Pirtsakan pulppuilevaa kevättä rinnassa

Täällä sitä odotellaan postausinspiraatiota, tiedä minne se on tällä kertaa lähtenyt karkuun. Toisaalta ei kyllä edes haittaa, sillä kelit ovat niin upean keväiset ja aurinkoiset ja ennen kaikkea lämpimä(mmä)t, ettei koneen edessä tee edes mieli roikkua!

Sen sijaan kameran edessä on temppuiltu vaikka ja mitä ja kun nyt ei tunnu tekstiä tulevan, niin laitetaan sitten tällaisia fiiliskuvia maanantain ratoksi. Toivottavasti kaikilla on lähtenyt viikko hienosti käyntiin ja jos ei, niin vielähän tässä on koko loppuviikko aikaa kääntää suunta parhaimmaksi. =)

Palaute pt:lle!

Jokaisen ohjelmapäivityksen yhteydessä pääsen tai joudun, kummin päin vain, tekemään pienen palautekatsauksen pt:lleni ja ajattelin tällä kertaa tehdä sen tänne blogin puolelle julkisesti, niin pääsette tekin halutessanne kurkkimaan, missä mennään ja minkälaista palautetta tykkään antaa. :) Palaute koskee niin omaa suoritustani kuin ajatuksiani ohjelmista ja ylipäätään kaikesta pt-projektiin liittyvästä! Varoituksen sananen: tämä postaus on pitkä ja tajunnanvirtaa täynnä, mutta itselleni sen lähinnä kirjoitinkin sekä tietysti pt:lleni, joka raukkaparka joutuu sen nyt tästä kokonaisuudessaan lukemaan, halusi tai ei. Benefits of training a word-wizard ahah...

Palaute treeni- ja ravinto-ohjelmasta

Treeniohjelmien liikkeissä ei valitettavaa – ihanan tappokamaa, kiitos vain burpeeseista, vuorojaloin tehtävistä liikkeistä (sykkeet tappiin ter-ve) ja aivan erityiskiitos penkille nousuista, nams... Laitteitakaan en kaipaa sen koommin, ihan kiva tehdä mahdollisimman paljon vapailla painoilla. Hurja ikävä yhteistreenejä ja supersettejä. Sen sijaan jaottelu ei tunnu enää toimivan, kiitos motivaatiopulan josta lisää seuraavassa kohdassa. Tästä puhuttiinkin pt:n kanssa jo, että vaikka koko kropan salitreenit nostavat sykettä paremmin kuin muunlainen jaoittelu ja auttavat siten rasvanpoltto-vaiheessa, niin tällä hetkellä saisin puristettua enemmän irti toisenlaisesta jaottelusta, jossa puhtaasti jalat 2x viikkoon ja sen parina 2x eri yläkroppatreeniä.

Liikkeillä ei niin väliä, kaikki käy ja maistuu edelleen, kunhan jaottelu toisi vähän uutta jännitystä kuvioihin. Myös aamulenkit erittäin tervetulleita, samoin neural wake-up call paitsi että sen suhteen rehellinen varaus: aamut ovat vähän nihkeitä ja kotona tehtävät treenit – olivat sitten kuinka minejä tahansa – meinaavat jäädä muutenkin puolitiehen tai jopa aloittamatta. Siispä aamulenkki ulkoilmassa maistuisi sata kertaa enemmän kuin muutamassa minuutissa ohi oleva neural wake-up call, ihan vain rehellisyyden nimissä tiedoksi. :D Ja sekuntisidonnaisissa liikkeissä (kyykkyhypyt, polvijuoksu ym) olisi helpompaa laskea numeroita kuin sekunteja eli "100 kyykkyhyppyä" toimisi paremmin kuin "60 sekuntia kyykkyhyppyjä" jos mitenkään mahdollista.

Puhdas ruoka maistuu, ruuan jaottelu viiteen tai kuuteen pieneen annokseen samaten. Osa-aikapaastokin (klo 19-11) kelpaisi hyvin kuten myös mahdolliset muut paastoideat, avoin kaikelle. Sen sijaan mitä olen jäänyt kaipaamaan on se juurisyy, miksi makrot on jaoteltu juuri sillä tavalla kuin ohjelmaan on määritelty, sillä siinä missä aiemmin oli helppoa ja kivaa mennä "sokkona niin, että joku muu kertoo mitä tehdään", huomaan tarvitsevani nykyään perusteluja – en siksi, ettenkö luottaisi pt:n suunnitelmaan, vaan perustellakseni itselleni heikolla hetkellä, miksi niitä olisi tärkeää noudattaa.

Myönnän ihan suoraan ajatelleeni monestikin, että kunhan kokonaiskalorit jäävät päivän mittaan miinukselle – söi sitten puhdasta tai ei (joskus jopa herkkuja) ja pitkin päivää napostellen tai kaiken kertaheitolla – niin se riittäisi. Pelottavaa, eikö? Näihin tilanteisiin olisi ihanaa, kun voisi hokea itselleen faktoja makrojen ja muiden fiksujen valintojen puolesta ja ettei ole ihan yksi ja sama, mistä lähteestä ne kalorit tai edes makrot vetää. Ihan jo muutama konkreettinen tärppi riittäisi. <3

Palaute omasta suorituksesta

Huoh, tässä saa parantaa sekä omaa tekemistään että myöskin sitä asennetta. Asenne ratkaisee, aina – miten olenkaan voinut unohtaa sen. Kohta huomaattekin, mistä puhun.

Elämänmyönteinen? Check! Iloinen? Check! Tietoinen siitä, mitä pitää tehdä? Check! Halukas tekemään sen? Check! Luottamus ohjelmiin ja pt:hen? Check! Usko omaan itseensä? Check! Hyvä itsetunto? Check! Alhainen kynnys olla salilla ja tehdä ohjelma kunnialla loppuun? Check!

Säännöllisesti salilla? Fail. Pilkkutarkka päivän ruokailujen suhteen? Fail. Liikunnan ilo? Fail. Puhtaat ruoka-aineet? Fail, välillä. Hyvä olo? Fail. Alhainen kynnys lähteä salille? Fail.

Jos salikertoja jää välistä, seuraa syyllisyys. Syyllisyydestä kimpoaa puolestaan tavoite tehdä kaksi treeniä seuraavana päivänä, josta seuraa seuraavalle päivälle jäätävät paineet. Jäätävistä paineista seuraa luovuttaminen ja peiton alle piiloutuminen (välillä kuvainnollisesti, välillä kirjaimellisesti :D) ja siitä taas seuraa syvälliset "mikä on elämän tarkoitus, onko salitreeni oikeasti tärkeää?" -pohdinnat ja koko homman kyseenalaistaminen. Tätä jatkuu pari päivää, kunnes otetaan niskasta kiinni (jälleen kerran) ja mennään vihdoin salille. Siellä löytyy taas treenaamisen ja liikunnan ilo, joka energisoi joka solun kropassa! ...kunnes tulee seuraava ja sitä seuraava päivä superkipeiden lihasten kanssa (koska duh, et ole käynyt riittävän säännöllisesti salilla) ja taas odotellaan peiton alla turvassa kun ei muutakaan uskalla tehdä.

