Hey girl hey

No morjesta! Ei, en ole unohtanut blogia vaikka välillä siltä vaikuttaakin, heh. Ajattelin taas laittaa vähän kuvapläjäystä ja päivitystä vähän summanmutikassa, koittakaa pysyä perässä.

Ensinnäkin täällä on nyt kutakuinkin -5kg kasassa ja edelleen pelkästään tasapainoisen terveellisesti syöden. Ei mitenkään tarkoituksellisen kevyesti, vaan pelkällä "terveellistä tai edes sinnepäin" linjalla. Mitähän tässä nyt on takana, kuukauden verran päiviä ja muutamia lipsahduksiakin on mahtunut matkaan, mutta sehän ei mitään kaada ja tarkoitus olisi jatkaa edelleen normaaliin tapaan, joskin olla hieman armollisempi itselleen silloin tällöin. :)

Ravintolamenun terveellisempi valinta: meriahventa, bataattia, vihreitä papuja ja katkarapuja kapriksen ja muun höysteen kera.

Itsetehdyt burgerit ja vähän nachoja, tässä siis sitä pientä mutta vaaratonta lipsumista, heh.

Kämppiksen tekemää pasta bolognesea ja salaattia, normaalia kotiruokaa ilman sen kummempaa hössötystä.

Sushia... <3

... ja vähän lisää sushia. <3 

Mansikka-kookossmoothieta, jonka resepti löytyypi blogista.

Simpukoita koska #balanssi ja #einiinvakavaa.

Niille, jotka haluavat nähdä vähän maisemaa tällä puolen jokea, laitan mukaan vähän räpsyjä niin Belfastista kuin lähellä olevasta Londonderry-kaupungista. Toivottavasti piakkoin päästään tekemään pieni get-away itse Lontooseenkin, mutta sitä odotellessa Britannia ja Pohjois-Irkku tarjoaa kyllä paljon nähtävää myös muissa kaupungeissa. Itsehän tulin tänne pääosin ja täysin valehtelematta Emmerdale-sarjan johdattelemana. Siihen fiktionaaliseen pikkukylään kun pääsisi muuttamaan, niin en muuta tarvitsisi... <3

Voi että, miten sitä pieni ihminen viihtyy uudessa maisemassa niin älyttömän hyvin. Olen sanonut monen monta kertaa, että arkihan se täällä menee ihan samalla tavalla kuin missä tahansa muuallakin, mutta jollain tapaa ilmapiiri on silti aivan erilainen ja nimenomaan hyvällä tavalla. Ihmiset ovat sosiaalisia, avoimia, iloisia, nauravaisia. Täällä on aidosti lupa olla sosiaalinen ja harrastaa small talkia, sitä ikään kuin puolivahingossa on joka päivä hyvällä tuulella höpöteltyään ihmisten kanssa niitä näitä. Ja nauru – sitä riittää.

Töissä viihtyy, sinne menee melkeinpä mieluummin kuin viettää vapaapäivää ilman suunnitelmia, työporukasta on tullut enemmän kaveriporukka ja nähtävää ja koettavaa riittää työpaikan ulkopuolella niin hirmuisesti, ettei lista tule varmaan koskaan valmiiksi.

En kaipaa kotiin, niin karulta kuin se kuulostaakin. Tiedän, että perhe ja ystävät ovat vain puhelinsoiton päässä ja heinäkuussa olisi tarkoitus lomailla hetkinen Suomen puolella, mutta juuri nyt täällä on erittäin hyvä olla ja niin sen pitääkin olla. :) Maailmasta on muutenkin tullut nyt niin pieni, että kuka tietää, minne tässä päätyy seuraavaksi. Lopullista kotikoloa en usko Belfastin tarjoavan itselleni – mitään vikaahan tässä ei ole, on vain sellainen tunne – mutta kiire ei ole lähteä valloittamaan maailmaan muualle vielä tässä vaiheessa. Nyt vielä nautitaan ja hengähdetään ja myöhemmin sitten katsotaan lisää.

