Tämä ei ole fitnessblogi

 
Sain taannoin kysymyksen kommenttiboksiin, miksen enää postaile laihdutuksesta tai painosta (ilmeisesti painonkehityksestä tai painonhallinnasta). Samoin juttelin siskoni kanssa, kuinka hänen korviinsa oli kantautunut erään tuttumme kommentti blogiini viitaten siitä, miten kuvissa sitä näyttää paljon pienemmältä kuin todellisuudessa. Pieni mentaalinen taka-askel tuli kieltämättä molempien kommenttien kuultuani otettua että anteeksi mitä, mutta toisaalta nämä saattavat olla ajatuksia monen muunkin lukijan takana ja onkin ihan aiheellista, että availen vähän omaa näkökulmaani - sekä blogini että itseni näkökulmasta.

Siispä muutama avainpointti:

1. Tämä ei ole fitnessblogi. "Fitness" (siinä mielessä, miten media sen tuntuu määrittelevän) ei ole elämäntapani. Kuntosali, terveellisesti ja puhtaasti syöminen, painonhallinta ja fysiikan parantaminen/ylläpito - ne ovat osa elämääni, eivät koko elämäni. Välillä isompi osa ja välillä pienempi osa, vaihtelu virkistää ja tärkeintä on, että fiilis pysyy hyvänä, teki mitä teki ja missä määrissä tahansa.

2. Tämä ei ole laihdutusblogi. Kyllä, blogi alkoi aikoinaan puhtaasti laihdutuslähtökohdista ja johti huippulukemissaan jopa 25 kilon pudotukseen 8kk aikana, joista takaisinpäin on parin vuoden jälkeen tullut noin 7-8 kiloa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kykenisin pitämään blogiani ikuisesti laihduttajan näkökulmasta tai puhumaan kuukaudesta toiseen laihdutusvinkeistä tai laihdutuskokemuksista, sillä laihdutus ei ole enää millään tasolla elämässäni samoissa mittakaavoissa kuin mitä se on yli kaksi vuotta sitten ollut ja aiheetkin alkavat pikkuhiljaa loppua kesken, kun olen niin monesta jo ehtinyt kirjoittamaan - useasti. Blogin historiassa on paljon postauksia mm. before-after -kuvista ja tunnelmista Go Fat Go:n tai Superdieetin ajoilta, joita suosittelen ilman muuta lukaisemaan, mikäli on itse astumassa samoihin saappaisiin! Sieltä löytyy se autenttinen tunnelma niiltä ajoilta, kun taas nykyään muistellessa sekoittuu mukaan myös nykyhetken arvot, asenteet ja kokemukset vuosien varrelta mukaan tarttuneena.

3. Tämä ei ole treeniblogi. En harrasta varsinaisesti mitään kuntoilulajia enkä tähtää kisoihin minkään lajin parissa. Tykkään liikkua ja haluan ylläpitää liikunnallista elämäntyyliä elämässäni niin hyvin kuin pystyn. Kestosuosikkinani on kuntosali, mutta Saksa-loman vuoksi en ole sielläkään kuukauteen käynyt - ja hyvin voin silti edelleen, liikunta on vain hetkellisesti vaihtanut muotoaan. Treenaan salilla, käyn juoksemassa, käyn kävelemässä, harrastan arkiliikuntaa - ja sitten taas vastapainoksi myös skippaan salitreenejä, en juokse aktiivisesti (koska polvi), en käy kävelemässä ilman koiraani (asuu Salossa) ja välillä puhtaasti laiskottaa. Elämä on. Blogimaailma on onneksi täynnä (puoli)ammattilaisten treenijuttuja, joista saa sitten niitä oikeita ja konkreettisia vinkkejä kuntoiluunsa - täältä puolestaan sitten jotain muuta, ehkä fiilistä tai samaistumista tavallisen tallaajan vaihtelevaan kuntoiluharrastukseen? En totta puhuen edes tiedä, kerro sinä se. :)

4. Tämä on hyvinvointiblogi. Haluanko laihtua tällä hetkellä? Kyllä vain, mieluusti ainakin sinne 8 kilon päähän takaisin tai ehkä allekin. Haluanko vain ja ainoastaan laihtua ja keskittää kaikki voimavarani siihen? En missään nimessä. Elämääni on tullut paljon muitakin asioita kuin pelkkä rasvaprosentin syynääminen, joista tärkeimpänä itsevarmuus omasta ulkonäöstä sellaisena kuin se juuri sillä hetkellä on. Tämän jälkeen tulee yleinen hyvinvointi ja onnellisuus, terveyden ylläpito, lihaskunto ja vahvuus ja vasta sen jälkeen laihduttaminen, mikäli sille riittää paletissa tilaa. Hyvinvointi voi koostua lähes mistä tahansa, mikä auttaa voimaan hyvin - välillä se on rankan treenin kautta itsensä ylittäminen ja siitä seuraava ihana lihaskipu, välillä hyvä ruoka ja stressittömyys makroista, hyvän kirjan lukeminen, onnellisuuden yksinkertaisuuden tajuaminen, makrokontrollin ylläpitämisestä seuraava turvoton ja onnistunut olotila ja vaikka mitä muuta. Hyvinvointi ei tunne rajoja eikä siihen ole sääntöjä, vaan se on juuri sitä mitä sen haluaa olevan.

5. Tämä on lifestyleblogi. Me muutumme ja kehitymme ihmisinä jatkuvasti ja samoin tekee myös blogini. Olen hyvin vähän ottanut lifestyle-asioita esille blogissa (oma arvio olisi keskiarvolta kerran kuukauteen), sillä suoraan sanottuna miellän itsekin blogini ajoittain sinne terveys-hyvinvointi-laihdutusakselille, jonne eivät henkilökohtaiset jutut kuulu. Elämäänsä on kuitenkin välillä kiva raottaa ja kauneusjutuistakin höpötellä silloin tällöin, vlogeista nyt puhumattakaan. Onneksi ei ole ketään kieltämässä, mitä saan tai en saa blogiini kirjoitella - ja siksipä mennäänkin juuri sellaisella tyylillä, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Wellness, sport, food, happiness and then some. :)

6. Kuvat valehtelevat, totta hemmetissä. Kuka tahansa, joka ottaa tai otattaa itsestään kuvia, tietää oikeiden kuvakulmien, vaatevalintojen, ryhdikkään asennon sekä vertailukohteiden tai niiden puuttumisen voiman ja harva meistä oikeasti julkaisee (varsinkaan tuhansille silmäpareille arvosteltavaksi) itsestään sellaista kuvaa, jossa naama näyttää sanonko-miltä tai vatsamakkarat pursuilevat huomiotaherättävästi joka suunnalta. Julkaistavat kuvat ovat edustavia, huonot puolestaan menevät roskakoriin. Tämä ei tarkoita sitä, että kuviani olisi millään lailla koskaan muokattu tai etten olisi silti julkaissut niitä kauheitakin kuvia itsestäni etenkin ajoilta ennen laihduttamista (lisääkin riittäisi ja tulossakin, kunhan saan matkalaukkuni ja läppärini vielä paluupostissa lentokentältä).

