maanantai 29. joulukuuta 2014

Epävarmuustekijöitä (video)


Aargh... Tätä videota tehdessä materiaalia tuli kymmenen kertaa enemmän kuin mitä päätyi julkaistavaan versioon ja suurin osa siitä materiaalista oli epävarmuuksiin takertumista, joita jätin heti alkupätkäänkin oikein reilusti. Ei ollut todellakaan tarkoitus julkaista noitakaan pätkiä, mutta tätä se valehtelematta oli melkein koko videon ajan, joten rehti ja rehellinen minä päätti sittenkin tuoda totuuden ilmi. :-D Inhottavaa, miten epämukavaksi sitä voikaan itsensä tuntea.

Videon pointti? Pienen hetken mietiskelyn jälkeen ilmeisesti todistaa, että täällä todellakin kärsitään paitsi ulkonäköön liittyvästä epävarmuudesta, niin myös joulukuun mokailujen fyysisistä seurauksista. Huoh.

Tietenkään ulkonäön ei saisi antaa vaikuttaa näin paljoa omaan fiilikseen, mutta rehellisyyden nimissä myönnän ihan avoimesti, että olo on huono ja suoraan verrannollinen mahdolliseen (aka todennäköiseen) painonnousuun ja pyöristyneeseen olomuotoon.

Mitään ratkaisua en videolla keksinyt, mutta ehkäpä se kuuluisa ahaa-elämys ja hehkulamppu pään yläpuolelle syttyy vielä tammikuun aikana. Joka tapauksessa vuosi 2015 alkaa täälläkin suunnassa dieetillä, perhana!

8 kommenttia:

  1. Et sinä yhtään possulta näytä, sullahan on sievät kasvot. :) Mutta jos olo on inhottava eikä oma kroppa tunnu enää "kotoisalta", niin hyvä se on ruveta heti toimiin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olo on tosiaan niin hirveä, että muutokset huomaa ainakin itse (ja varmaan muutkin, kun oikein katsoisivat), joten ei tosiaan auta itku eikä valitus, vaan dieettaamaan ja juoksemaan on lähdettävä. Harmittaa vaan, kun on jo tehnyt niin suuren työn aikoinaan ja pienikin takapakki tuntuu suurelta asialta. :-( Mutta kyllä se tästä, onneksi painonpudotus on loppujen lopuksi vain fyysistä hommaa! :)

      Poista
  2. Tosi rohkee video! Ja hyvin pystyn samaistumaan sun tuntemuksiin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjat on joo tuntemukset eikö? Perhana :( Tänään mm. sovituskopeissa oli oikein rattoisa tunnelma... Heh. Melkein jo naurattaa ja kyllä se tästä, hiljaa hyvä tulee ja rasva lähtee taas sulamaan for sure. :) Tsemppiä sullekin!

      Poista
    2. No ei tunnu kovinkaan kivalta, ja noi alennusmyynnit on ehkä pahimmat! Ei huvita mitään vaatteita ees katella.. Kiitti tsempistä ja sulle kans! :)

      Poista
    3. Älä muuta sano, itsehän ostin alennusmyynneistä huimat hiusöljyn, kaksi eväsrasiaa ja sisustustarroja – enkä takuulla enää mene vaatekauppoihin ennen... no, huhtikuuta varmaan. Kiitos tsempistä myös, tulee todella tarpeeseen. :D

      Poista
  3. Mä en (taaskaan) saanut aikaiseksi katsoa videota, mutta mulla on itselläni tosi possu olo kun oon vetänyt viimeiset pari viikkoa (lähes) pelkkää suklaata. Viimeisetkin housut kiristää eikä toivoakaan että saisin jalkaani sellaisia farkkuja joita käytin vielä alkusyksystä. No, onneksi alkaa PT-projekti ja karkkilakko, eiköhän nuo läskifarkutkin saada taas tiukoista löysiksi ja kevään aikana kokonaan taas kaapin kätköön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nöf nöf vain täältäkin. Perhanan perhanan perhana! Hoen vähän väliä itselleni, että pitikö herkutella, pitikö ja oliko hyvää kinkkua, mitä, oliko. Nyt on nimittäin kunnon kinkku täällä ruudun takana. Eihän se maailma tähän tosiaan kaadu ja ajatus kevään etenemisestä lohduttaa, mutta kun ÄH. :D Tsemppiä kuitenkin sullekin herkkuvieroitukseen kun sen aika tulee, mä itse aloitin jo ja malttamattomana odotan, että viikot kuluisivat eteenpäin ja rasva lähtisi taas tirisemään.

      Poista