Ja tosiaan, sitä pubikulttuuria on harjoiteltu kiitettävästi. Mieluummin bisse tai pari englantilaisessa (/irlantilaisessa) pubissa kuin bailut clubilla. Tykkään.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. :) Iloista pääsiäistä sinne Suomeen, palataan taas toivottavasti pian! Kaikenlaista olisi mielessä mitä höpöttää auki blogiin, mutta tietokoneelle istahtaminen tunniksi tai pidemmäksi sen kaiken purkamista varten ei tunnu tällä hetkellä vieläkään mitenkään houkuttelevalta. Kuten todettu, mieluummin sitä vain eläisi hetkessä kuin kirjoittaisi siitä. Mutta yritän – sillä tiedän, että moni ihminen, tuttu tai tuntematon, odottaa jo kuulumisia ja ikävöi. Yritän parhaani rakkaat, yritän parhaani. <3

(No tätä herraa on vähän ehkä ikävä... <3 :))

Grilli, kelit ja jääkaappi kuumana

Tänään lautaselle eksyi grilliruokaa; lammasta, nautaa, possua, kasvis-halloumivartaita, maissia ja vihersalaattia. Simppeliä, herkullista, helppoa ja omalla tavallaan myös terveellistä! ...joskin päivän aikana tuli nautiskeltua myös jäätelöä, täytyyhän tässä toki joku tasapaino elämässä pitää. =)

Aurinko hemmottelee muutenkin Etelä-Saksassa, kun taivaalta porottaa +30 celsiusta ja minätyttö valelen itseeni spf-30:stä parhaani mukaan (silti punoitan). Viimeiset kaksi päivää on tullut käytännössä vietettyä aamusta iltaan asti ulkona – ensin hauvelit aamupisulle, sen jälkeen puutarhakalusteiden hiomis-, pesu- ja öljyämisoperaatiota pitkin päivää välillä riippukeinun lämmöstä nauttien jonka päälle taas lenkkiä, jonka päälle taas lisää hiomista ja öljyämistä ja riippukeinua. Ja välillä sisälle vilvoittelemaan, heh!

Ilmeisesti Suomessa ei juurikaan hellesäistä olla nautittu viime päivinä, mutta sepä ei Turussa asustavaa jääkaappi-pakastintani ilmeisesti haittaa – hänellä on ollut omat hellebileet asunnossani, kun omistaja kerran noin julmasti hylkäsi reppanan Turkuun omiin oloihinsa. Toisin sanoen jääkaappini on pakastinta myöten mennyt kaputt tuntemattomana ajankohtana x ja valuttanut koko sisältönsä keittiön parkettilattialle mukavaksi harmaanhomeiseksi ja ennen kaikkea löyhkääväksi mömmöksi.

Onni onnettomuudessa, etten joutunut kuitenkaan itse tätä kohtaamaan sekä ennen kaikkea siivoamaan, vaan rakas ystäväiseni pääsi postinhakureissulla todistamaan kaiken omin silmin ja nenin. :D Raukkaparka... Onneksi olen täällä niin zen-tilassa, ettei edes tämä draamanpoikasen yritys pääse läpäisemään sisäisen rauhani panssaria, vaan totean vain, että kaikenlaista sitä sattuukin ja kyllä se siitä, uutta jääkaappi-pakastinta odotellessa. =)

Tammikuun dieettaajat ry :-D

Tästä tulee nyt melkoisen sekalainen ja kuvapainotteinen postaus, sillä päässä ei kulje juuri nyt mitään järkevää. Tein hyvää aamupalaa, munakasta sipulin ja broilerin sisäfileen kera, kannattaa suositella. Aamuisin – aivan kuten Katjushkakin – välttelen siis perinteiseen tyyliini hiilareita ja säästän ne iltaan treeninjälkeiselle ajalle (jos sinnekään, riippuen ohjelmasta ja tavoitteista). Munakasta uppoaa siis lähes joka aamu – tai vaihtoehtoisesti kiireessä wheytä ja jotain hyvien rasvojen lähteistä. Oheen vielä kaveriksi sitruunavettä sekä joko kahvia mustana tai vihreää teetä ja avot, herkkuaamupalani on koossa!