Olen itse blogin puolella kuuluttanut moneen otteeseen sitä, että kuvat eivät kerro koko totuutta varsinkaan itse otettuina, sillä itsensä pystyy kyllä vääntämään suotuisaan asentoon ja ottamaan kuvan siitä kuvakulmasta, jonka itse kokee mukavana. En edes itse rehellisesti sanottuna tiedä, miltä näytän ja olen kirjoittanut siitäkin postauksen. Juuri tästä syystä sovitan kaikkia asujani videokuvaamalla ne eri kuvakulmista, jolloin näen itse sen kokonaisuuden, jonka muut näkisivät itseäni katsellessaan. Olen myös laittanut blogiin esille useita videoita, jotta todellisuus välittyisi mahdollisimman hyvin ja näistä esimerkkeinä;

~ Tekniikkavideo 08/2014, tähän tullut n. +6kg
~ Kroppavideo 04/2014, tähän tullut n. +8kg
~ Tekniikkavideo 12/2014, apauttiarallaa nykytilanne
~ Joogavideo 04/2015, nykytilanne

7. Mielipiteet muuttuvat - ja niiden kuuluukin muuttua. Muistan aloittaneeni laihdutusurakkani hakemalla mahdollisimman terveen näköistä, normaalipainoista, urheilullista, kurvikasta ja vahvaa kroppaa, joka ei ole liian lihaksikas eikä myöskään liian hoikka. Kun paino putosi ja Jutta & Superdieetit pyöri telkkarissa, nälkä alkoi kasvaa; minäkin pystyisin kyllä mihin tahansa, joten miksi en vetäisi itseäni edes lähelle samaa kuntoa kuin mitä fitness-kisaajat ja näyttäisi sekä muille että itselleni, että kaikki on mahdollista.

Sen jälkeen lähdettiin pohdintoihin siitä, miksi haluan todistaa itselleni tai kenellekään muullekaan yhtään mitään hakemalla jotain, mitä en aidosti edes ihannoi tai ennen kaikkea kykene ylläpitämään, josta taas riennettiin kuukausien kuluessa eteenpäin aina bodyconfidenceen asti, jossa ulkonäkö ei korreloi itsetyytyväisyyden, -varmuuden ja -rakkauden kanssa.

Nykyään treenitavoitteeni on esimerkiksi se, että haluan lihaskunnolla lähteä tukemaan kroppaani edistääkseni terveyttäni (oikeanlainen lihaksisto tukemaan niveliä, vahva selkä, hyvä hapenottokyky jne) ulkonäkökeskeisyyden sijaan ja kuka tietää, mihin tästä vielä tulevaisuudessa mennään. Ajatuksiaan ei voi tai pidä lukita tiettyyn elämänvaiheeseen ja mielipiteensä saa muuttaa ja kumota - jos jotain, niin se vasta onkin merkki kypsyydestä.

Tähän on luultavasti syytä lopettaa, sillä muuten saadaan taas aikaiseksi kunnon romaani kovakantisten sisään. Lisää rakentavaa kritiikkiä saa aina antaa, otan sitä mielelläni vastaan ja provosoitumisen sijaan pureskelen päässäni sopiviksi paloiksi. Siispä sana vapaa, aina ja ikuisesti. =)

(Kaikki postauksen kuvat otettu touko-kesäkuussa 2015. :D)

Päätöksiä päätökseen

Vielä perjantaina olin päättänyt viettää pääsiäisen stressittömänä ja olla miettimättä yhtään mitään. Lauantaina ajatukset lähtivät pyörimään vähän isommillakin rattailla ja tähän aamuun mennessä (koko yön valvoneena, heh) olinkin tehnyt muutamia niin pieniä kuin vähän isompiakin päätöksiä, joiden lukkoonlyömistä tämä neiti on vältellyt koko pitkän kevään. Paletilla on ollut ihan hirveästi isoja juttuja päällekkäin ja olen kuvitellut olevani wonderwoman ja suorittavani kaikki hammasta purren vaikka läpi harmaan kiven, mutta eipä se ihan niin onnistukaan.

Nyt on sitten yksi päätös uskallettu tehdä ja olo on raukea, seesteinen sekä kaikin puolin tyytyväinen.

Pääsykoepänttääminen tältä keväältä saa jäädä taakse. Hui, miten pahalta se kuulostaa näin alkuun, mutta lukekaapa eteenpäin. Ei nimittäin missään nimessä siksi, ettäkö psykologia olisi alkanut kyllästyttää tai haluaisin luovuttaa sen suhteen, päinvastoin – aion vapaavalintaisesti jatkaa vielä ainakin toisen vuoden avoimen yliopiston puolella, sillä niin hassulta kuin se kuulostaakin, on se käytännön vaihtoehdoista omassa elämäntilanteessani ylivoimaisesti paras ratkaisu. Samalla saan paremmalla ajankäytöllä pari muuta isompaa stressitekijää haltuun alta aikayksikön, joten kolme kärpästä lähes yhdellä iskulla – ja elämä hymyilee!

Avoimessa yliopistossa voi siis opiskella haluamansa yliopiston kursseja maksua vastaan (10e per opintopiste). Ihan lääkärin tutkintoa itselleen ei voi ostaa tätä kautta, mutta esimerkiksi psykologian opinnoissa suorittaminen onnistuu sivuaineineen kandiin (ensimmäiset 3v) asti ja ne hyväksiluetaan sellaisenaan tutkintoon, jos jonain päivänä päättää pääsykokeen tai avoimen yliopiston väylän kautta hakea kirjoille ihan yliopistoon asti ja hankkia maisterin tutkinnon myötä virallinen pätevyys. Vuodessa opintoja suoritetaan keskimäärin 60-75op, mikä avoimessa kustantaa 600-750e, kun taas kokopäiväiselle, yksinasuvalle opiskelijalle opinnot ovat toki maksuttomia, mutta elämisen takaisinmaksettava kustannus saattaa sen sijaan nousta opintolainan myötä vain yhdessä lukuvuodessa 3600 euroon + korot päälle. Ymmärtänette pointtini? 

Parasta kaikessa on se, etten opiskele, koska täytyy – opiskelen, koska aidosti haluan.

