keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vapaakausi #ger

Toistaiseksi en ole noudattanut mitään makrosuunnitelmaa, ruoka-aikataulua tai ravintoaineiden tarkkailua tämän Saksa-reissuni aikana ja alkaa vaikuttaa siltä, etten taida tehdä niin koko neljän viikon aikana. On yksinkertaisesti liikaa, että alkaisin täällä syömään omia eväitäni omaan tahtiini ja täyttämään jääkaappia raaka-aineilla, joita ehkä löydän helposti Suomesta, mutta joita saan etsiä ja tutkailla suurennuslasin alla toisessa maassa ja sen jälkeen kokkailla toisten keittiössä. Eipä siihen ole sen puoleen kyllä kiinnostustakaan.

Sen sijaan syön päivän aikana vapaasti aamupalan, lounaan ja illallisen, jälkiruokaakaan unohtamatta. Näin on hyvä. :) Hauveleiden kanssa tulee lenkkeiltyä kolme kertaa vuorokaudessa sekä tehtyä erilaisia puutarha- ja kotitöitä siihen tahtiin, ettei erillisille treeneillekään ole tällä hetkellä tilausta. Sen sijaan tallustelen mäkikävelyä, kiipeilen portaita, pudistelen painavia mattoja ja aloittelen kohta hölkkäharjoituksia toinen koirista vetoapunani sekä ennen kaikkea nautin – tätä elämä on, välillä tiukemmin, välillä vapaammin, tasapainosta kiinni pitäen.

Loppuun saatte nauttia vielä erinäisiä, satunnaisia ruokakuvia viimeisen kolmen vuorokauden sisältä. =) Saksassa ei juurikaan tunneta tai harrasteta kevyttuotteita, vaan esimerkiksi juustoissa on maksimin sijaan ylpeästi merkitty nimenomaan tuotteen minimi-rasvamäärä. Kevyempiä vaihtoehtoja kyllä löytynee yksi tai kaksi hassua (ja niissäkin vielä Suomen tasoon korkea rasvamäärä), mutta kieltämättä täällä mennään jatkossa mentaliteetilla "less is more", fiksua sinänsä.

Katsotaan, minkälaisena tulen vielä kotiutumaan täältä reissun päältä, mutta tavoitteena on tulla takaisin sutjakkana tyttönä eikä suinkaan minään rantapallona, hehe. Siispä aion jatkossakin tuttuun tyyliin raportoida myös syötyjä ruokia tänne blogin puolelle, niin pysyn paremmin kirjoilla ja tilivelvollisena siitä, miten paljon kaloreita tulee arviolta kulutettua ja pääsette tekin tähän "ruokakarnevaaliin" mukaan kuvien välityksellä, nams! :D

2 kommenttia:

  1. Jösses sentään kun näyttää herkuilta! Eritoten toi viimeinen, lääääääh :P Mikäs siellä ollessa! Varmaan tekee ihan kivaa pääkopallekin vähän ottaa breikkiä makrojen laskusta ja muusta, sitten sitä suuremmalla innolla taas jaksaa kun saapuu kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua on tosiaan ollut, slurps! :D Hyvin sanottu Sanna, juurikin noin. Välillä täytyy myös osata pysähtyä. :)

      Poista