perjantai 25. huhtikuuta 2014

Treenikatsaus: ennen, nyt, tulevaisuudessa

Vähän reflektiota siitä, miten treenaaminen on omalla kohdallani muuttunut viime vuoteen nähden pt:n tullessa mukaan kuvioihin. Lyhyt vastaus heti tähän kysymykseen: merkittävästi. :)

Aloitin periaatteessa tämän saman eat clean -tyyppisen säännöllisen, proteiinipitoisen ja ns. kontrolloidun ruokavalion jo vuoden 2012 syksyllä ja tyyli on pysynyt samana koko ajan, vaikka ohjelmat ovatkin muuttuneet matkan varrella. Mukana on ollut niin Go Fat Go:n runkoa kuin Superdieettiäkin ja nykyään mennään tarkkaan lasketulla makrojaolla.

Normaalien kävelylenkkien rinnalle tuli vuoden 2013 keväänä Superdieetin kotitreeni ja treeni1-ohjelma, joissa molemmissa tehtiin kolmen tai neljän kierroksen supersarjoina erilaisia liikkeitä periaatteessa kehonpainoa hyödyntäen ja muistaakseni vähintään 20-35 toistoa kerrallaan. Otin mukaan käsipainoja silloin tällöin lähinnä jalka- ja pakaraliikkeisiin, muuten mentiin normaalilla tyylillä. Perinteistä ja jopa ällöttävän kilsheistä "en tee isoilla painoilla (etten muutu mieheksi)"-treenausta siis, vaikken kylläkään ajatellut tuota sulkeissa olevaa osiota itse, ainakaan tietoisesti. :)

Kesään 2013 mennessä olin aloittanut myös juoksuharjoitukset, jotka pysyivät toki maltillisina sekä matkan että vauhdin osalta: tarkoituksena oli vain pitää yleiskunto hyvänä ja saada tehtyä noin puolessa tunnissa tehokkaasti aerobinen treeni työpäivien päätteeksi. Näihin syntyi myös eräänlainen terapeuttinen rakkaussuhde – kyllä te tiedätte sen tunteen, kun pääsee liitämään pehmoisten tossujen kanssa pitkin katuja musa korvissa. Näihin aikoihin aloin vihdoin ja viimein havaita myös hengästyttävän liikunnan ilot, kun aiemmin fiilistelin vain kävelylenkkien tunnelmaa.

Tällä linjalla mentiin aika lailla myös syksy eli juoksua ja säännöllisen epäsäännöllistä "lihaskuntoa", joka lähinnä vain kohotti sykettä ja toi pientä poltetta lihaksiin. Haaveilin myös pitkään ryhmäliikunnoista, joita olen aikoinaan harrastanut innolla enkä olisi millään uskonut innostuvani salitreenistä, mutta jossain vaiheessa päässä vain napsahti. Ja sitten kuvioihin tulikin pt.
Tammikuu 2014 meni uuden ruokavalion ja säännöllisen treenirytmin kanssa totutellessa. Lähtötaso ei ollut kokonaan ihan nollissa aiempien jalka- ja pakarapainoitteisten treenien ansiosta, mutta ei se missään hyvissä lukemissakaan ollut. Salitreenit muuttuivat radikaalisti: kolmen liikkeen sarjoja, 10-15 toistoa per liike ja kolme kierrosta ennen seuraavaan sarjaan siirtymistä – ja mikä parasta: kunnon lisäpainojen kera! Innostus iski välittömästi ja motivaatio pomppasi entistä korkeammalle. Ja mitä enemmän opin, sitä nälkäisemmäksi tulin, ahmien lähes huomaamattani tietoa viikko viikolta lisää. Fitness-urheilun seuraaminen sosiaalisissa medioissa lisääntyi entisestään ja ajatusmaailma alkoi kääntyä lähes päälaelleen siitä, mitä se ennen oli: laihdutus pffft, lihaskuntoahan tässä kuuluukin tavoitella.

Helmi-maaliskuussa otin aina pari askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin 2 x kahden viikon treenikiellon osalta. Sain treenitaukojen tuomasta ärsytyksestä vain lisämotivaatiota, mikä vain lujitti pääkoppaa entisestään. Toisin sanoen kun en voinut treenata kroppaa, treenasin päätä – sitä tärkeintä osuutta tässä koko hommassa. Ilman tahdonvoimaa, itsekuria ja motivaatiota ei päästä mihinkään, kuten ei myöskään sillä, että kaiken tekee pakotettuna ja hampaat irvessä sen sijaan, että siitä oppisi nauttimaan. Ja nyt voin rehellisesti sanoa mitään kaunistelematta, että todellakin nautin sekä lihaskunnosta että cardiosta, vaikkakin jälkimmäisestä aavistuksen vähemmän... Heh.