Olen niin helpottunut ja iloinen, että vaivauduin raksuttelemaan näitä asioita hieman päässäni ja uskallan nyt tehdä sen päätöksen, joka ei ole monelle kovinkaan tavanomainen eikä varsinkaan ensisijainen valinta ja jota todennäköisesti joudun vielä pitkään selittelemään ulkopuolisille. Tärkeintä on kuitenkin luottaa itse omaan tekemiseen, seisoa päätöstensä takana, pitää suuntaviiva ja nauttia matkasta. Turhaan en tällaista päätöstä tekisi, ellen uskoisi sen olevan itselleni paras mahdollinen ratkaisu.

En tiedä, jaksanko tänne sen suuremmin avata niitä muita syitä tämän päätöksen takaa, mutta mikäli näin kevään kynnyksellä muillakin on pääsykoejuttuja päällä ja askarruttaa jokin asia, niin kysyä saa, aina. :) Avoin yliopisto on joustava vaihtoehto, mikäli haluaa samalla tehdä (kokopäivä)töitä, kaipaa ilta- tai etäluentoja sekä itsenäistä verkkosuorittamista, on valmiiksi toiselta alalta korkeakoulutettu, omaa (opinto)lainaa jo ihan riittävästi eikä halua kerryttää yhtään lisää, ei haikaile perinteisen ja railakkaan opiskelijaelämän perään tai ylipäätään tahdo pistää koko muuta elämää paussille hypätäkseen uusien opintojen pariin. Onneen kun on monia teitä eikä yksikään niistä ylivertainen toiseen – kaikki kun on kiinni loppujen lopuksi vain itsestä, siinä se. :)

Nyt on huippufiilis. ♡ Kevät saa tulla ja hustle lähtee käyntiin muillakin elämän osa-alueilla kuin pelkässä psykassa, vihdoinkin. :-) Ja nytpä ei tarvitse laittaa blogiakaan paussille. All is well in Eveland.

Perhe

Olen viime aikoina herännyt siihen ajatukseen tai pikemminkin tosiasiaan, että kippas kappas, tämä neitihän on hyvinkin perhekeskeinen ihminen. Ei sillä, että omistaisin sen ns. "ikioman perheen" miehineen ja lapsineen tai haaveilisin edes sellaisesta (no offence), vaan sillä, että se "ikioma perhe" tässä mittakaavassa tarkoittaa omaa äitiä ja isää, sisaruksia ja kattaa myös sukulaisetkin, ainakin ne läheisimmät yksilöt.

En ole ennen edes ajatellut tätä sen koommin, mutta mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän tuntuu kuin sisälle tulisi entistä enemmän lämpöä ja hymyilyttääkin tavallista enemmän. Pienestä asti olen ollut kunnon klisheisen kanaemo-äitin pikku-prinsessa sekä tallustellut iskän kanssa metsälenkkejä jutellen kaikesta maan ja taivaan väliltä – ja kumpikaan näistä ei ole vielä tähänkään päivään mennessä loppunut, heh. Pienestä asti iskä on säveltänyt, uudelleensanoittanut ja hokenut lauluja kuten "maailman ihanin, maailman ihanin, maailman ihanin, se Eveliina onnnn tadadam tadadam" ja "ken on heistä kaikkein kaunein, Eveliina tietenkin". :D

Meidän perheessä myös riidellään, tottakai. Kipakoidaan joskus herkästi ja on kopsuteltu päitä yhteen rajustikin, mutta laantuminen tapahtuu silti lähes yhtä nopeasti ja "yhdessä ollaan edelleen". Silti arvostan myös tätä piirrettä – jos jossain saa olla oma itsensä ja näyttää tunteensa sata lasissa, niin oman perheen keskuudessa, omassa kotona. Mieluummin eletään sitten vähän liikaa tunteella kuin liian vähän. Ei mitään kohteliasta hymyilyä ja parin tunnin päiväkahveja, näitä en voisi edes kuvitella meidän perheessä.

Meillä ei vuodateta mitään ylitsepääsemättömän "lässyjä" rakkaudentunnustuksia emmekä isosiskonikaan kanssa voi kuin huvittuneesti nauraa kaikille niille "10 syytä, miksi siskot ovat maailman parhaita" -artikkeleille, joita kaikki muut tuntuvat ylistävän sydänhymiöiden kera. Meillä meno on erilaista – meillä se on välillä flegmaattisuutta ja välillä tulta ja tuisketta, mutta silti aina aitoa ja juuritasolla yhteen hiileen puhaltamista – tekojen, ei sanojen, kautta. Välillä tuntuu, että olemme on kuin suomalaistunut versio stereotypisestä, kipakasta ja naljailevasta italialaisperheestä ja siitä ajatuksesta kieltämättä tykkään. Everybody loves Raymond ja niin edelleen.

Ilot ja surut jaetaan yleensä ensisijaisesti perheen kesken ja sieltä saatu tuki ja turva – oli se sitten miten suurta tai pientä tahansa – on loppupeleissä aina se kaikkein isoin lohduke ja voimavara, kun oikein loppuun asti miettii. On aivan sama, vaikka kaikki fysiikan lait olisivat sitä vastaan, mutta jos äiti tai isä sanoo, että kaikki järjestyy, niin silloinhan muuten kaikki järjestyy.

Ravaan kotikotona aika usein ja viihdyn siellä monesti niin hyvin, että lähtemisen aikataulut paukkuvat ja lomailut siellä venyvät aina ihan maksimiin. Joskus joku kaveripiiristä kysyy, eikö pää hajoa olla porukoiden kulmissa paria päivää pidempää – no, loppupeleissä ei. :) Kai se on se paras vastalahja onnistuneesta vanhemmuudesta, kun lapsi tulee aina mielellään kotiin ja viettää siellä vapaaehtoisesti aikaansa. Näin sen itse näen.

Sellainen on oma käsitykseni perheestä, sen kai halusin tällä kirjoituksellani jakaa. :) On myös upeaa, miten tähänkään aihepiiriin ei ole yhtä oikeaa näkökulmaa, vaan jokaisen perhesuhteet ovat aina ainutlaatuisia. Osa on täysin onnellinen vähemmällä kontaktilla, osa pitää tietoisesti etäisyyttä ja sitten osalle meistä perhe on juuri sitä, mitä se on aina ollut – perhe. Ei pelkkä suojaverkko, vaan niin hyvässä kuin pahassa melkein koko elämä.