Ohjelmiani olisi tarkoitus tehdä ensimmäisellä viikolla 2 kierrosta, toisella viikolla 3 kierrosta, kolmannella ja sitä seuraavilla 4 kierrosta ja nostaa painoja koko ajan. Meikäläinen on päässyt max. 3 kierrokseen eikä mitään hajua (todennäköisesti olemattomasta) painokehityksestä, koska vähän väliä on jouduttu palaamaan pohjalukemiin ja aloittamaan alusta. Ja koska hävettää rämpiä pohjamudissa, ei ole kehdannut myöskään avautua blogiin tai rakkaalle pt:llekään ja sitä kautta myös kauan kaivattu motivaatiobuusti on jäänyt hyödyntämättä. Henkisesti rankka tilanne, nyt sen vasta sisäistän. Eve hei, älä ole tyhmä – pyydä apua, se on se vahva teko.

Kaikki lähtee pään sisältä – kroppa tekee lähestulkoon mitä tahansa, kun taas pää on se, mikä antaa periksi. Onneksi tähänkin voi vaikuttaa: ruokit kroppaasi ajatuksilla, joita syötät itsellesi. Sen sijaan, että omat ajatukset ovat välillä "pfft ei jaksa, ei pysty, kuolema tulee, sattuu", ne voisivat olla "pystytpäs, aivan varmasti pystyt, jaksat, oot voittaja, supernainen, taistele loppuun saakka, tätä sä halusit". Note to self: muista tämä! En voi jatkaa enkä voi lähteä uuteen ohjelmaankaan vajailla tehoilla eli pääkoppa kuntoon, kroppa seuraa perästä.

Ja vähän armoa myös: kyllähän sä tän osaat, höpsö. Oot oikeastaan aika hyvä tässä, kun kunnolla mietitään – et ole aloittelija, et mieti miten jokin liike täytyy tehdä, et ota kevyintä mahdollista painoa tai yritä mennä siitä, mistä aita on matalin ja treeni helpoin. Et pelkää lihaskipua treenin aikana etkä sen jälkeenkään etkä koskaan lähde salilta huonolla mielellä. Rakastat puhua raskaiden painojen, salitreenien ja liikunnan tuoman ilon puolesta sekä erityisesti myönteisen asenteen tuomasta voimasta. Ja hei, oot myös pudottanut päälle 20 kiloa, silleen aika hyvä suoritus eikä se vanhene, vaikka siitä olisikin aikaa. Älä eksy, oot aika Super-Eve jo nyt! Pidä siitä kiinni, niin mennään vielä superimmaksi. =)

Mukaan joukkoon myös onnistumiset: arki sujuu. Ruokakaupasta ostetaan edelleen 99% pelkkää puhdasta ja hyvää, tapana ei ole mennä kahville ja pullalle mihinkään, lounaalle suunnatessa se on yleensä Puren lohi + salaattibuffet (hehhe) ilman leipää jne. Salille on eksytty vähintään kerran viikkoon ja jokainen aamu sentään alkaa tavoitteella tehdä päivästä nappisuoritus, pyyhe ei ole käynyt kunnolla kehässä kertaakaan. Suunnittelu toimii, aikeet ovat aina hyvät.

Tavoitteet jatkoon

Rasvaprosentin pienentämistä kiitos, niin fiiliskin paranee pikkuhiljaa varmasti. Mitä kaipaan pt:ltä on ehkä hieman kovempaa kuria eli vaikkapa painoseurantaa tai tarkempaa raporttia siitä, miten sujuu – tiedänhan minä, että nämä seurannat ovat oikeasti itseäni varten, mutta tässä vaiheessa ulkopuolinen "tarkkailija" estäisi sen, etten välttele vaakaa tai pistä sitä päätä puskaan, vaan kohtaan realiteetit säännöllisin väliajoin ja myös avaan sen sanaisen arkkuni, jotta tarvittavaa buustausta tai muutosta voidaan tehdä eikä vain jatkaa alamäkeä. Ei saa tehdä karhunpalveluksia itselleen.

Kaipaan myös muutamia ihan konkreettisia tsekkauksia liikeratojen puhtauteen seuraavissa: maastaveto ykkösprioriteettina, askelkyykyt (myös bulgarialainen), kyykky jaaaaa juoksutekniikka sen verran mitä taitoa riittää.

Kalorit pienelle sen puitteissa, miten pitkän tähtäimen suunnitelmaan mahtuu – tykkään vähäkalorisesta ruokavaliosta, se haastaa positiivisesti ja pitää pirteänä ja iloisena, joten tätä ominaisuutta itsestäni saa ilomielin hyödyntää jos mahdollista! Cheattiateriat olisivat myös tervetulleita takaisin, sillä mieluummin sitten harvoin ja harkitusti hyvää kuin kesken kaiken lipsumista. Tämä vain oma, harras toive – teet kuten parhaimmaksi näet. :)

Läähpuuh, se taisi olla siinä tällä kertaa.

Arjen paremmat valinnat

Näitä oppikirjan mukaisia "älä tee noin, tee näin" -sääntöjä on maailma, netti ja blogit pullollaan ja tarvittaessa kuulet niitä myös viisaan pt:n/valmentajan/elämänohjaajan/kaverin suusta, se tiedetään. Informaation puutteesta elämänmuutokset ja niiden onnistuminen eivät koskaan ole kiinni, sillä me kaikki tiedämme kyllä jollain tasolla, miten pitäisi toimia – aina se vain ei mene ihan sinne syvimpään tajuntaan asti ja heikkoudet vievät voiton.

Joskus sitä tuntuu jopa siltä, että kirjaviisaus, ennaltaehkäisy ja ohjeiden huutelu on niin niiiin helppoa heiltä, jotka eivät ole koskaan joutuneet kantapään kautta esimerkiksi ylipainoa kokemaan ja osittain sen on oltava tottakin – miten voimme kirjojen, oppimisen tai omien elämäntapojemme kautta koskaan ymmärtää aidosti sellaista tietä, jota emme ole itse kulkeneet? Toista on niin helppo neuvoa etenkin, kun itse on kävellyt sen "helpomman tien".

Tiedän, minä tiedän.

Minä kävelin sen vaikeamman tien ja vaikka tie on edelleen kesken – tuskin tulee loppumaan koskaan – niin olen jo kävellyt pitkälle enkä aio kääntyä takaisin. Tiedän, minkälaisia naurettavan pieniltäkin näyttäviä kompastuskiviä tielle mahtuu ja ennen kaikkea ymmärrän, miltä ne tuntuvat.