Kanat, lihat ja ylipäätään kaiken kypsennyksen pyrin nykyään tekemään pääosin uunissa, jolloin saan karsittua paistamiseen käytettävistä rasvoista, esimerkkinä oheisessa kuvassa näkyvät broilerin (poikkeuksellisesti marinoidut) sisäfileet. Rasvoja tarvitaan kyllä, mutta koska niitä tulee niin helposti ja huomaamatta monissa ruoka-aineissa, karsin mielelläni edes ripauksen niistä tällä tavalla. Paistamisessa täällä suunnassa kuluu sitten kookosrasvaa, jonka eräiden tutkimusten mukaan pitäisi edesauttaa rasvanpolttoa, mutta kukin tyylillään ja itselleen sopivalla tavalla tietysti, vaihtoehtoja ja mielipiteitä riittää. :)

Sitten näihin kroppakuviin. Huokaisen kyllä syvään näitä suurennuslasilla tiiraillen, sillä vaikka pahin suola- ja hiilariturvotus on nyt saatu laskemaan runsaalla vedenjuonnilla, niin alta paljastuu silti paljon sellaista ylimääräistä, jota siellä ei aiemmin ollut. Vielä ei olla katastrofin puolella, mutta kyllä se vain piru vie harmittaa, kun huomaa ihan selkeästi ottaneensa takapakkia kesään verraten.

Takapakki on tullut pikkuhiljaa pitkin syksyä. Pitkään jatkunut dieettivaihe alkoi junnaamaan paikoillaan ja vaihtui mini-massakauteen, jonka jälkeen tuli what-the-heck -vaihe pikkujouluineen, sairasteluineen ja jouluineen. Luulin osaavani arvostaa lihaskasvua ja henkistä hyvinvointia sekä rentoa asennetta vähän enemmän, mutta enpä osaakaan. Tässä vaiheessa alkaa olla aivan sama, missä ne lihakset ovat tai onko niitä edes, kunhan rasvakerrosta saadaan taas tirisemään kiitoshei.

Ikävöin ihan tajuttomasti sitä tunnetta, kun huomaa ihan itse sekä peilissä että tunnusteltaessa kropan muuttuneen, kiinteytyneen ja vahvistuneen. Kun treeni ja hengästyminen tuntuu mielettömän mahtavalta, ei pelkästään uuvuttavalta. Kehitys – se on koukuttava tunne. Jos tämä nyt lohduttaa jotakuta dieettiä aloittelevaa, niin voin luvata, että se tunne on mitä mahtavin ja se vie paljon pidemmälle kuin mikään herkkuruoka IKINÄ. Perhana, 2-3 kuukauden päästä on paras olla toinen tilanne täälläkin.

Kyllä me sinne vielä päästään ja onneksi ei olla yksin, vaan meitä tammikuun dieettaajia onneksi riittää – mutta erona siinä tietysti se, että minä ja mun blogin lukijat emme luovuta, vaan teemme tätä elämäntapana emmekä dieettinä, eikös vain? Let's do this peeps ja muistetaanhan tsempata aktiivisesti kaveria mäessä! Pieninkin tsemppaus, positiivinen mietelause, kehu ja kannustus vievät yllättävän pitkälle. Mäkin tarvitsen sitä tsemppiä tähän ylämäkeä pitkin nousemiseen, mutta onneksi jokainen mäki loppuu joskus ja huipulla tuulee. Miettikää, mikä fiilis jää käteen, kun se oman elämän mäki on vihdoin kivuttu ylös asti aivan omin voimin – paremmasta kunnosta puhumattakaan, heh. :-D Hitaasti, mutta ennen kaikkea varmasti eteenpäin.

ask.fm :-D

Hei mä rekisteröidyin ask.fm:iin. :----D En tiedä onko vähän (tai tosi paljonkin) teinimäinen paikka, mutta kokeilla voi aina! Toistaiseksi ajatus randomeihinkin kysymyksiin tylsyyttä tappaakseen ei tunnu ikävältä, mutta riskit ovat silti olemassa. Poistanen sovelluksen, jos a) en selkeästi ehdi käyttää sitä, b) se jää täysin kuolleeksi tai c) siellä tapahtuu liikaa häiriökäyttäytymistä, mutta katsotaan ennen kuin kadutaan. Hehehee, tunnen itseni vallattoman noloksi.

Nimimerkkini siellä on siis evellyn0_ ja suora linkki http://ask.fm/evellyn0_ Saa kysellä, jos siltä tuntuu. Ja jos joku teistä seuraa instagramiani (evellyn0), niin tiedättekin jo saman linjauksen kuin mitä tulen pitämään ask.fm:ssäni ~> ei pelkkiä blogijuttuja, vaan ihan sitä omaa elämääni kaikenkattavalla näkökulmalla. :)

Eve 25v! :)

Nyt on keskiviikko 17. joulukuuta 2014, klo 0:01 ja minä täytän ensimmäisen kerran elämässäni neljännesvuosisadan verran, jee! :))

Muistelisin (erittäin hämärästi), että ehkä vuosi tai kaksi sitten olin päättänyt saavuttaa joitakin asioita 25 vuoden ikään mennessä. Onneksi vanhuus ei tule yksin, vaan tuo mukanaan lievän dementian, sillä en kuollaksenikaan muista enää mitä. :--D Hyvä näin, sillä nythän tässä on aikaa vaikka mitenkä saavuttaa ne x-asiat, kun jatkossa täytän aina kerran vuoteen uudelleen 25 vuotta, jep.

