torstai 11. joulukuuta 2014

Miksi fitnesslavoille?


Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään, miten nykypäivänä lähes jokaisella saliharrastajalla on tähtäimessä jonain päivänä fitnesslavat ja niihin liittyvä kisakunto? Suosituimmat kuntoblogit ovat 99% (karkea arvio by allekirjoittanut, hehe) niitä, joissa kirjoittaja on joko ollut jo kisaamassa tai suuntaamassa sinne kovaa ja raivokasta vauhtia.

Tavallisten treenaajien blogeja on vaikeampaa löytää varsinkaan suuremmista blogiportaaleista ja ymmärtäähän sen – onhan #fitness nyt tämän hetken hitti ja siinä missä fitnesskisoihin tähtäävien määrä on räjähtänyt, nousee varmasti myös niihin keskittyvien blogien arvo. Harmi, sillä juuri tämän räjähtäneen fitnessboomin myötä koko saliharrastus alkaa ilmeisesti kokea pienoista inflaatiota arvostuksensa ja uskottavuutensa osalta.

Ymmärrän täysin alan ammattilaiset, jotka hakevat kisakokemuksesta avautuvia mahdollisuuksia työuralleen ja yhteistyösopimuksiinsa, mutta toisin kuin monissa muissa harrastuksissa (ratsastus, golf, juoksu, posliinimaalaus, mikä tahansa), tuntuu juuri tässä lajissa sitä sm-tasoa tavoittelevien tavallisten tallaajien määrä olevan hurja. Ehkä olen väärässä ja se vain tuntuu siltä aiheen ollessa jatkuvasti pinnalla, mutta pahoin pelkään myös monen harrastajan olevan liikenteessä hatarin perustein: todistaakseen itselleen tai muille jotain, mikä ei todistusta vaadi.

Moniko näistä lajiin hiljattain hurahtaneista harrastepohjaisista henkilöistä voi sanoa ihailleensa koko ikänsä fitnesskisaajien ulkomuotoa ja haaveilleensa jonain päivänä saavuttavansa saman? Sellaisia ihmisiä kun nimittäin on. He ovat niitä, jotka ovat lähteneet alalle jo ennen kuin se oli mediaseksikästä ja ovat kärsineet vuosien varrella roiman määrän sitä kuuluisaa "näytät ihan mieheltä" -kritiikkiä paksua nahkaa kasvattaen. Kelkkaan ei ole suinkaan lähdetty siksi, että se on nyt "in", vaan monet heistä ovat joutuneet taistelemaan kritiikki-tuulimyllyä vastaan tavoitellakseen unelmiaan siinä missä tänä päivänä ne tarjotaan maineensa puolesta kuin hopeatarjottimella.


Itse myönnän rehellisesti, etten ole pitänyt nykyistä "lavakuntolookkia" kai koskaan elämässäni naisellisena, kauniina tai ihailtavana – enkä oikeastaan pidä edelleenkään. Offikunto on omaan makuuni huomattavasti viehättävämpi ja vähärasvaisen, täydellisen lihaserottuvuuden sijaan keho saisi mielestäni olla mieluiten vahvan ja elinvoimaisen näköinen. Jokaisen meistä ei tarvitse olla lavalla, se ei ole saliharrastuksen itseisarvo eikä sen omasta mielestäni kuuluisi koskaan olla se ensisijainen syy lähteä treenaamaan kovalla tahdilla, vaan motivaatio ja palo tekemiseen pitäisi löytyä sieltä sisimmästä.

Nyt muutamat hassut varmaan muistavat, miten taannoin ihannoin Superdieetti-Jarnan suoritusta ja jep, niin teinkin ja ihailen edelleen. Hän veti uskomattomalla sykkeellä ja asenteella itseään upeisiin suorituksiin kisalavat tähtäimessään ja tämän halusin itsellenikin – saman spurtin, saman intensiteetin, mutta erilaisen lopputavoitteen. En taida olla koskaan vannonut sen nimiin, että haluaisin kisalavalle ja painotan sitä edelleen. Lavalle en halua, mutta elämäntyylin kyllä. :)

Haluan uskoa siihen, että jo pelkkä oma mielihyvä saavutetusta ihannekunnosta, sen tavoittelusta ja matkan varrella pienin askelin hankituista tuloksista olisi riittävä puskemaan apinanraivolla kenet tahansa kovaan treenitahtiin, jos sitä oikeasti vain haluaa. Senhän takia tässä loppujen lopuksi ollaan, eikö? Jotta saadaan oma mieli ja keho sellaiseksi, mikä tukee omia toiveita ja tavoitteita. Ei, jotta voidaan olla kisasääntöjen mukaisessa pilkunviilauskunnossa – tietyissä asennoissa lavalla, tuomareiden arvosteltavana ja yhdenkaltaiseen muottiin mukautuneena – päästäkseen paremmuusjärjestykseen ja (vain) sitä kautta näyttääkseen itselleen, että minä todella tein sen.