Tiedän ainakin yhden kaveripiiristäni, jonka uskon olevan kanssani samoilla linjoilla perhekeskeisyyden kanssa (Tintti Lahdesta <3), mutta millä tavalla te muut koette oman perheenne, mistä se ylipäätään koostuu ja minkälainen suhde toimii teillä parhaiten? Jakakaa, jos vain haluatte, sillä ainakin mun mielestä olisi kiva kuulla erilaisia tarinoita. :)

Kauneusihanne #1

Kaikkien fitnessmallien (ja tavallistenkin mallien) ihainnoinnin ja kroppatavoittelun keskellä on kiva nostaa esille vähän vaihtelevaa kauneusihannetta – mutta silti niin tavallista, oikeastaan jopa normaalia.

Yksi henkilökohtaisista idoleistani: Iina Kuustonen

Kesäkaverit kannattaa muuten katsoa, mikäli viime kesänä ei tullut jo kurkittua leffateattereissa. :)

Kuvittele

Kuvittele, että istahdat auton takapenkille. Auto lähtee liikkeelle ja odotukset ovat suuret - edessä on ilontäyteinen päivä ystävien kanssa juhlistaen. Aurinko paistaa ja hymy on herkässä.

Pian tapahtuu jotain yllättävää. Kaikki tapahtuu toisaalta kuin sormia napsauttamalla ja toisaalta taas kuin hidastetusta filmistä. Auto on selällään. Tajunta sumenee.

Kuvittele, että joutuisit heräämään takaisin tähän maailmaan erilaisena kuin ennen - halvaantuneena vyötäröstä alaspäin.

Monet unelmat ja haaveet ovat kaatuneet ja elämä itsessään - jo ihan arkisista askareista lähtien - onkin yhtäkkiä vaikeampaa kuin ennen. Miten ihmeessä tsemppaisit itsesi jaksamaan? Unelmille on keksittävä korvike, elämästä on löydettävä uudenlaisia iloja. Pienestäkin on osattava iloita.

Nyt voit palata takaisin ajatusleikistä tähän päivään. Sinulla on edelleen ne kaksi ihanaa toimivaa töppöstä, jotka liikkuvat ajatuksen käskystä toisensa eteen. Liikkuminen on etuoikeus, ei itsestäänselvyys. Arvostetaan sitä, ennen kuin joudutaan tilanteeseen, missä juoksemisesta saa vain haaveilla.

Samaa voi toki soveltaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Välillä kannattaa pysähtyä ja olla iloinen ihan kaikesta siitä, mitä jo on: terveys missä muodossa tahansa, kolotuksista ja olemassaolevista vaivoista viis tai rakkaat ja välillä vähemmänkin rakkaat, mutta silti korvaamattomat perheenjäsenet, maukas ja ravitseva ruoka jota et malta päästä mussuttamaan, nätit hiukset ennen kuin sotket niihin purkkaa ja joudut leikkaamaan pois, söpöt sukat, kupillinen aamukahvia, mitä tahansa.

"Tyyntä myrskyn edellä" ei ole tyhjänpäiväistä seilailua, vaan auringosta ja elämästä nauttimista. On kai ihan luonnollista ottaa kaikki itsestäänselvyytenä, mutta on paljon hauskempaa ja mielenkiintoisempaa, kun ei ota. :)

(Disclaimer: videon ei ole tarkoitus mollata kissoja, ne ovat ihania siinä missä kaikki eläimet! <3)

Tarinatuokio!

Pengoinpa tässä vanhojen laatikoiden kätköistä ja voi että, minkä aarteen sainkaan aivan sattumalta käsiini: ala-asteen kuudennen luokan äidinkielen ainevihkoni! Tänne se pikku-Eve turinoi mielikuvituksensa sopukoista vaikka minkälaisia tarinoita, joita olen tässä illan mittaan naurahdellut osittain huvittuneena ja osittain itsestäni kieltämättä ylpeänä - ja aivan erityisesti yhden aineen kohdalla.

Siinä, missä monet näistä aineista on erittäin humoristiseen sävyyn kirjoitettu, oli yksi mielestäni kuudesluokkalaisen sielunmaisemalta osuva kannanotto aiheeseen, josta itselläni ei lapsena ollut minkäänlaista kokemusta, mutta jota jo hieman ymmärsin. Koulukiusaaminen. Lukaiskaapa, jos aihe on teille yhtä tärkeä kuin itselleni tänä päivänä.

---

Rohkeus voittaa pelon

Se oli jo tuttua minulle. Luulin jo, että uusi koulu olisi muuttanut asiaa, mutta silti kaikki oli kuin ennen. Kuulin ympäriltäni hihitystä. Joku aina "vahingossa" pudotti kirjat pulpetiltani ja ihan "vahingossa" pudotti kynänpuruja vaatteilleni. Tällaista se oli ollut aina. Luokassa se oli vain pientä ja vaaratonta, mutta koulun jälkeen se muuttui täysin. Mietin aina, miksi juuri minä ja mikä siinä oli... Lukiko paidassani "koulukiusattu"?

En voinut kuin katsoa kelloon. Jos lähtisin ennen kuin kello soisi, voisin juoksemalla ehtiä bussiin. Aloin jo hiljalleen pakkaamaan tavaroitani. Minuutti vielä. Kello soi, ja ryntäsin luokan ohi, nappasin takin ja juoksin pihalle. Näin jo bussin tulevan ja juoksin minkä jaloistani pääsin. Kuljettaja katsoi minua ensin hieman ihmeissään, mutta keskittyi sitten vain ajamiseen. Istuin bussissa ja katselin ikkunasta. Elämässähän ei koskaan saanut mitä halusi, mutta joskus tuntui, että elämä ei ollut oikeudenmukaista. Ulkona alkoi sataa vettä. 

Bussi jarrutti ja pysähtyi. Astuin ulos ja kävelin tiellä. Alkoi sataa yhä rankemmin, ja olin tietysti litimärkä. Yhtäkkiä kuulin, kuinka joku juoksi takaapäin. Käännyin nopeasti, valmiina juoksemaan, mutta huomasin juoksijan pelästyneet kasvot. Tyttö pysähtyi luokseni ja vilkaisi taakseen. Pari vanhempaa tyttöä juoksi perässä, eikä tarvittu minkäänlaista ennustajaa, jotta olisin tajunnut tilanteen. Normaalisti olisin myös juossut pakoon, mutta en nyt. Tytöt seisoivat pian edessäni ja nauroivat. 

- Onko täällä oikein nynny-kerho? toinen tytöistä nauroi.

Siitä sain tarpeekseni ja huusin raivoissani:

- Onko teidän aina pakko kiusata? Eikö teillä ole sen enempää järkeä kuin kiusata pienempiä ja heikompia?

Seisoin siinä, litimärkänä ja vihaisena. En tiennyt, mistä sain siihen rohkeutta, mutta siinä seisoin, kiusaajien edessä.