Tämä vuosi on ollut muutenkin sekalainen, sillä omat tavoitteet itsensä suhteen ovat vaihdelleet ja muuttaneet suuntaansa melkoisen radikaalistikin alkuvuoden tai jopa viime vuoden haaveiluihinkin nähden. Niin sitä vain ihminen kasvaa ja kehittyy ajan myötä, ja nimenomaan sillä henkisellä puolella. Tavoitteet eivät ole enää vain fyysisiä tai tiettyyn median määrittelemään muottiin sidottuja ja asioissa on oppinut näkemään miljoonia eri harmaan sävyjä aiemman mustavalkoisen ajattelun sijaan – ja aivan älyttömän hyvä niin.

Paljon olisi vielä opittavaa niin itsestään, treenistä kuin elämästäkin, joten uusia vuosia ilolla odottaen ja vastaanottaen. :) Olette myös toivoneet paljon kehityspostauksia ja ruokaan liittyviä juttuja, joita mieluusti toteuttelenkin pikkuhiljaa blogin puolella. Malttia ja kärsivällisyyttä vain, sillä tarvitsen sen kuuluisan lampun pääni yläpuolelle, jotta saan jotain järkevää postausta aikaiseksi. Tulossa on silti ja muitakin ideoita saa aina ehdotella!

Lopuksi saatte vielä nauttia synttäritunnelmaa kuvien muodossa viikonlopulta, toivottavasti hauskuus välittyy!

Miksi fitnesslavoille?

Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään, miten nykypäivänä lähes jokaisella saliharrastajalla on tähtäimessä jonain päivänä fitnesslavat ja niihin liittyvä kisakunto? Suosituimmat kuntoblogit ovat 99% (karkea arvio by allekirjoittanut, hehe) niitä, joissa kirjoittaja on joko ollut jo kisaamassa tai suuntaamassa sinne kovaa ja raivokasta vauhtia.

Tavallisten treenaajien blogeja on vaikeampaa löytää varsinkaan suuremmista blogiportaaleista ja ymmärtäähän sen – onhan #fitness nyt tämän hetken hitti ja siinä missä fitnesskisoihin tähtäävien määrä on räjähtänyt, nousee varmasti myös niihin keskittyvien blogien arvo. Harmi, sillä juuri tämän räjähtäneen fitnessboomin myötä koko saliharrastus alkaa ilmeisesti kokea pienoista inflaatiota arvostuksensa ja uskottavuutensa osalta.

Ymmärrän täysin alan ammattilaiset, jotka hakevat kisakokemuksesta avautuvia mahdollisuuksia työuralleen ja yhteistyösopimuksiinsa, mutta toisin kuin monissa muissa harrastuksissa (ratsastus, golf, juoksu, posliinimaalaus, mikä tahansa), tuntuu juuri tässä lajissa sitä sm-tasoa tavoittelevien tavallisten tallaajien määrä olevan hurja. Ehkä olen väärässä ja se vain tuntuu siltä aiheen ollessa jatkuvasti pinnalla, mutta pahoin pelkään myös monen harrastajan olevan liikenteessä hatarin perustein: todistaakseen itselleen tai muille jotain, mikä ei todistusta vaadi.

Moniko näistä lajiin hiljattain hurahtaneista harrastepohjaisista henkilöistä voi sanoa ihailleensa koko ikänsä fitnesskisaajien ulkomuotoa ja haaveilleensa jonain päivänä saavuttavansa saman? Sellaisia ihmisiä kun nimittäin on. He ovat niitä, jotka ovat lähteneet alalle jo ennen kuin se oli mediaseksikästä ja ovat kärsineet vuosien varrella roiman määrän sitä kuuluisaa "näytät ihan mieheltä" -kritiikkiä paksua nahkaa kasvattaen. Kelkkaan ei ole suinkaan lähdetty siksi, että se on nyt "in", vaan monet heistä ovat joutuneet taistelemaan kritiikki-tuulimyllyä vastaan tavoitellakseen unelmiaan siinä missä tänä päivänä ne tarjotaan maineensa puolesta kuin hopeatarjottimella.