Vertaistuki, sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Siksi haluankin lempeästi herätellä itse kutakin ymmärtämään, että vaikka teoria ja käytäntö todella kohtaavat, niin sen tien kuljet sinä eikä kukaan muu. Jokainen meistä pystyy kävelemään, juoksemaan, hyppelehtimään tai vaikka konttaamaan oman tiensä, kunhan vain uskoo itseensä. :) Usko pois, pystyt siihen – jos et kuuntele itseäsi etkä niitä kirjaviisaita, niin kuuntele sitten allekirjoittanutta, joka on tämän kaiken oppinut sen kuuluisan kantapään kautta.

Arkea on valita kaupassa automaattisesti ne terveelliset valinnat. Arkea on olla ostamatta sipsiä, karkkia, pullaa tai mitään muita herkkuja. Arkea on ohittaa Hesburger, Subway ja pizzeriat harkitsemattakaan niihin poikkeamista. Arkea on hylätä kermaiset kastikkeet, salaatinkastikkeet, peruna ja leipä. Arkea on nauttia ruuan yksinkertaisimmistakin mauista. Arkea on arvostaa kasviksia.

Arkea on ottaa lautaselle runsaasti salaattia, vain yksi peruna ja pieni määrä kastiketta. Arkea on maistaa juhlissa vain pieni pala täytekakkua. Arkea on jättää kahvilassa leivonnainen tai sämpylä ostamatta. Arkea on valita ravintolassa salaatti. Arkea on olla ottamatta lisää. Arkea on olla antamatta ruualle elämää suurempaa merkitystä. Arkea on palkita itsensä muulla kuin herkuilla.

Arkea on juoda kolme litraa vettä päivässä. Arkea on syödä viisi pientä ateriaa päivässä. Arkea on käydä kuntoilemassa erilaisilla menetelmillä muutamaan kertaan viikossa, ei vuodessa. Arkea on valita portaat, ei hissi. Arkea on tiedostaa, mitä syö eikä vain sulkea silmiään siltä. Arkea on maistella ruokaa, ei ahmia. Arkea on jättää ruokaa, jos masu on jo täynnä. Arkea on jättää herkut herkuttelematta, jos ne eivät oikeasti maistu hyviltä – ja sallia itsensä myös huomata se.

Kuulostaako itsestäänselvältä? Ei todellakaan ole monelle ja siinäpä koko postauksen juju.

Arkea on se, että nämä kaikki tapahtuvat automaattisesti, ajattelematta ja niistä poikkeaminen tuntuu oudolta. Onnistunut elämänmuutos on ennen kaikkea rutiinia eikä jatkuvaa henkistä taistoa, mutta se rakentuu silti pienin askelin ja pitkän ajan kuluessa. Monta muutakin esimerkkiä olisi nostettavissa ja moni vaatii vielä itseltänikin lisäharjoitusta, mutta hiljalleen tajunta alkaa muuttua parempaan.

Kaikenlaisia poikkeustilanteita tulee vastaan enemmän tai vähemmän, väistämättä ja väkisin ja joskus omilla valinnoillamme jopa puolivahingossa oikein luomme niitä. Tällöinkään ei tarvitse heittäytyä kohtalon vietäväksi, vaan omat päätökset näissä poikkeustilanteissakin ovat ne, joista on myös otettava vastuu.

On monia tilanteita, joissa olisi mahdollista "poiketa ruodusta" ja "vähän herkutella", johtaen usein siihen klisheiseen "no kun kerran herkuttelen, niin herkuttelen sitten all-in". Riippuu tottakai jokaisen tavoitteista ja sen hetken elämäntavoista, kannattaako cheat meal vai ei – itsekin olen niitä vähäisillä kaloreilla viikkotolkulla eläneenä onnistuneesti ja ansaitusti pitänyt – mutta jokaiseen tilanteeseen ne eivät sovi ja arkisiin elämänpyörteisiin nyt eivät ainakaan. Siispä kaikella rakkaudella; pää pois pusikosta, jos se sinne välillä eksyy. Tämä muistutuksena itsellenikin.

Easy? No. Worth it? Hell yes.

Alkoholi

Ihailen ihmisiä, jotka eivät koe tarvetta nauttia lainkaan alkoholia nauttiakseen elämästä sata lasissa. Samalla tavalla ihailen ihmisiä, jotka osaavat heittäytyä silloin tällöin täysin vapaalle ja pitää hauskaa herra alkoholin kanssa sitä sen suuremmin murehtimatta. Viinilasi tai toinen ruuan kanssa on myös klassisen kaunis ajatus ja drinksut kavereiden kesken nautittuna hauska sosiaalinen perinne.

Alkoholiin ja sen käyttöön ei ole yhtä oikeaa vastausta ja usein myös oma suhtautuminen perisuomalaiseen juomiskulttuuriin saattaa vaihdella kuukausi- ja vuositasolla paljonkin. Tästä postauksesta tulee luonnollisesti ilmi oma ajatusmaailmani tähän hetkeen asti karttuneita elämänkokemuksia apuna käyttäen.

On muutamia konkreettisia syitä jo näin tavis-tallaajankin näkökulmasta, miksi alkoholi ei sovi a) painonpudottajalle tai b) treenaajalle. Osa näistä syistä on varmasti monelle tuttuja, osalle taas saattaa tulla uutena tietona ja joillekin täydentävät faktat auttavat viimeistään hahmottamaan koko kuviota.

Aloitetaan alkoholin kaloreista, sillä niitä siinä riittää – alkoholissa on lähes yhtä paljon energiaa kuin rasvassa. Parit karkeat esimerkit:

Keskiolut:
~ yksi tölkki (0,33l) = 141 kcal
~ six-pack 846 kcal
~ mäyräkoira 1692 kcal

Siideri:
~ yksi tölkki (0,33l) kuivaa 117 kcal
~ yksi tölkki (0,33l) makeaa 168 kcal
~ yksi tölkki (0,33l) kevyttä 93 kcal

Viini:
~ punaviini (12cl) 85 kcal, valkoviini (12cl) 82 kcal
~ pullo punaviiniä 531 kcal, pullo valkoviiniä 512 kcal

Väkevät:
~ viina 21% (1dl) 120 kcal, puolen litran pullo (5dl) 600 kcal (+ mahdolliset lantringit)
~ viina 32% (1dl) 180 kcal, puolen litran pullo (5dl) 900 kcal (+ mahdolliset lantringit)
~ konjakki (1dl) 200-240 kcal
~ viski 40% (1dl) 230 kcal, 48% (1dl) 250 kcal

Homma alkaa varmaankin tulla selväksi, lisää ravintoarvoja voi tsekkailla täältä tai vaikkapa suoraan Alkon sivuilta. Mieluummin sitä nauttisi kyseiset kalorit ruokana, eikös? :)

Yleensä runsaan alkoholinkäytön (kansankielellä ryyppäämisen, heh) jälkeen suunnataan tietysti nakkikioskin (kansankielellä kebabin/pitsan, heh) kautta kotiin, mikä suorastaan edesauttaa kaloreiden kertymistä. Lisätään soppaan vielä seuraavan päivän totaalikooma, jolloin yleiskulutus sängynpohjalla makoillessa ja korkeintaan jääkaapille tallustaessa on alhainen verrattuna normaaliin tai etenkin treenipäivään.