- Joo joo, leikkiähän se vain oli..., toinen tytöistä sanoi ja nousi ylös maasta, jonne olin hänet huudollani pelästyttänyt.
- Niin, älä nyt suutu, sanoi toinenkin tyttö ja molemmat lähtivät pois. 

En enää tiennyt, kuinka olisin koskaan pystynyt siihen, ja nojasin lyhtypylvääseen. Ehkä tämä saisi vielä arvoakin.

---

Vähän saa taputtaa itseään olkapäälle, kun on 12-vuotiaana päättänyt nostaa tällaisenkin aiheen esiin ainevihossa. Loput teksteistä näyttävät olevan kevyempää sorttia ja jotta tämäkään tarinatuokio ei jäisi liian vakavamieliseksi, niin liitän loppuun yhden lyhyemmän, hauskemman ja pian jo ajankohtaisenkin aineen aiheesta "kesä"! :)

---

Kesän pörräävät vierailijat

Kesä on jo todella lähellä. Huvipuistot, kesämökit ja uimarannat odottavat jo ihmisiä. Toisaalta, kuka nyt niihin ehtii, kun saa jatkuvasti pyöriä kärpäslätkän ja Off-puikon kanssa. Niinpä niin, kesän aina niin ihanat hyttyset, kärpäset, paarmat ja muut ötökät ovat palanneet.

Ensin ne pörräävät katossa, ja sitten tulevat yöllä surisemaan korvan viereen niin, ettei kukaan voisi vahingossakaan saada unta. Ja sitten ne ovat iloisia, kun aamulla ihmiset eivät jaksa heilutella käsiään niiden pyydystämiseksi. Mikähän siinä kesässä on edes ihanaa? Ei se minkäänlaista lomaa ole, kun juostaan ympäri ämpäri huiskien kärpäslätkällä kärpäsiä ja hyttysiä.

Kaikki hyttyset voisi kyllä jotenkin hävittää, vaikka laittaa vankilaan. Ja kärpäset voisivat muuttaa Pohjoisnavalle. Paarmoille tietysti oma paikka, jossa koulutetaan kaikki paarmat kasvissyöjiksi. Muut ötökät voisivat mennä töihin, vaikka hyönteistorjuntaan, jotta ne eivät ehtisi ällötellä ihmisiä limaisilla olemuksillaan. 

Noinhan sitä selvitäänkin kaikista inhottavista surisijoista. Riittää, kun hieman ajatellaan! Tosin se toteutus onkin jo eri juttu...

Maanantaihöpinää :)

Kotikodin eli lapsuuden kodin lämmössä taas, ahh pus nam. Saavuin tänne eilisiltana ja tarkoituksena olisi viettää kokonainen viikko ikään kuin hiihtoloman tapaan luonnon helmassa rauhoittuen, koiran seurasta nauttien ja ennen kaikkea häiriöttä pääsykoelukemiseen keskittyen, mutta kuinkas kävikään: unohdin tottakai sekä pääsykoemateriaalit että läppärin (jossa lisämateriaalia) turvallisesti omaan kotiin. Näin ollen myös bloggaaminen ottaa vähän mielenkiintoisemman askeleen, kun jollain tapaa vieraalta koneelta on aina hankalampi lähteä rustailemaan mitään. No, kirjaston kautta pääsykoekirjojen pariin ja pöytäkoneelta teille terkkuja, kyllä tämä tästä.

Usein mietin tänne blogiin kirjoittaessa, että mitä te mahdollisesti haluaisitte lukea tai mitkä aihepiirit teitä kiinnostaa, mutta nyt aion pitkästä aikaa vain kirjoitella fiiliksiä tänne auki päiväkirjan muotoon (ye be warned :D). Maanantaifiilis on hyvä fiilis - aurinko paistaa, ulkona on pirteä pakkanen, ulkona kuuluu jo linnunlaulua ja uusi viikko on taas kerran polkaistu käyntiin. :))

Jos joku vielä muistaa, niin mullahan on tänä vuonna aika harvassa nämä bailuillat ja nyt ystävänpäivänä oli yksi niistä kerroista, kun ei tarvinnut sen kummemmin laskea alkoholiannoksia ja oli lupa vetää vaikka tillintallin, jos siltä tuntuu. No vedin tietty. :D Ei vaan, hyvin meni ystävänpäivä ja kun mukaan ympätään vielä ex-työnantajani superbailut samana päivänä samassa kaupungissa, niin onnistuin vieläpä erittäin hyvin välttelemään vanhoja tuttujakin lukuunottamatta niitä muutamia, joihin tietoisesti halusinkin törmätä edes sen pienen hetken verran.

Sen sijaan käteen ei oikeastaan jäänyt juuri mitään erikoista ja jälleen kerran löysin itseni pohtimasta, että mikähän järki tässä alkoholissa oikein on. Vanhuus ei tule yksin, kun teiniaikojen rellestys ei enää onnistu tai maistu samalla tavalla kuin nykyään, sniif. Viimeinen asia, mikä tällä hetkellä jaksaa kiinnostaa, on sekoilla yöelämässä millään mittakaavalla ja sen jälkeen tuhlata kaunista päivää krapuloimiseen ja onnekseni voin nyt muutaman kuukauden pureskeltuani todeta ylittäneeni sen elämänvaiheen vieläpä melkoisen vähillä virhearvioinneilla, score.

Muutama vuosi siihen meni ja hauskaa oli, mutta aikansa kutakin ja tämä tyttö alkaa olla jo melkoisen valmista kauraa johonkin vähän merkityksellisempään. Jokainen elää nämä elämänvaiheet omassa järjestyksessään ja volyymissaan, toiset vakiintuvat aikaisin ja elävät rellestysvaiheen myöhemmin, toiset taas tällä tavalla kuin minä ja joillain eri vaiheet pysyvät samanaikaisesti koko ajan päällä - kukin tyylillään, ei ole oikeata eikä väärää. :) Ja välillä on hyvä vähän repäistä joka tapauksessa!

Mitäs muuta tässä päässä liikkuisi... No, yksi asia, mitä olen myös pyöritellyt yhtäkkiä päässäni on tämä biisi ja olen itseironisesti nauranut sen olevan juuri tätä "pientä prinsessaa" kuvaava tarina, heh:

Monen monta kuukautta sitten kuulin ystävältäni, miten vanha työkaverini sanoi minun vaikuttavan siltä, että olen aina saanut elämässäni kaiken, mitä haluan ja ikään kuin syntynyt kultalusikka suussa ja siitä syystä hän ei suoraan sanottuna pidä minusta. Vähän ällikällä löi kuulla vastaavaa vieläpä ihmiseltä, jota itse pidin kaverinani ja ajattelin hyvällä, mutta näitähän nyt riittää eikä niille mitään mahda, jokainen oikeutettu mielipiteeseensä toki. :) Sen sijaan ihmettelen, miten herkästi ihmiset ovat valmiita tekemään johtopäätöksiä ja unohtavat, että jokaisella meistä on omat murheemme elämässä ja olivatpa ne sitten muiden mielestä isoja tai pieniä, niin mittakaavan määrittelee vain ja ainoastaan hän, joka sitä kyseistä elämää elää.