Itse myönnän rehellisesti, etten ole pitänyt nykyistä "lavakuntolookkia" kai koskaan elämässäni naisellisena, kauniina tai ihailtavana – enkä oikeastaan pidä edelleenkään. Offikunto on omaan makuuni huomattavasti viehättävämpi ja vähärasvaisen, täydellisen lihaserottuvuuden sijaan keho saisi mielestäni olla mieluiten vahvan ja elinvoimaisen näköinen. Jokaisen meistä ei tarvitse olla lavalla, se ei ole saliharrastuksen itseisarvo eikä sen omasta mielestäni kuuluisi koskaan olla se ensisijainen syy lähteä treenaamaan kovalla tahdilla, vaan motivaatio ja palo tekemiseen pitäisi löytyä sieltä sisimmästä.

Nyt muutamat hassut varmaan muistavat, miten taannoin ihannoin Superdieetti-Jarnan suoritusta ja jep, niin teinkin ja ihailen edelleen. Hän veti uskomattomalla sykkeellä ja asenteella itseään upeisiin suorituksiin kisalavat tähtäimessään ja tämän halusin itsellenikin – saman spurtin, saman intensiteetin, mutta erilaisen lopputavoitteen. En taida olla koskaan vannonut sen nimiin, että haluaisin kisalavalle ja painotan sitä edelleen. Lavalle en halua, mutta elämäntyylin kyllä. :)

Haluan uskoa siihen, että jo pelkkä oma mielihyvä saavutetusta ihannekunnosta, sen tavoittelusta ja matkan varrella pienin askelin hankituista tuloksista olisi riittävä puskemaan apinanraivolla kenet tahansa kovaan treenitahtiin, jos sitä oikeasti vain haluaa. Senhän takia tässä loppujen lopuksi ollaan, eikö? Jotta saadaan oma mieli ja keho sellaiseksi, mikä tukee omia toiveita ja tavoitteita. Ei, jotta voidaan olla kisasääntöjen mukaisessa pilkunviilauskunnossa – tietyissä asennoissa lavalla, tuomareiden arvosteltavana ja yhdenkaltaiseen muottiin mukautuneena – päästäkseen paremmuusjärjestykseen ja (vain) sitä kautta näyttääkseen itselleen, että minä todella tein sen.

Så där. Toivon kirjoituksen pysyneen mahdollisimman neutraalilla tasolla ja painotan vielä loppuun, että jokainen kisalavalle päätyvä on kaiken kunnioituksensa ja paikkansa siellä aina ansainnut, ehdottomasti. Itsekin kannustan lähipiirini harrastajapohjaisia täysin voimin ja uskon heidän olevan liikenteessä täysin sydämin, oli kannustin sitten mikä tahansa. Tästä ajatuksenvirrasta eriäviä mielipiteitä saa toki olla itse kullakin – niiden jakaminenkin on sallittua ja suotavaa. :) Aihe kestää laajempaa tarkastelua monelta eri kantilta ja kuulisin itsekin mielelläni lisää pohdintaa tästä eli jos joku siellä tuntee jo runosuonen kukkivan, niin anna vain tulla tuutin täydeltä kommenttiboksiin, kiitos. <3 

Päiväni vloggaajana

Teki mieli testata vloggaamista, joten testasin. Hankalaa ja työntäyteistä, pakko myöntää – mutta samanaikaisesti jotenkin hauskaa. :) Voi olla, että blogimaailmassa vlogeille ei ole niin paljoa tilausta, mutten poissulkisi tätä tässä rinnalla myöskään. Silloin tällöin kirjoitettujen postauksen seassa mikä ettei! Alla siis videomuodossa allekirjoittaneen torstaipäivä.