Alkoholi on vahva diureetti eli se syrjäyttää elimistöstä nestettä, aiheuttaen näin nestevajauksen ja nestevajaus puolestaan paitsi turvottaa, niin myös heikentää urheilusuorituksia. Niin kauan kun veressä on alkoholia, keskittyy maksa vain alkoholin polttamiseen eikä esimerkiksi sokeri- tai rasva-aineenvaihdunta toimi normaalisti. Siinä, missä elimistö normaalisti polttaisi kehon rasvoja energiaksi, polttaa se nyt energiaksi ensisijaisesti alkoholia. Rasva jää siis kakkoseksi, lihaskasvusta nyt puhumattakaan eli mahdolliset treenit ennen alkoholinkulutusta menevät myös aika lailla hukkaan.

Ja ne vaikutuksethan jatkuvat vielä sen masentavan krapulapäivän yli – lähteistä, tulkintatavoista ja eri tutkimuksista riippuen alkoholin vaikutukset hormonitasapainoon ja sitä kautta aineenvaihduntaan sekä treeniin kestävät muutamista päivistä jopa viikkoon. Tässä en ole ammattilainen, mututuntumalla mennään siis ja täydentäkää/korjatkaa toki, jos yksityiskohtaisempaa tietoa haluatte aiheesta jakaa. On kuitenkin kieltämättä hieman nuhjuista aloittaa viikonlopun jälkeen uusi viikko treeneineen ja terveellisine ruokavalioineen, kun tietää ainakin alkuviikon menevän väkisinkin vajailla tehoilla ja vaikutuksien menevän vain vähän sinnepäin, vaikka kuinka söisi ja treenaisi pilkulleen. Alkoholista maksetaan siis velkoja useita päiviä eteenpäin, ei pelkästään sitä krapulapäivää ja pisteenä ii:n päällee runsas alkoholinkäyttö voi lisäksi tappaa aivosoluja, kiva.

Sitten niihin omiin kokemuksiin. En ole todellakaan mikään enkeli tässä paasaamassa, vaan nykyinen elämäntilanteeni tukee ilman muuta alkoholinkäyttöä sosiaalisissa tilanteissa. Perheenäitien tai oman murun kainalossa koti-iltoja viettävien elämä on varmasti erilaista kuin päälle parikymppisen sinkun ja omaani mahtuu välillä alkoholia, välillä taas rauhallista menoa. Tissuttelustakaan en tykkää yhtään, vaan kun otan, otan mieluummin vähän harvemmin ja silloin en näe tarvetta laskea annoksia. :-) Live a little!

Olen pitänyt elämässäni kaksi täysipainoista tipatonta jaksoa: kerran kolmen kuukauden ajan, toisella kerralla kaksi ja puoli kuukautta. Molemmat toimivat siitä näppärästi, että kaikki kavereiden houkutukset oli helppo torjua totaalitipattomaan vedoten eivätkä väliin osuneet juhlapäivätkään houkutelleet suuntaan tai toiseen. Tipattomien jälkeen alkoholi ja juhliminen ei myöskään maistunut samalla tavalla kuin ennen, mikä oli tottakai tervetullut sivuvaikutus. Pitkäkestoinen jakso ilman alkoholia antaa freshin olon niin fyysisesti kuin psyykkisesti, sitä ei ole kieltäminen. :)

Tänä vuonna kokeilen tipattoman sijaan kuitenkin uudenlaista tekniikkaa: olen antanut itselleni viisi nimettyä juhlapyhää + kaksi ylimääräistä valttikortti-iltaa, jolloin voin lähteä juhlimaan Herra Alkoholin kanssa. Ystävänpäivä, Vappu, juhannus, joulupäivä ja Uusi Vuosi ovat siis vuoden 2015 avainsanat (jos siltä tuntuu). Tämä kuulostaa omaan korvaani sopivalta treenitavoitteet huomioiden ja tukee silti tietynlaista balanssia, kun en toisaalta halua heittää nuoruusvuosiani hukkaankaan "sohvalla sukkaa kutoen" -elämäntyylillä. Bonuksena sallin itselleni edellämainittujen päivien ulkopuolelta max. kolme alkoholiannosta illassa, mikäli jostain syystä innostuisinkin silloin tällöin lasilliselle tai toiselle ystävän kera, mutta tähän en näe itseni tarttuvan kovinkaan usein.

Tällaiset suunnitelmat siis täällä, näissä pysytään tämä vuosi ja fiilis tästä on todella hyvä. :) Silti tämän postauksen faktatietoja kirjoittaneena ja taustatutkimusta tehneenä kirpaisee edelleen edes ajatella alkoholia, huhheijaa...

Maanantaita

Maanantaipostaus tiistaina, heh, hyvä Eve. Joka tapauksessa eilinen oli jälleen yksi niistä kiireettömistä maanantaipäivistä, jolloin ei voi muuta kuin olla onnellinen. Omani alkoi näin:

Jep, se on kahvimuki se. :-D Hieno, eikö? Tämä kupponen mustaa kahvia takkatulen ääressä nautittuna ja auringonvalon heijastaessa lumikinoksista ja olo alkoi olla jopa euforinen. Next stop: aamulenkille (tyhjään masuun) karvakaverin kera -15 pakkasasteeseen. Ihanan pirtsakkaa, niin raikasta ja viileää! Jos joku ihminen tällä maapallolla on iloinen talvesta ja nauttii siitä niin kauan kuin pystyy, niin se olen takuuvarmasti minä. Ja kun pistää kunnon vaatteet päälle, niin ei tule kylmä - ainakaan, jos tarpoo tunnin verran pitkin metsiä auraamattomassa lumihangessa toppavaatteet päällä, lääh... Suosittelen, tulee ainakin takuulla hiki ja hengästyminen.

 

(Tämä kuva ei maanantailta, mutta vaatetus sama: pipo, huppu, toppatakki, pooloneule, juoksutrikoot, toppahousut, villasukat ja ugg-kengät. Ei palele ei. :---D Kerrospukeutuminen ja ylipäätään säänmukainen pukeutuminen kunniaan, kiitos!)