Totta on se, että mielestäni elän aika hyvää elämää, kuten moni muukin varmasti tässä maassa, mutta se ei johdu mistään ulkoisista tekijöistä (kunpa vain tietäisittekin), vaan ihan pään sisällä olevasta asenteesta - happiest people don't have the best of everything, they make the best of everything they have. Asenne ratkaisee, aina.

  "Vuoden 2015 kivat jutut" -purkki täyttyy hyvää vauhtia värikkäistä muistilapuista

Ihan kuin ilmassa olisi jotain kevään mukanaan tuomaa ilokaasua, kun mikään ei tunnu silti harmittavan, itselleen ja toilailuilleen jaksaa nauraa vaikka loputtomiin ja elämässä nauttia kaikesta siitä, mistä iloa pystyy vain irti puristamaan. Tällä viikolla ajattelin mm. raahata ihanaa ystävääni juoksulenkille, tänne porukoiden autotalliin "kuntosalille" tai vaikkapa keittiön puolelle tekemään protskupannaria (mikäli hän vain antaa, eikä karkaa tätä kauhulla lukiessaan :D) sekä nauttia niin aurinkoisista päivistä kuin niistä vähän pilvisemmistäkin. Toiveikkaasti viikkoon kiinni siis näin maanantaina, viikon parhaana päivänä. :) Plus olen viime aikoina tajunnut, että mun päässä taitaa liikkua ainakin viiden ihmisen edestä ajatuksia ja analyyseja eikä tämä blogikirjoitus tunnu poikkeavan myöskään siitä linjasta, huh ja heh. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki jos joku jaksoi loppuun asti lukea, mutta onneksi näissä blogeissa on se hyvä puoli, että valikoida saa ja halutessaan keskittyä vain niihin treeni- tai ruokajuttuihinkin!

20 kpl elämänviisauksia

Arvontavoittajat SuperTreeniin ♡

Heippa murupullat, nyt laitetaan sitten ne kaksi SuperTreeni-lippua arvonnan myötä jakoon. :) Käytän voittajien valintaan aina tätä arvontakonetta, joka generoi sitten randomit kaksi voittajaa maaliskuiseen SuperTreeni-tapahtumaan.

Voittaja saa siis itselleen yhden lipun (arvo 43e), jolla voi varailla:

~ jumppia (varattavissa ennakkoon 2 tuntia päälavan tuntien lisäksi)

~ luentoja ( varattavissa ennakkoon 2 Maijamäen luentoa ja 1 Kylpylän luento)

~ messuosaston, jossa myös myynnissä messuhintaan mm. liikuntavarusteita ja hyvänolon tuotteita

~ runsas eväs- ja tuotepaketti

~ nopeimmille etuseteli, jolla pääsee tapahtumapäivänä Naantalin Kylpylän sauna- ja allasosastolle 6 eurolla. Varattava etukäteen.

~ hyvinvointiaulan palvelut edullisesti mm. hierontaa. Varattava etukäteen.

~ narikan koko päiväksi ilman lisämaksua sekä Maijamäen liikuntahallissa että Naantalin Kylpylässä

Lisätietoa http://www.supertreenit.fi/infoa-tapahtumasta :)

Ja voittajat ovat... Rumpujen pärinää...

~ Numero 8: Katariina Halonen 
"Jooooo, täytän 13.2 maagiset 30vuotta, eli synttärilahjaksi liput mulle kiiiiitos :D"

~ Numero 26: Pauliina K.
"Mukana, vitsit ois kiva päästä kokeileen uusia lajeja ja vanhojakin lemppareita! ^_^"

Jee, onnea voittajille! :) Laitan perästä sähköpostia vielä, kunhan saan tämän ystävänpäivän ensin kiireineen hoidettua pois alta. Jos nyt ei osunut arpaonni kohdalle, niin avoinna on vielä toinen arvonta GoExpo-messuille Helsinkiin maaliskuussa, johon voit osallistua tässä postauksessa.

Loppuun vielä oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille teille maailman parhaille lukijoille! ♡ Olen valehtelematta aina muistanut "selän takana" kehua kaikille, miten huippuja kommentteja ja tosi kivoja ihmisiä olen blogin kautta bongannut ja yritän kyllä tuoda sitä myös teille ilmi, mutta jos nyt on mennyt ohi, niin tässäpä vielä kertaalleen: olette ihan parhaita, tykkään ja kovasti! :)) Halipusu!

Words to live by

Tekemättömät asiat

Hitto kun pitäis -Hermanni Mindrape

Ei auta itku, potku tai raivarikaan, jos tekemättömät asiat vaivaavat mielen perukoilla. Omalla kohdallani nämä syövät paitsi aikaa, niin myös iloa päivästä – stressaa, kun on jotain, mikä odottaa tekemistä tai aloittamista ja saatan jopa tehdä suunnitelmia siitä, miten ja milloin nämä asiat toteutan, vaikka samassa ajassa olisin voinut hoitaa ne pois alta ja siirtyä seuraavaan. Tekemättömistä asioista pääsee eroon vain tekemällä ja siksi alan nyt käyttää edellä mainittua Hermannin vinkkiä, jotta elämään saisi taas vähän lisää ryhtiä ja päivistä kokonaisia.

Pitäisi tehdä kaikenlaista ihan siivoamisesta rästiin jääneisiin koulutehtäviin, salilla käymiseen ja postauksienkin kirjoittamiseen. Kaikkeen ei meinaa edes aika riittää, joten tärkeät linjaukset on hyvä tehdä päässään heti alkuun ja ne pienet yksityiskohdat (eli siivoaminen :-D) tehdä sitten nopeasti pois alta heti, kun ne tulevat mieleen. Asiat on myös hyvä pitää yksinkertaisina ja aivot lyödä hyvällä tavalla narikkaan – jos jokin asia pitää hoitaa, niin hoida se sen suuremmin märehtimättä. Sittenpä on hoidettu eikä aikaa mene hukkaan yhtään kaivattua enempää.

