ennen kuin kroppa romahtaa eikä nouse enää ylös, eikös vain? Annetaan
oikeasti kaikki, mitä irti lähtee. :)