Lenkkispurtin ja aamupalailun jälkeen kauppaan hakemaan broileria, kalkkunan paistijauhelihaa, vähän lisää broileria, tonnikalaa vedessä, 3% salaattijuustokuutioita ja kasviksia ja tämä tyttö on varustettu taas muutamaksi päiväksi eteenpäin hyvin eväin, niistä lisää jatkossa.

Tekisi mieli myös näin makroja nykyään jo vuoden laskeneena laskea piruuttaan myös Superdieetin makrot esille blogiin, mutta koska kyseessä on kuitenkin Fitfarmin maksullinen ohjelma ja Go Fat Go on lähes samalla rungolla varustettu, taidankin laskea vain GFG-aterioiden makrot ja pistää rungon siitä tänne proteiini-rasva-hiilarimuodossa grammojen kera. Makrojen myötä kun oppii niin hyvin soveltamaan ruokiaan ja ylipäätään ymmärtämään 100% sitä, mitä syö, enkä usko monenkaan Superdieettiä tai mitä tahansa vastaavaa ruokavaliota noudattava ainakaan kärsivän siitä, että tietäisi paremmin mitä sinne suuhunsa oikein pistää.

Lunch of the day: kolme kanansiipeä ja yksi koipi + salaattia. Ja jos jätät nahat syömättä, karsit jo reilusti rasvoista.

Lemppariblogit!

Kommenteissa kyseltiin suosikkiblogejani ja minäpä listaan mielelläni! :) En seuraa kovinkaan montaa blogia aktiivisesti, sillä aikaa on kuitenkin rajallisesti ja omaakin blogia täytyisi jaksaa päivitellä. Yleensä kahlaankin postauksia useamman kerralla sitten kun tuntuu siltä, joskus vain kerran kuukaudessa per blogi, mutta säännöllisiä tsekkauksia tulee silti tehtyä tietyille yksilöille jopa päivittäin.

Ei missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kestosuosikit:

~ Linda Manuella (tosin tässä kyllä ehdoton ykkössuosikki)
~ The Good Morning
~ Terveen Hyvää
~ Nina Ioanna
~ Hermanni Mindrape
~ Cupcake Princess
~ Body Gossip
~ Aysen Superdieetti

Lukulistallani – joka on ihan vain selaimen kirjanmerkeissä – on myös muutamia pienempiä ja/tai tuttujen ihmisten blogeja, mutta harmittavasti osassa niistä päivitystahti on joko hidastunut dramaattisesti tai pysähtynyt kokonaan. :( Linkkailinkin siis nämä "vakaimmat blogit", jotka ovat lähes kaikki jollain virallisella alustalla ja suuremman lukijakunnan alla. Vastaavia löytyy toki netin uumenista vaikka millä mitalla ja jokaiselle löytyy varmasti jotain, oli sitten kyse suositummista "isoista blogeista" tai pienemmistä ja maanläheisimmistä.

Pienissä blogeissa on muuten sitä jotain kivaa ja persoonallista särmää, sillä siinä missä suuren ihmismassan blogeissa ei uskalleta enää raapaista pintaa syvemmälle henkilökohtaisuuksiin, voidaan pienemmissä vielä puhua asioista juuri kuten kirjoittaja niiden näkee olevan. Se on mukavaa vaihtelua se ja juuri siitä syystä omia ehdottomia suosikkejani löytyy myös em. listan ulkopuolelta!

Varaslähtö hyvään oloon

Komento takaisin aiempaan postaukseen nähden, nyt on jo vähän vähemmän turhautunut ja yleisesti todella mahtava olo! Koko syksyn kestäneen juoksumattoilun ja viimeisen puolentoista viikon flunssailun jälkeen talven ensimmäinen ulkohölkkä takana. Alla oleva video kuvastaa tunnelmat. :--D

Oikein nautiskelin tästä kevyestä extempore-hölkkäkokeilusta, kun pääsi painelemaan ilman mitään päämäärää, tavoitetta tai edes musiikkia. Kaverina rinnallani kulki koira, joka piti huolta siitä, että välillä oli pakko pysähtyä hetkeksi toisen nostaessa koipea enkä näin ollen päässyt vahingossa revittelemään itseäni liikaa, vaan koko homma pysyi kevyen mukavana. Lopputuloksena I feeeeeeel good, na-na-na-na-na-na-na! Kokeilkaapa joskus antaa niiden randomien juoksuaskelten kuljettaa päämäärättömästi pitkin katuja (jos ei ole liukasta), varmasti tulee hyvä olo. :))

Turhauttaa, turvottaa

Yli viikon verran flunssailua takana, ensin meinasi lähteä ääni ja sen jälkeen lähti hajuaisti, makuaisti ja kyky hengittää nenän kautta. Kuumetta ei sentään ole tarttunut kaveriksi, mutta kyllä tukkoisuuskin saa turhautumaan – nimittäin alati laskevan kuntotason osalta, höh. :--(

Jälleen kerran olen kartellut kuntosalin huumaavaa tunnelmaa kuin ruttoa ja keskittynyt täysin koiranulkoilutukseen kevyesti tallustellen. Juurikin vastasin ask.fm:iin kysymykseen siitä, ketä kaipaan eniten tällä hetkellä, että kaipaan sitä omaa, energistä itseäni. Sitä kaipaan! Ja inhottaa ajatuskin, että kun tästä pikkuhiljaa pääsen taas jälleenrakentamaan sitä kuntoa, niin pohjille on pudottu ja nousu tulee olemaan ärsyttävän tuskainen. Jo kävellessä huomaa, miten pienetkin ylämäet ottavat aivan eri tavalla voimille ja vaikka se osittain alkuviikosta olisikin mennyt flunssan runteleman väsymyksen ja kipeyden piikkiin, niin on siellä taustalla ripaus totuutta kuntotasonkin osalta, valitettavasti.

Mutta ei vellota sen enempää negiksissä! It is what it is ja siihen tartutaan nyt kaksin käsin tilanteen korjaamiseksi. Siispä perinteiset mustaa-valkoiselle -lupaukset tänne blogiin jouluviikosta:

Maanantai 22.12 ~ salitreeni 1
Tiistai 23.12 ~ salitreeni 2
Keskiviikko 24.12 ~ HIIT
Torstai 25.12 ~ salitreeni 3
Perjantai 26.12 ~ lepo
Lauantai 27.12 ~ salitreeni 2
Sunnuntai 28.12 ~ kevyt aero

Ja jollekin päivälle putkirullausta. Turhaan käyttäisin jouluakaan tekosyynä vitkuttelulle, kun tässä on mennyt päiviä ihan tarpeeksi huilaillessa. Ja jos minä pystyn tykittämään jouluviikon läpi aikataulun mukaisesti, niin toivottavasti joku muukin kokee ahaa-elämyksen ja hoksaa, ettei kaikkea tarvitse aloittaa aina "seuraavana maanantaina" tai "sitten tammikuussa". Toki parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja alkaapa tämä itsellänikin sattumalta huomenna maanantaina, mutta uskokaa pois – tälle sohvaperunan ja Petteriina Punakuonon risteytykselle huominenkin on jo huikea edistysaskel. :-D Sitkeät flunssanrippeet saavat jatkaa puolestani vaikka tammikuulle asti, mutta eivät tule estämään enää ainuttakaan salitreeniä.