Yhden tärkeän linjauksen teen kuitenkin tässä ja nyt: psykologiaan keskittymisen. Luen tällä hetkellä avoimessa yliopistossa psykologian perusopinnon kursseja, joissa tekemistä riittää yllin kyllin ja nyt olisi tarkoitus yhdistää kylkeen myös pääsykoelukeminen. Tämä tulee siis olemaan elämäni ykkösprioriteetti tänä keväänä (ja toivottavasti koko loppuelämän ajan), joten mitään pidättelemättä annan nyt itselleni luvan ja oikeutuksen keskittyä täysipainoisesti siihen ja vain siihen. Jos aikaa riittää, tulevat kuvioihin myös ystävät ja tämä blogi.

Kuntosali toimikoot vapauttavana fyysisenä vaihteluna aikaa ja vaivaa vaativille psykologian tehtäville sekä lukemiselle, mutta salistakaan en voi tällä hetkellä ottaa mitään ylimääräistä painetta tai stressiä. Ruokaa tulen myös syömään tuttuun tapaan ja eiköhän siitä tule kuviakin otettua silloin tällöin, joten blogiin riittänee kyllä materiaalia, kunhan tältä työmäärältäni jaksan, ehdin ja viitsin postailla.

Varoitan siis, että pientä hiljentymistä saattaa olla tiedossa – tai sitten ei. :-D En osaa vielä arvioida, tulenko käyttämään blogia kuntosalin tavoin rentoutumiskeinona ajatusten jäsentelemiseen ja saamiseen muualle, mutta siltä varalta ettei näin käykään, niin kirjoittelen tämän varoituspostauksen tänne varmuuden vuoksi. Tämä oli yksi näistä tämän hetken "hitto kun pitäis" -asioista, jonka nyt saan vihdoin kirjoitettua auki teillekin tiedoksi. Yksi homma listalta pois, seuraavaksi muiden kimppuun.

Samalla jos täällä blogissa lähipiirin tuttujani pyörii, niin tiedoksi heillekin, että tämä neiti erakoituu ihan tietoisesti ja hyvillä mielin psykologian pariin. Kaikki on siis todella hyvin, jos musta ei kuulu. :) Sen sijaan jos yritän epätoivoisesti hakea huomiotanne tai seuraa erilaisiin puuhiin, niin käskekää mun pistää nenä visusti takaisin kiinni siihen kirjaan! Kiitän sitten loppukeväästä, heh. <3 Melkein voisi sanoa samaa blogin lukijoille eli jos jatkan postaamista kerran päivässä joka päivä, niin hätistelkää jo pois. :-D Ei vaan, ei tähän nyt niin älyttömästi aikaa mene, mutta viivettä saattaa olla havaittavissa esimerkiksi kommentteihin vastaamisessa eli kärsivällisyyttä toivoen. :)

Silmät auki, maailma on kaunis

"Happiness can be found even in the darkest of times, if one only remembers to turn on the light."
- Albus Dumbledore

Elämä rakentuu pienistä palasista, yksityiskohdista, jotka voi huomata tai olla huomaamatta ja joiden merkityksen voi sivuuttaa tai olla sivuttamatta. Se, mikä on itselleen tärkeää ja saa itsensä iloiseksi riippuu toki jokaisesta itsestään, mutta tässäpä sympaattinen esimerkki siitä, mikä sai itselleni lempeän hymyn väkisinkin huulille. :)

Neljä viikkoa sitten törmäsin ulkona sattumalta tähän kuvioon:

Kävelin jo ajatuksissani näiden sydämien ohitse, kunnes ymmärsin peruuttaa ja napata kuvan itselleni muistoksi. Kuinkahan monta kertaa sitä tuleekaan sivuutettua tällaiset arjen pienet "ihmeet" sen suuremmin olkaa kohauttamatta ja monikohan tuostakin käveli ohitse sen suuremmin maahan katsomatta? Statistiikkoja en tiedä, mutta olen onnellinen siitä, että pysähdyin nanosekunniksi huomatakseni, ettei siinä maassa ollutkaan pelkästään tavallisia renkaanjälkiä. Joku jossain jostain syystä on nähnyt vaivaa piirtääkseen maahan nämä kuviot, jotka jo hetken päästä katoavat lumipeitteen tai jalanjälkien alle.

Kaksi viikkoa edellisestä kuvasta törmäsin yliopistolla tähän ihanaan pariskuntaan, joista hetken mielijohteessa päätin jälleen ottaa kuvan – onneksi! :))

Miten söpöä, toivottavasti tämäkin kuvio on kirvoittanut mahdollisimman monia hymyjä. Love is in the air – niin heillä, jotka näitä kuvia päätyvät piirtämään kuin myös meillä, jotka niitä pysähdymme tässä hektisessä elämässä ihastelemaan ja arvostamaan.

Kahden viikon päästä tästä, muutama metri ennen kotioveani, oli maahan piirtynyt vielä syystä tai toisesta tällainen kuvio. Monelle varmasti mitätön laikku lumessa, mutta tälle tytölle ei. Kamera esiin ja kuva muistoksi.

Kuten todettu, joillekin tällaiset elämän pienet yksityiskohdat ovat yhdentekeviä ja mitättömiä, mutta minulle eivät. Näissä on sitä jotain suunnittelematonta taikaa, jota en oikein osaa kuvaillakaan. Pienen pieniä juttuja, joilla on suuren suuri voima.

Tämä maailma vaikuttaa välillä aivan hirmuisen kylmältä ja julmalta paikalta, jossa raha on menestyksen mitta ja sen tuottaminen ja arvon kasvattaminen elämän prioriteetteja. Joissain piireissä ihmiset ovat lisäksi niin oman onnensa seppiä, että muualle ei vilkaista ja jos joku toinen kaatuu, hän saa nousta itsekseen tai olla nousematta. Tough love, life's rough so wear a helmet?

Jos minä kaadun, jään mielelläni hetkeksi maahan tutkailemaan, mitä kaikkea jännää siitä perspektiivistä näkeekään.

En itse haluaisi elää maailmassa, jossa empatiaa, rakkautta, ystävällisyyttä, kiltteyttä, anteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta ei ole olemassa. Onneksi tähän voi jokainen itse omilla teoillaan, arvoillaan, asenteellaan sekä ennen kaikkea käytöksellään vaikuttaa, kun vain muistaa avata silmänsä ja päästää vähän auringonvaloa elämän jokaiselle osa-alueelle. Siispä en onneksi koskaan joudu elämään kauhuskenaario-maailmassani – minun omassa pienessä onnellisuuskuplassani aurinko paistaa, vaikka olisi jo keskiyö ja elämä on täynnä edellämainittujen kuvien mukaisia pieniä yksityiskohtia, kun vain maltan pysähtyä huomaamaan niitä.