Haluaisin oi-niin-kovin tehdä jonkinlaisen vlogmas-projektin joulukuun ensimmäisestä päivästä jouluaattoon asti, mutten tiedä vielä miten. Jokapäiväiseen vloggailuun en välttämättä saa tarpeeksi mielenkiintoista materiaalia ja toisaalta siihen vaadittava työmääräkin tuntuu jo ajatuksena uuvuttavalta, mutta jospa se tässä harjoitellessa helpottuisi ja itsekin rentoutuisi lisää. We shall see. :)

Sydän, rakkaus, pingviini ♡

Antaa videon puhua puolestaan :))

Vaihde vapaalle

Välillä ja erityisesti näin pikkujoulukauden kynnyksellä arki muuttuu varsinaiseksi juhlaksi. Tästä marras- ja joulukuusta kun selviän kunnialla, niin voin antaa itse itselleni kymmenen pistettä ja papukaijamerkin! Herkkuja ja illanistujaisia on sekä edessä että takana, mutta mitään ylimääräistä stressiähän niistä nyt ei ainakaan kannata ottaa, vaan nauttia täysin siemauksin, slurps. Kun arki on kunnossa, ei muutama tietoinen lipsahdus kaada palettia mihinkään suuntaan ja jos nyt vähän kallistaisikin, niin homma on nopeasti korjattavissa.

Tähän viikonloppuun mahtui ystäviä, naurua, punaviiniä, minttukaakaota, jouluruokaa, tonttulakkeja, saunomista, paljua ja tietysti myös yhtä pientä karvakorvaakin. <3 Pakko kyllä myöntää, että vaikka kuinka on mukava välillä vaihtaa vapaalle ja nauttia herkuttelusta ilman huonoa omaatuntoa, niin se ähkypallo-olo ja hiilariväsymys ei ole edelleenkään mitään sellaista, mitä kaipaisin jokapäiväiseen arkeen. Puhdas ja kevyempi ruoka, parempi olo ja mieli. :)

Viime viikon liikuntasaldo jäi todella cardiopainotteiseksi yhteensä 2,5 HIIT-treenin ja useamman pidemmän ja reipastahtisen koiranulkoilutus-terapiareissun kera. Näiden vastapainona viikkoon mahtui jopa huima yksi jalkatreeni, hehe, hupsista. Todellisuudessa tavoitteena olisi treenata lihaksia 4x viikossa ja vain yhden kerran HIIT:iä kevyen sykkeen cardiota, mutta mitäs noista pienistä. Tästä viikosta tehdään sitten vähän vahvempi kuin aikaisemmasta! Poltetta tätäkin kirjoittaessa jo ikävöiden... <3

Maailman kiltein luppakorva

Räyh <3

Koristekaali talvikukkien joukkoon, eikö olekin upea? Me wants.

(Volyymiripset, pituudet 11-13mm, D-kaari)

2,5 vuoden ajan olen tyytynyt ripsienpidennysten suhteen olemaan siinä nautiskelijan roolissa, joka saa huilata tunnin ajan ja herää sen jälkeen tähän maailmaan entistä nätimpänä, heh. Tässä roolissa aion tottakai olla ja pysyä myös jatkossa, sillä jos jostain en luovu, niin se on ripsienpidennykset. Harvemmin tulee laitettua yhtään meikkiä tähän nassuun ja jos tuleekin, niin niitä päiviä on tätä nykyä viikossa huomattavasti vähemmän kuin meikittömiä. Iho kiittää, ihonpuhdistus- ja meikkibudjetti kiittää ja oikeastaan myös peilikuvakin, kun vastassa on freshempi minä. :)

Sen sijaan olen varovaisesti alkanut pohtia ripsienpidennyskoulutuksen hankkimista. Lohduttavaa on, että ainakin ystäväpiiristä löytyisi vapaaehtoisia koekaniineja käytettäväksi, kunnes taidot paranisivat pikkuhiljaa ja näitä kehtaisi tehdä mahdollisesti jopa sivutyökseen. Kokemuksia ripsienpidennyskursseista otetaan vastaan, mikäli sellaisia joiltain löytyy!

Tätä (ehkä loputtomiin) pohtiessani suuntaan kuitenkin kohta neuropsykologian opintoryhmän kokoontumiseen. En vain voi kylliksi korostaa sitä, miten tärkeää on löytää itselleen se jokin aihe, jonka kanssa ahertaminen ei tunnu työltä vaan etuoikeudelta! Se, että sen aiheen löytää, saattaa vaatia melkoista itsetutkiskelua tai jopa kunnon vastoinkäymisiä, mutta kun sen löytää... Voi pojat, silloin ne palaset todella loksahtelevat paikoilleen. Olen onnellinen, olen kiitollinen. <3