Lisäys: en ole enää siis kuin hieman lievässä nuhassa eli en missään nimessä suuntaisi treenaamaan, mikäli kokisin edelleen olevani puoli- tai millään tasolla vajaakuntoinen enkä suosittele samaa muillekaan. Terveys ensin, salille kerkeää kyllä. Kommenteissa vinkattiin myös aiheeseen liittyen todella hyvä postaus Saako kipeänä treenata tai valmentaa? – suosittelen lukemaan ajatuksella läpi! :)

Miksi fitnesslavoille?

Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään, miten nykypäivänä lähes jokaisella saliharrastajalla on tähtäimessä jonain päivänä fitnesslavat ja niihin liittyvä kisakunto? Suosituimmat kuntoblogit ovat 99% (karkea arvio by allekirjoittanut, hehe) niitä, joissa kirjoittaja on joko ollut jo kisaamassa tai suuntaamassa sinne kovaa ja raivokasta vauhtia.

Tavallisten treenaajien blogeja on vaikeampaa löytää varsinkaan suuremmista blogiportaaleista ja ymmärtäähän sen – onhan #fitness nyt tämän hetken hitti ja siinä missä fitnesskisoihin tähtäävien määrä on räjähtänyt, nousee varmasti myös niihin keskittyvien blogien arvo. Harmi, sillä juuri tämän räjähtäneen fitnessboomin myötä koko saliharrastus alkaa ilmeisesti kokea pienoista inflaatiota arvostuksensa ja uskottavuutensa osalta.

Ymmärrän täysin alan ammattilaiset, jotka hakevat kisakokemuksesta avautuvia mahdollisuuksia työuralleen ja yhteistyösopimuksiinsa, mutta toisin kuin monissa muissa harrastuksissa (ratsastus, golf, juoksu, posliinimaalaus, mikä tahansa), tuntuu juuri tässä lajissa sitä sm-tasoa tavoittelevien tavallisten tallaajien määrä olevan hurja. Ehkä olen väärässä ja se vain tuntuu siltä aiheen ollessa jatkuvasti pinnalla, mutta pahoin pelkään myös monen harrastajan olevan liikenteessä hatarin perustein: todistaakseen itselleen tai muille jotain, mikä ei todistusta vaadi.

Moniko näistä lajiin hiljattain hurahtaneista harrastepohjaisista henkilöistä voi sanoa ihailleensa koko ikänsä fitnesskisaajien ulkomuotoa ja haaveilleensa jonain päivänä saavuttavansa saman? Sellaisia ihmisiä kun nimittäin on. He ovat niitä, jotka ovat lähteneet alalle jo ennen kuin se oli mediaseksikästä ja ovat kärsineet vuosien varrella roiman määrän sitä kuuluisaa "näytät ihan mieheltä" -kritiikkiä paksua nahkaa kasvattaen. Kelkkaan ei ole suinkaan lähdetty siksi, että se on nyt "in", vaan monet heistä ovat joutuneet taistelemaan kritiikki-tuulimyllyä vastaan tavoitellakseen unelmiaan siinä missä tänä päivänä ne tarjotaan maineensa puolesta kuin hopeatarjottimella.

Itse myönnän rehellisesti, etten ole pitänyt nykyistä "lavakuntolookkia" kai koskaan elämässäni naisellisena, kauniina tai ihailtavana – enkä oikeastaan pidä edelleenkään. Offikunto on omaan makuuni huomattavasti viehättävämpi ja vähärasvaisen, täydellisen lihaserottuvuuden sijaan keho saisi mielestäni olla mieluiten vahvan ja elinvoimaisen näköinen. Jokaisen meistä ei tarvitse olla lavalla, se ei ole saliharrastuksen itseisarvo eikä sen omasta mielestäni kuuluisi koskaan olla se ensisijainen syy lähteä treenaamaan kovalla tahdilla, vaan motivaatio ja palo tekemiseen pitäisi löytyä sieltä sisimmästä.

Nyt muutamat hassut varmaan muistavat, miten taannoin ihannoin Superdieetti-Jarnan suoritusta ja jep, niin teinkin ja ihailen edelleen. Hän veti uskomattomalla sykkeellä ja asenteella itseään upeisiin suorituksiin kisalavat tähtäimessään ja tämän halusin itsellenikin – saman spurtin, saman intensiteetin, mutta erilaisen lopputavoitteen. En taida olla koskaan vannonut sen nimiin, että haluaisin kisalavalle ja painotan sitä edelleen. Lavalle en halua, mutta elämäntyylin kyllä. :)

Haluan uskoa siihen, että jo pelkkä oma mielihyvä saavutetusta ihannekunnosta, sen tavoittelusta ja matkan varrella pienin askelin hankituista tuloksista olisi riittävä puskemaan apinanraivolla kenet tahansa kovaan treenitahtiin, jos sitä oikeasti vain haluaa. Senhän takia tässä loppujen lopuksi ollaan, eikö? Jotta saadaan oma mieli ja keho sellaiseksi, mikä tukee omia toiveita ja tavoitteita. Ei, jotta voidaan olla kisasääntöjen mukaisessa pilkunviilauskunnossa – tietyissä asennoissa lavalla, tuomareiden arvosteltavana ja yhdenkaltaiseen muottiin mukautuneena – päästäkseen paremmuusjärjestykseen ja (vain) sitä kautta näyttääkseen itselleen, että minä todella tein sen.

Så där. Toivon kirjoituksen pysyneen mahdollisimman neutraalilla tasolla ja painotan vielä loppuun, että jokainen kisalavalle päätyvä on kaiken kunnioituksensa ja paikkansa siellä aina ansainnut, ehdottomasti. Itsekin kannustan lähipiirini harrastajapohjaisia täysin voimin ja uskon heidän olevan liikenteessä täysin sydämin, oli kannustin sitten mikä tahansa. Tästä ajatuksenvirrasta eriäviä mielipiteitä saa toki olla itse kullakin – niiden jakaminenkin on sallittua ja suotavaa. :) Aihe kestää laajempaa tarkastelua monelta eri kantilta ja kuulisin itsekin mielelläni lisää pohdintaa tästä eli jos joku siellä tuntee jo runosuonen kukkivan, niin anna vain tulla tuutin täydeltä kommenttiboksiin, kiitos. <3 

Mini-paasto

Turvottaa, herkututtaa, ruokavalio lipsahtelee ja laiskotuttaa, väsyttää, ällötyttää eikä vesikään tunnu uppoavan entiseen tahtiin.

