Sain taannoin kysymyksen kommenttiboksiin, miksen enää postaile laihdutuksesta tai painosta (ilmeisesti painonkehityksestä tai painonhallinnasta). Samoin juttelin siskoni kanssa, kuinka hänen korviinsa oli kantautunut erään tuttumme kommentti blogiini viitaten siitä, miten kuvissa sitä näyttää paljon pienemmältä kuin todellisuudessa. Pieni mentaalinen taka-askel tuli kieltämättä molempien kommenttien kuultuani otettua että anteeksi mitä, mutta toisaalta nämä saattavat olla ajatuksia monen muunkin lukijan takana ja onkin ihan aiheellista, että availen vähän omaa näkökulmaani - sekä blogini että itseni näkökulmasta.
Siispä muutama avainpointti:
1. Tämä ei ole fitnessblogi. "Fitness" (siinä mielessä, miten media sen tuntuu määrittelevän) ei ole elämäntapani. Kuntosali, terveellisesti ja puhtaasti syöminen, painonhallinta ja fysiikan parantaminen/ylläpito - ne ovat osa elämääni, eivät koko elämäni. Välillä isompi osa ja välillä pienempi osa, vaihtelu virkistää ja tärkeintä on, että fiilis pysyy hyvänä, teki mitä teki ja missä määrissä tahansa.
2. Tämä ei ole laihdutusblogi. Kyllä, blogi alkoi aikoinaan puhtaasti laihdutuslähtökohdista ja johti huippulukemissaan jopa 25 kilon pudotukseen 8kk aikana, joista takaisinpäin on parin vuoden jälkeen tullut noin 7-8 kiloa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kykenisin pitämään blogiani ikuisesti laihduttajan näkökulmasta tai puhumaan kuukaudesta toiseen laihdutusvinkeistä tai laihdutuskokemuksista, sillä laihdutus ei ole enää millään tasolla elämässäni samoissa mittakaavoissa kuin mitä se on yli kaksi vuotta sitten ollut ja aiheetkin alkavat pikkuhiljaa loppua kesken, kun olen niin monesta jo ehtinyt kirjoittamaan - useasti. Blogin historiassa on paljon postauksia mm. before-after -kuvista ja tunnelmista Go Fat Go:n tai Superdieetin ajoilta, joita suosittelen ilman muuta lukaisemaan, mikäli on itse astumassa samoihin saappaisiin! Sieltä löytyy se autenttinen tunnelma niiltä ajoilta, kun taas nykyään muistellessa sekoittuu mukaan myös nykyhetken arvot, asenteet ja kokemukset vuosien varrelta mukaan tarttuneena.
3. Tämä ei ole treeniblogi. En harrasta varsinaisesti mitään kuntoilulajia enkä tähtää kisoihin minkään lajin parissa. Tykkään liikkua ja haluan ylläpitää liikunnallista elämäntyyliä elämässäni niin hyvin kuin pystyn. Kestosuosikkinani on kuntosali, mutta Saksa-loman vuoksi en ole sielläkään kuukauteen käynyt - ja hyvin voin silti edelleen, liikunta on vain hetkellisesti vaihtanut muotoaan. Treenaan salilla, käyn juoksemassa, käyn kävelemässä, harrastan arkiliikuntaa - ja sitten taas vastapainoksi myös skippaan salitreenejä, en juokse aktiivisesti (koska polvi), en käy kävelemässä ilman koiraani (asuu Salossa) ja välillä puhtaasti laiskottaa. Elämä on. Blogimaailma on onneksi täynnä (puoli)ammattilaisten treenijuttuja, joista saa sitten niitä oikeita ja konkreettisia vinkkejä kuntoiluunsa - täältä puolestaan sitten jotain muuta, ehkä fiilistä tai samaistumista tavallisen tallaajan vaihtelevaan kuntoiluharrastukseen? En totta puhuen edes tiedä, kerro sinä se. :)
4. Tämä on hyvinvointiblogi. Haluanko laihtua tällä hetkellä? Kyllä vain, mieluusti ainakin sinne 8 kilon päähän takaisin tai ehkä allekin. Haluanko vain ja ainoastaan laihtua ja keskittää kaikki voimavarani siihen? En missään nimessä. Elämääni on tullut paljon muitakin asioita kuin pelkkä rasvaprosentin syynääminen, joista tärkeimpänä itsevarmuus omasta ulkonäöstä sellaisena kuin se juuri sillä hetkellä on. Tämän jälkeen tulee yleinen hyvinvointi ja onnellisuus, terveyden ylläpito, lihaskunto ja vahvuus ja vasta sen jälkeen laihduttaminen, mikäli sille riittää paletissa tilaa. Hyvinvointi voi koostua lähes mistä tahansa, mikä auttaa voimaan hyvin - välillä se on rankan treenin kautta itsensä ylittäminen ja siitä seuraava ihana lihaskipu, välillä hyvä ruoka ja stressittömyys makroista, hyvän kirjan lukeminen, onnellisuuden yksinkertaisuuden tajuaminen, makrokontrollin ylläpitämisestä seuraava turvoton ja onnistunut olotila ja vaikka mitä muuta. Hyvinvointi ei tunne rajoja eikä siihen ole sääntöjä, vaan se on juuri sitä mitä sen haluaa olevan.