If you want to feel rich, count all the things you have that money can't buy. <3

Olen myös jaaritellut (:D) onnellisuudesta aiemminkin, halutessasi voit tsekata siis myös nämä:
What goes around, comes around
Positiivisen asenteen voimasta
Carpe That Effing Diem

Tältä näyttää tammikuu

Tähän väliin ajattelin tehdä pientä yhteenvetoa siitä, mille tämä oma tammikuuni toistaiseksi näyttääkään. Täältä siis pesee!

Tammikuu näyttää herkulliselta. Ruuat ovat maistuvia ja pikkuhiljaa, pienin askelin, alkaa normaali rutiini astua kuvioihin ruokailun suhteen. Makrot menevät suunnilleen kohdilleen – välillä tarkkaan laskien, välillä vain arvioiden – ja herkuista kieltäytyminen alkaa tulla vihdoinkin selkärangasta. Itsehän olen tällä viikolla mm. tuijottanut intensiivisesti kotikotona olleita herkkuja kuin soturi vihollistaan. "You... You bastard... You shall not pass." :-D Meillä on siis herkkujen kanssa tiivis katsekontakti, jos polkumme sattuvat kohtaamaan eli huomaamatta ne eivät edelleenkään jää. Onneksi omaan kotiin ei mitään ylimääräistä päädykään, joten täällä saa elellä kaikessa rauhassa.

Hellapoliisi.fi:stä "Ninan kanakeitto", helposti myös muunneltavissa jokaisen omaan dieettiin :)

Tammikuu näyttää aerobiselta. Suuri osa tammikuun liikunnastani on koostunut tällä hetkellä erilaisista aerobisista liikunnoista – koiranulkoilutusta, HIIT-treeniä ja kehonpainotreeniä korkealla sykkeellä minuutteja laskien, painoja en ole yksinkertaisesti ehtinyt eri syistä johtuen pahemmin nostelemaan. Käännekohta tapahtunee onneksi tänään, kun pääsen salille pumppaamaan vähän sitä rautaakin – tosin sitäkin koko kehon ja korkean sykkeen treenillä. No stress, no worries, omalla painollaan tämäkin aerobisen ja lihaskuntotreenin suhde tasapainottuu tästä vielä, kun arki pääsee taas kunnolla rullaamaan.

Toppahousut ja toppatakki, hot stuff :--D

Tammikuu näyttää toiveikkaalta. En aio tammikuun aikana kantaa mitään ylimääräistä stressiä tai murhetta mukanani, vaan yritän yhä enemmän pureutua hyvään oloon ja selkärangasta kumpoavaan positiiviseen asenteeseen – hiljaa itsekseni, itseäni tutkaillen, välillä kunnolla pysähtyen ja rauhoittuen. Tuskin on sattumaa, että meditaatio ja jooga edesauttavat mielenrauhan etsimisessä – nykyarki on jokaisella kiireistä työn, harrastusten ja ihmissuhteiden välillä tasapainotellen ja loput vapaa-ajasta täyttää usein  (sosiaalinen) media jokaisesta mahdollisesta tuutista – tv, tietokone, pelikonsolit ja kirsikkana kakun päälle vielä musiikkia taustalle. Mistä löytyisi tilaa sille ihan omalle itselleen?

Monelle meistä itseni mukaanlukien kunnolla pysähtyminen ja hiljentyminen on todella työn takana, sillä sille on raivattava paitsi aikaa, niin myös malttia ja toisinaan lisäksi uskallusta – sieltä mielen perukoilta kun saattaa löytyä kivojen ajatusten lisäksi myös niitä torjuttuja tai sivuutettuja ajatuksia, joita ei ole halunnut käsitellä, kun ei ole ollut pakko tai voimat tuntuvat loppuvan kesken. Tätä ajatusta haluan itsessäni kehittää: uskallusta kohdata itsestään myös ne huonot puolet ja nimenomaan käsittelemällä niitä kääntää ne vihdoin ja viimein vahvuuksiksi elämän polulla. Kuulostaapa klisheiseltä, tuskin tulee kenellekään enää yllätyksenä tämän neidin kiinnostus psykologiaan. =)

Tästä ammennan voimaa loppuelämäni ajan – vanhojen työkavereiden kommentit <3

Tästä muuten pari sanaa: positiivisuus alkaa tietyissä piireissä saada nykyään kovin pelkistetyn, kärjistetyn ja ylikorostetun kuvan. Yleinen positiivisuus elämässä on aina hyväksi; elämänasenne vie pitkälle erityisesti vaikeuksia kohdatessa ja parantaa samalla myös elämänlaatua. Kaikkeen ei kuitenkaan voi tai tarvitse suhtautua yltiöpositiivisella asenteella, vaan tähän maailmaan mahtuu paljon asioita, jotka vaativat toimeentarttumista ja vakavampaa mieltä. Tällöin "positiivisuutta" voidaan soveltaa säilyttämällä myönteinen ja avoin mieli sekä mahdollisen tappion hetkellä hyväksymällä tosiasiat ja menemällä elämässä lopulta eteenpäin yltiöpäisen murehtimisen ja märehtimisen sijaan.

Silti sanasta "positiivinen" on tullut viime aikoina hitti ja sivusta seuranneena pelkään sen menettävän pian merkitystään itse sanan ylikulutuksen myötä. Pelkästään hokemalla muille olevansa positiivinen ihminen ei vielä tee kenestäkään positiivisempaa tai sen puoleen onnellisempaakaan – se vain kiillottaa pintaa, mahdollisesti jopa väärällä tavalla. Teot, energia ja olemus puhuvat, eivät sanat.

Harjoittelu tekee toki mestarin, fake it 'till you make it ja asennettaan voi ja kannattaakin muuttaa askel kerrallaan, mutta toisinaan sitä törmää ns. näennäispositiivisiin ihmisiin, jotka näkevät asioissa ensin sadepilven, lähtevät koristamaan sitä kultareunuksilla ja sen jälkeen röyhistävät rintaansa ja paukuttelevat henkseleitään positiivisuuden nimissä. Parempi tietysti näin päin kuin negatiivisuudessa vellominen, mutta tällöin ei kannata sulkea silmiään kehitykseltä ja olettaa olevansa jo "valmista kauraa".

Kivempaa on nimittäin nähdä asioista luonnostaan se valkoinen, pehmoinen pumpulipilvi, joka ei ylimääräisiä koristeluja tai korostusta kaipaa. :) Siihen pyritään – positiiviseen elämänasenteeseen ilman, että sitä itsekään sen suuremmin huomaa tai korostaa. Positiivisuus ei kaipaa imagonkohotusta sanoilla – se on asia, joka loistaa kyllä ihmisestä läpi itsestään ilman mainostusta tai sanahelinää ja mikä parasta; se tarttuu myös muihin. Ja samoin tarttuu muuten myös hymy, kokeilkaapa. :)