Siinä masentavia lähtöajatuksiani ennen kuin päätin repäistä hyvin minimittaisen vesi- ja teelinjasen paaston itselleni. Jo pelkkä ajatus paastosta sai piristymään, saati sitten itse toteutus. :) Tämä ei ollut mistään muusta lähtöisin kuin omasta päästäni ja halustani eikä sen pitämiseen tai pitämättömyyteen pystynyt vaikuttamaan kukaan ulkopuolinen, ei edes pt. Tarkoituksenani oli pistää itsekuri ja yleinen suhtautumisen ruokaan kuntoon vielä ennen joulua vetämällä kertaheitolla kunnon parin päivän nollaus. 

Olen kerran elämässäni vetäissyt vastaavan lyhyen jakson täyspaaston ja siitä kerroin myös mielipiteitäni blogissa, jotka voitte tihrustaa videomuodossa täältä. Paasto kannattaisi ihanteellisesti toteuttaa edellispäivänä cheat mealia tankaten, suolihuuhtelulla itsensä puhdistaen (:D en ole toteuttanut), paljon nesteitä ja tarvittaessa BCAA:ta sekä ruususuolavettä nauttien, ensimmäisenä paastopäivänä urheillen ja seuraavina sitten kevyellä sykkeellä kävelylenkkeillen.

Paastoaminen on itselleni henkinen prosessi, jossa voin hetkeksi "unohtaa" syömisen ja näläntunteen ja keskittyä siitä seuranneeseen tasaisen energiseen olotilaan, kasvanutta itsekuria unohtamatta. Paaston myötä saan yleensä myös neutralisoitua suhtautumiseni ruokaan: siinä missä aiemmin houkutuksiin (ja sortumisiin...) on yleensä kuulunut epäterveellisiä herkkuja, voi paaston jälkeen jo pelkkä kaurapuurokin kuulostaa taivaalliselta – tai sitten ei, yksilöllisiähän nämä. Hetkittäisestä nollalinjasta saattaisi olla apua myös ahmimiseen tai vain herkutteluun sortuvalle, sillä heti ensimmäiseksi ei tule tosiaan mieleen vetäistä vatsaa täyteen mättöä pidettyään ensin itseään tyhjänä päivän tai parikin.

Pre-paastoateria eli cheat meal: ankkaa, riisiä ja pekonipapuja sekä jälkkäriksi vadelma-juustokakkua, noms.

Kenelle suosittelisin paastoa? <3

- kaikille, jotka sitä haluavat kokeilla

- perusterveille ihmisille niin fyysisesti kuin psyykkisestikin mitattuna

- herkutteluun sortuville

- ahmimisesta kärsiville

- itsekuria etsiskeleville

- henkistä pönkitystä itsestään hakeville

- kokeilunhaluisille terveysintoilijoille

- ylipainoisille

- normaalipainoisille

- kenelle tahansa, joka haluaa joko a) uudelleenstartata rutiininsa tai b) etsiä uusia rutiineja

Kenelle en suosittele paastoa? </3

- kenellekään, joka ei sitä halua kokeilla

- aktiivisesti lihaskuntoa kasvattaville (tosin parin päivän en uskoisi kallistavan projektia juurikaan?)

- syömishäiriöisille, siihen taipuvaisille tai sairaalloista laihuutta ihannoiville

- ihmisille, joilla sairaus, lääkitys tai muutoin ongelmia perusterveydessä

Nyt on kieltämättä hieman puhdistautuneempi olo, ainakin henkisesti jos nyt ei muuta vaikutusta. En päässyt toteuttamaan ensimmäisen paastopäivän salitreeniä, joten oma paastoni koostui pääosin syömättömyydestä ja veden sekä teen litkimisestä – sekä ennen kaikkea henkisen minäni vahvistamisesta. :)) 

Edelleen kyllä turvottaa, sillä viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet suoraan sanottuna katastrofi suunnitelmiin nähden ja pelkään tosissani mennä vaa'alle, joten en sinne myöskään mene. Mutta antaa turvottaa, ei auta itku markkinoilla eikä tässä toisaalta tarvitse suurta stressiä ottaa, vaikkei sinne salille nyt olisi sitä huikeaa kuutta kertaa viikossa päässytkään (tai viime viikolla lainkaan). Hassusti sitä vain alkaa vaatia itseltään enemmän kuin pitäisi, vaikka toisia ohjeistaessa osaa pitää langat normaalisti käsissä ja olla armollinen.

Rakkaan pt:ni sanoin "Älä oo niin rankka itelles oikeesti, eri asia jos haluis olla lavalla pian mut sulla ei oo mihinkään kiire. Ups and downs. Joskus menee hirveällä draivilla ja joskus ei vaan jaksa, thats life my love." <3

Jos yhtään huvittaisi paastoilla edes testimielessä eikä esteitä näy lähitulevaisuudessa, niin kokeilkaapa ihmeessä. Pariin päivään ei ihminen kuole ja omaa kehoaan kuunnellen voi paaston lopettaa aikaisemminkin, jos siltä alkaa tuntua. Oma lähtötavoitteeni on aina 36 tuntia eli puolitoista päivää ennen nukkumaanmenoa aloittaen, jolloin suuri osa paastoajasta menee kätevästi nukkuen. Todellinen tavoitteeni on päästä 48 tunnin ylitse ja huonolla säkällä voisin kuvitella lopettavani jo 24 tunnin jälkeen. Rennolla ja positiivisella asenteella hyvä tulee. :)

Unirytmin korjausprojekti, osa 2

Hereillä ollaan! Pari faktaa:
- kello on juuri nyt 6:48
- kahvi on loppu

Lisäksi kyseinen aamupala oli yhdistelmä, joka syntyy taloudessa, jossa ei ole huomioitu jääkaapin tyhjenemisen mahdollisuutta kaupassakäynnin lykkäämisen oheistuotteena. Broilerin filee, paistettu kananmuna (viimeinen yksilö) ja 10% fetajuustokuutioita vihreän teen kera. Kuivaa kyllä, erikoista varmasti, mutta maukasta silti. Aamupala kuin aamupala.

Nukkumaan tämä neitokainen meni ennen kymmentä ja heräsi aamulla (mörrimöykyksi muuttuneena) jo ennen kuin kello herätti 5:30 ja vaikka nyt tekisi mieli kömpiä takaisin peiton alle koko muun maailman huutavan hiljaisuuttaan ja pimeyttään, niin en sitä silti tee. Salille pitäisi vielä jostain löytää boostia, mutta ehkä oletan sen tulevan matkan varrella itsestään enkä stressaa siitä sen enempää. Kyllä se tästä lähtee.