5. Tämä on lifestyleblogi. Me muutumme ja kehitymme ihmisinä jatkuvasti ja samoin tekee myös blogini. Olen hyvin vähän ottanut lifestyle-asioita esille blogissa (oma arvio olisi keskiarvolta kerran kuukauteen), sillä suoraan sanottuna miellän itsekin blogini ajoittain sinne terveys-hyvinvointi-laihdutusakselille, jonne eivät henkilökohtaiset jutut kuulu. Elämäänsä on kuitenkin välillä kiva raottaa ja kauneusjutuistakin höpötellä silloin tällöin, vlogeista nyt puhumattakaan. Onneksi ei ole ketään kieltämässä, mitä saan tai en saa blogiini kirjoitella - ja siksipä mennäänkin juuri sellaisella tyylillä, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Wellness, sport, food, happiness and then some. :)
6. Kuvat valehtelevat, totta hemmetissä. Kuka tahansa, joka ottaa tai otattaa itsestään kuvia, tietää oikeiden kuvakulmien, vaatevalintojen, ryhdikkään asennon sekä vertailukohteiden tai niiden puuttumisen voiman ja harva meistä oikeasti julkaisee (varsinkaan tuhansille silmäpareille arvosteltavaksi) itsestään sellaista kuvaa, jossa naama näyttää sanonko-miltä tai vatsamakkarat pursuilevat huomiotaherättävästi joka suunnalta. Julkaistavat kuvat ovat edustavia, huonot puolestaan menevät roskakoriin. Tämä ei tarkoita sitä, että kuviani olisi millään lailla koskaan muokattu tai etten olisi silti julkaissut niitä kauheitakin kuvia itsestäni etenkin ajoilta ennen laihduttamista (lisääkin riittäisi ja tulossakin, kunhan saan matkalaukkuni ja läppärini vielä paluupostissa lentokentältä).
Olen itse blogin puolella kuuluttanut moneen otteeseen sitä, että kuvat eivät kerro koko totuutta varsinkaan itse otettuina, sillä itsensä pystyy kyllä vääntämään suotuisaan asentoon ja ottamaan kuvan siitä kuvakulmasta, jonka itse kokee mukavana. En edes itse rehellisesti sanottuna tiedä, miltä näytän ja olen kirjoittanut siitäkin postauksen. Juuri tästä syystä sovitan kaikkia asujani videokuvaamalla ne eri kuvakulmista, jolloin näen itse sen kokonaisuuden, jonka muut näkisivät itseäni katsellessaan. Olen myös laittanut blogiin esille useita videoita, jotta todellisuus välittyisi mahdollisimman hyvin ja näistä esimerkkeinä;
~ Tekniikkavideo 08/2014, tähän tullut n. +6kg
~ Kroppavideo 04/2014, tähän tullut n. +8kg
~ Tekniikkavideo 12/2014, apauttiarallaa nykytilanne
~ Joogavideo 04/2015, nykytilanne
7. Mielipiteet muuttuvat - ja niiden kuuluukin muuttua. Muistan aloittaneeni laihdutusurakkani hakemalla mahdollisimman terveen näköistä, normaalipainoista, urheilullista, kurvikasta ja vahvaa kroppaa, joka ei ole liian lihaksikas eikä myöskään liian hoikka. Kun paino putosi ja Jutta & Superdieetit pyöri telkkarissa, nälkä alkoi kasvaa; minäkin pystyisin kyllä mihin tahansa, joten miksi en vetäisi itseäni edes lähelle samaa kuntoa kuin mitä fitness-kisaajat ja näyttäisi sekä muille että itselleni, että kaikki on mahdollista.
Sen jälkeen lähdettiin pohdintoihin siitä, miksi haluan todistaa itselleni tai kenellekään muullekaan yhtään mitään hakemalla jotain, mitä en aidosti edes ihannoi tai ennen kaikkea kykene ylläpitämään, josta taas riennettiin kuukausien kuluessa eteenpäin aina bodyconfidenceen asti, jossa ulkonäkö ei korreloi itsetyytyväisyyden, -varmuuden ja -rakkauden kanssa.
Nykyään treenitavoitteeni on esimerkiksi se, että haluan lihaskunnolla lähteä tukemaan kroppaani edistääkseni terveyttäni (oikeanlainen lihaksisto tukemaan niveliä, vahva selkä, hyvä hapenottokyky jne) ulkonäkökeskeisyyden sijaan ja kuka tietää, mihin tästä vielä tulevaisuudessa mennään. Ajatuksiaan ei voi tai pidä lukita tiettyyn elämänvaiheeseen ja mielipiteensä saa muuttaa ja kumota - jos jotain, niin se vasta onkin merkki kypsyydestä.
Tähän on luultavasti syytä lopettaa, sillä muuten saadaan taas aikaiseksi kunnon romaani kovakantisten sisään. Lisää rakentavaa kritiikkiä saa aina antaa, otan sitä mielelläni vastaan ja provosoitumisen sijaan pureskelen päässäni sopiviksi paloiksi. Siispä sana vapaa, aina ja ikuisesti. =)
(Kaikki postauksen kuvat otettu touko-kesäkuussa 2015. :D)
Oikein! Ite noin enemmän just lifestyle -bloggaajana ja 30kg laihduttaneena oon kertonut blogissani mm.fitfarmin dieetistä, painonnostosta ja saliharrastuksesta ym..mut niinku juuri nyt käyn ryhmäliikunnoissa ihan sillon kun huvittaa, vähemmän salia ja enemmän rennolla otteella kaikessa. Ja todellaki ainaki kesällä syön just mitä huvittaa:D pääasia et meillä liikkujilla on hyvä olla! Haters gonna hate ja se o sit iha sama:D ♡ sul on niin ihana blogi, tykkään!:)
VastaaPoistaSulla on kyllä juuri se asenne, josta tykkään! :D Kirjoittelin juuri eilen postausta ja nyt vasta hokasin, että sehän menee täysin linjassa tän sun kommentin kanssa – oot varmastikin jonnekin alitajuntaan päässyt vaikuttamaan. :))
Poista