Så där. Toivon kirjoituksen pysyneen mahdollisimman neutraalilla tasolla ja painotan vielä loppuun, että jokainen kisalavalle päätyvä on kaiken kunnioituksensa ja paikkansa siellä aina ansainnut, ehdottomasti. Itsekin kannustan lähipiirini harrastajapohjaisia täysin voimin ja uskon heidän olevan liikenteessä täysin sydämin, oli kannustin sitten mikä tahansa. Tästä ajatuksenvirrasta eriäviä mielipiteitä saa toki olla itse kullakin – niiden jakaminenkin on sallittua ja suotavaa. :) Aihe kestää laajempaa tarkastelua monelta eri kantilta ja kuulisin itsekin mielelläni lisää pohdintaa tästä eli jos joku siellä tuntee jo runosuonen kukkivan, niin anna vain tulla tuutin täydeltä kommenttiboksiin, kiitos. <3 

9 kommenttia:

  1. Itse mietin, että erona joihinkin muihin urheilulajeihin, fitness vaikuttaa olevan "kenen tahansa" ulottuvilla. Tarkoitan siis sitä, että jos haluaisi SM kisoihin tai edes karsintoihin yleisurheilussa tms. Täytyy olla harrastanut aika kauan tai sitten olla luonnonlahjakkuus lajissa. Etenkin bikinifitness puolella sen sijaan näkee paljon tyyppejä, jotka eivät ole välttämättä koko ikäänsä käyneet salilla vaan saaneet muutamassa vuodessa huiman tuloksen aikaan. Se voi omalta osaltaan rohkaista muitakin.
    Itse juoksen ja itselleni ainakin kilpailut ja niihin tähtääminen on lajin suola. On jotakin mitä tavoitella, aikatavoitteita ja selkeitä päämääriä. Se helpottaa harjoittelua ja motivoi, vaikka viime kädessä kilpailen itseäni vastaan, kun en sinne huipputasolle vielä ole päässyt. Juoksussa on paljon matalan kynnyksen kisoja, jotka ehkä fitness hommasta puuttuu. Jos haluat lavalle ja kisaamaan, kisat ovat heti kohtuu korkeatasoisia. Lisäksi laji vaatii rahallisestikin aika paljon panostusta, mikä varmaan vaikuttaa siihen, että halutaan olla esillä sponsoreiden toivossa. Varmaan myös eri lajeihin suuntautuvat ovat persoonana erilaisia, voisi kuvitella, että fitness harrastaja on jo luonteeltaan sellainen, että haluaa olla esillä ja siksi blogiakin on varmaan helppo kirjoittaa. Myös kysynnän ja tarjonnan on kohdattava, harvalla juoksublogilla varmaan on niin paljon seuraajia, kuin fitness alan blogeilla, kun se nyt vaan ei ole niin trendikästä. Olipas ajatuksenvirta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dodiin kiitos suuresti, tossa olikin tosi hyviä pointteja ja antoi mulle ainakin paljon lisänäkökulmaa aiheeseen. :)

      Poista
    2. Piti vielä lisätä, että vaikka fitness on "muotia", en usko, että kukaan urheilija missään lajissa pääsee helpolla. Toki ennakkoluulot lajia kohtaan ovat pienempiä kuin parikymmentä vuotta sitten, mutta edelleen saavat fitness harrastajat kuulla "näytät mieheltä" ja yökyök- kommentteja, joutuvat vastailemaan jatkuviin ulkopuolisten "etkö nyt vähän voisi syödä?" ja "eikö ne treenit kerran voi jäädä väliin?"- kyselyihin. Ulkomuotoa arvostellaan todella rajustikin, ikäänkuin olisi enemmän ok sanoa mitä tahansa kropasta treenaavalle kuin esim ylipainoiselle. Itselläni ei ole kokemusta fitnessistä, eikä huippu-urheilusta muutenkaan, mutta kun jo harrastelijaurheilijana saa kuulla kaikenlaista, arvostan jokaista urheilijaa, oli laji sitten mikä tahansa ja motivaatio kilpailla mikä vaan. Pelkät "trendipellet" tuskin tekevät vuosia työtä päästäkseen lavalle. Itse en ole nuorena haaveillut juoksijanurasta, vaan olen löytänyt juoksun paljon myöhemmin, onko siis jotenkin pinnallista myös kilpailla juoksussa, jos en tavoittele ammattilaisuutta tai en ole sitä aina halunnut? Ehkä on, mutta olen ylpeä siitä silti ;-)

      Poista
  2. Just näin! Oon täysin samaa mieltä. Ihana blogi :)

    VastaaPoista
  3. Mä en kykene ymmärtämään tuota fitness-buumia ollenkaan. Oon seurannut itseasiassa useampia blogeja, jotka on aloittaneet laihdutusblogina, mutta yhtäkkiä kirjoittaja onkin hurahtanut fitness-kisoihin treenaamiseen, ja siinä vaiheessa mulla palaa käpy ja menee maku, joten byebye sille blogille :D Eli hyvä jos ei sulla ole intressejä kisoihin ;) Tavoitteellinen treenaaminen on erittäin jees, mutta en tajua mikä siinä bikinifitnessissä niin kiehtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla ei ole jo ihan kilpailuvietin puuttumisenkin takia mitään hinkua lavalle. :D Eikä se muutenkaan vain ole mun juttu, mutten halua väheksyä yhtään heitä, jotka sinne haluavat, tähtäävät ja päätyvät. Ihmetyttää vain nimenomaan se, miten suosittua siitä on boomin myötä tullut ja olisi kiva nähdä, kuinka moni edelleen tähtäisi kisalavoille, jos se olisikin yhtä "paheksuttavaa" kuin vaikka 10 vuotta sitten (olettaisin ainakin). Oma veikkaus on, että monella jäisi kisahaaveet siihen paikkaan, kun se ei olisikaan enää muodikasta ja mediaseksikästä, mutta tiedä sitä sitten.

      Poista
  4. Muistan lukeneeni joskus aiemmista postauksista tavoitteesi olisi kisa/lavakunto tai sen lähelle pääsy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä postauksessa on tosiaan linkki suoraan siihen postaukseen, mistä puhut. :) Itse kunto ei niinkään tavoitteena kuten totesin, vaan se vastaava syke ja treenitahti.

      Poista