Se, millä tähänkin tulokseen todennäköisesti päädyttiin, oli yhdistelmä eilisillan lievää päänsärkyä, yleistä väsynyttä olotilaa, aikaisin nukkumaanmenoa ja – tämä on nyt se kriittisin – puhelimen jättämistä ulkoruokintaan sohvalle, sohvaruokintaan.

Alkuun ahdisti, täytyy myöntää. Olin tottunut menemään nukkumaan hän kainalossani, tietäen toisen olevan ihan lähellä tukena ja turvana, jos tylsyys iskisi, pahat unet pelottelisivat tai ei muuten vain väsyttäisi. Hän on ollut siinä aina ja ikuisesti niin hyvässä kuin pahassa, aina valmiina ja aamuisin väsynyttä reppanaa silittäen ja lohduttaen, kuiskaten hiljaa "ei hätää kulta, mene vain takaisin nukkumaan". Petollinen paskiainen. :D Enää en sorru, se on sohvaruokinta jatkossa.

Jotta postaus ei jäisi aivan aamu-unisen ankeaksi, niin pakko yrittää tähän loppuun piristää vähän itse itseään. C'mon girl, you can do it! In a bit. :D Elämä on laiffii, seize the moment, cheer up kiddo, carpe diem. Tänään on keskiviikko. Keksiviikko. Keksi. Cookie. Treenin jälkeen hiilareita. Treenin jälkeen kauppa ja kahvia.

Ehkä näitä postauksia ei pitäisi tehdä heti kukonlaulun aikaan...

Äh, edit, ps, whatever: Huomasin juuri, että Fitnesstukulla on sekä Goodlifet että Quest Barit huikeassa alennuksessa niin kauan kuin tavaraa riittää ja jos muillakin siellä kuola valuu pelkästä ajatuksesta, niin tämäpä teille vinkkinä ettei mene ohi suun, kuten allekirjoittaneella meinasi mennä. 

15 kpl Goodlife-patukoita tulee maksamaan 10,90e eli härregyd, noin 0,70e per patukka. Oma suosikkini on Blueberry Delight, mutta näissä kaikki maut ovat niin älyttömän herkkuja, että valinnanvaikeutta on silti aina odotettavissa.

12 kpl Quest Bar-patukoita tulee maksamaan 25,12e ja näissä olenkin sitten hieman nirso. Tällä hetkellä makupalettiini mahtuu vain Cookies & Cream, Chocolate Chip Cookie Dough ja White Chocolate Raspberry tai Double Chocolate Chunk, jota ei näemmä nyt olekaan tarjolla. Käytännössä siis ne, mistä löytyy konkreettisia suklaapaloja joukosta pelkän keinotekoiselta maistuvan mössön sijaan. Jos olet siis koittanut aiemmin jotain muuta makua Quest Barista eikä ollut sinun juttusi, niin kokeile (ja ihastu) Cookies & Creamia, se on yleensä varma valinta. :)

Postauksen linkit toteutettu affiliate-yhteistyölinkkeinä.

(Se ei silti vähennä vilpitöntä ja rehellistä mielipidettäni tuotteista., tietenkään. Kyllä te sen tiedätte. :))

Unirytmin korjausprojekti, osa 1

Hahhah, kuvittelin kirjoittavani tätä postausta aamuseiskalta pirteänä kuin pieni peipponen (ainakin kahvikupillisen jälkeen jos ei muuten) ja hihkuvani maanantaiaamun intoa blogin välityksellä jokaiseen, joka tätä eksyy lukemaan. No, kello tulee kohta kaksi iltapäivällä ja juon sitä kuuluisaa kahvikupillista vasta nyt.

Unirytmini on olematon, sillä teen tällä hetkellä kaikki koulutehtäväni etänä ja elämästäni puuttuu konkreettiset, pakottavat aikataulut – joita muuten kaipaan ja ikävöin kovasti, uskokaa pois. Olen viime aikoina saattanut saada unta vasta neljän jälkeen aamuyöllä (!!) ja nukkunut sitten vaahtokarkkisängyssäni (termi, jonka keksin kuvailemaan sitä, miten vaikeaa sieltä on aamulla kömpiä pois) jopa niinkin pitkään kuin 13:30 – henkilökohtainen ennätykseni eikä missään nimessä positiivisella tavalla.

Inhoan herätä myöhään ja etenkin näin vähävaloisena talviaikana noin myöhään herääminen johtaa jo parin tunnin jälkeen siihen, että ulkona alkaa taas hämärtää ja sen jälkeen koko loppupäivä tuntuu illalta. Masentavaa. Siksi olinkin päättänyt eilen seuraavaa:

Herätyskello soi klo 5:30 ja salille suuntaan heti sen avautuessa klo 6:30. Välissä ehdin vetäistä proteiini+rasva -kombon aamupalaksi sekä tuhdisti kahvia, jonka olin jo valmistellut kahvinkeittimeen pelkän napinpainalluksen päähän. Suunnitelma oli hyvä. 5:30 hereille tasan, piste.

Kello yksi aamuyöllä päätin siirtää herätyskelloa tunnilla eteenpäin, sillä 6:30 on vielä hyvä aika aloittaa aamu, vaikken ihan ensimmäisenä innokkaana salille ehtisikään. Kahdelta olin siirtänyt herätyskellon suosiolla aamukasiin, sillä unirytmiä ajatellen myös kahdeksalta olisi aivan riittävän hyvä herätä.

Monelta Eve sitten heräsi? Eve heräsi ylpeänä ennen herätyskelloa eli 7:58! ...ensimmäisen kerran. Sen jälkeen Eve kömpi takaisin peiton alle ja mietti, että ei kai se haittaa, jos tunnin tässä vielä torkkuisi, koska ei se nyt (yllättäen aamu-unisena pohtiessa) niin tarkkaa olekaan. Vaahtokarkkisänky, siellä hyvä olla – varsinkin, kun aamukasilta on näemmä vielä pimeääkin.

Yhdeksältä peiton alta kuului todennäköisesti onnellista tuhinaa ja kympiltä lähti kierrokseen uusi ajattelumalli "30 minuuttia vielä", joka johti lopulta siihen, että pääsin sängystä ylös vasta kellon viisareiden ylittäessä kahdentoista. Sillä lailla, hyvä tyttö.

Yritämme uudelleen huomenna. Herätyskello on jo asetettu valmiiksi ja se on tasan tarkkaan ylös, ulos ja lenkille klo 6:30. Lupaan tulla seiskaan mennessä raportoimaan jotain postauksen muodossa, jotta todistan kaikille, että olen päässyt ajoissa sängystä ylös. Odotan itsekin suurella mielenkiinnolla sitä, minkälaisia lauseita mahdan saada aikaiseksi tänne huomisaamuna. :D

Edit: No en onnistunut, ylläri. Keskiviikkona uusi yritys ja toivottavasti aamuraportti toimii tällä kertaa. :)