Huhtikuusta lähdettiin tosissaan liikkeelle näiden kolmen salitreenin, neljän aamuaerobisen ja yhden HIIT-treenin viikkotahdilla yhdistettynä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon (poislukien post-workout -ateriat hiilareineen sekä tankkauspäivät) ja näitä toteuttelenkin kiltisti kuin kone, mutta erilaisia variaatioita cardio- ja ruokavaliopuolella etsien. Laihdutus on edelleen ajankohtaisena mukana, mutta se ei ole enää ainoa tavoiteltava asia. Paino saa pudota omasta puolestani vaikka hitaastikin, en enää välitä aikatauluista ja lihaskuntokin saa kehittyä hitaasti, kunhan kehittyy varmasti. Pääasia on, että on hauskaa! Koko elämä alkaa selkeästi pyöriä tämän aiheen ympärillä, mutten kyllä osaisi edes valittaa, sillä tämä näyttäisi olevan juuri se elämäntapa, josta nautin täysin rinnoin. :)

Ruokavalio ja treeniohjelmat vaihtuvat periaatteessa joka kuukauden alussa enkä koskaan tiedä ennestään, mitä seuraavassa ohjelmassa odottaa. Yhteistreenejä pt:n kanssa olisi tarkoitus pitää ainakin kerran viikossa, mikäli aikataulut vain sen sallivat. Ja parastahan tässä koko pt-hommassa on se, että kyseinen henkilö on myös samalla kollega, lähes 24/7 tavoitettavissa oleva tietopankki, huikea inspiraationlähde, positiivisen ajattelutavan mentori sekä ennen kaikkea ja tärkeimpänä ystävä. :) Olen ehkä onnekkaimmassa asemassa ikinä ja tiedostan sen kyllä täysin!
Loppuun vielä ne muutokset, jotka olen tähän mennessä itsessäni huomannut. Fyysisesti en omista esimerkiksi vaakaa enkä vaivaudu oikeastaan mittailemaan mittanauhallakaan – luotan vain siihen, että peilikuva miellyttää päivä päivältä ja viikko viikolta vain enemmän. Siihen vaikuttaa toki paitsi pienet fyysiset muutokset, niin myös psyykkinen puoli – itsevarmuus, kyky nähdä pinnallisten asioiden yli sekä luotto siihen, että se, mitä teen, ennen pitkää poikii myös muiden silmissä näkyviä tuloksia. En tarvitse päivittäistä, viikoittaista tai kuukausittaistakaan todistusaineistoa itselleni siitä, että homma toimii – jostain syystä vain se riittää, että tiedän itse sen toimivan. Tietynlainen mielenrauha oman kehonkuvan kanssa siis saavutettu, mutta luojan kiitos draivia riittää myös uusien tasojen saavuttamiseen sen perinteisen (ja vaarallisen) pysähtymisen sijaan.

Vastauksena sille, mikä on sitten se lopullinen tavoite tälle kaikelle: kuka tietää! Olen puhunut paljon siitä, miten Superdieetti-Jarna on yksi suurimmista motivaattoreistani, kun mietin omia tavoitteitani. Ulkonäöllisesti Bikini Fitness -kisaajat ovat (jopa off-kaudella) lähimpänä sitä, mitä ihailen, mutta sitäkään en osaa tarkkaan määritellä. Olen jollain tasolla jo unohtanut kaikki ulkoiset kauneusihanteet ja siirtynyt mielikuvissani vain siihen oman itseni kehittämiseen. Kilpailen itseäni vastaan ja katson, mihin se tie lopulta vie. Tosin... Kyllä sitä mielellään kauniin hauiksen ja treenatun pepun ottaisi. Ne tulevat onneksi sivuvaikutuksina muutenkin tällä valitsemallani tiellä, nou hätä. :)

Homma ei tietenkään ole ollut niin mustavalkoista ja yksinkertaista kuin mitä tässä yhteenvedossa, vaan kehitystä sekä fyysisellä että henkisellä puolella on tapahtunut jatkuvasti – ja tapahtuu edelleen, päivittäin. En edelleenkään hingu kisalavalle, en missään nimessä, mutten voi kuitenkaan vannoa tulevaisuuden puolesta mitään. Pari vuotta sitten olisin vielä jotenkin voinut kuvitella itseni fyysisesti sekä elämäntavallisesti näinkin pitkälle, mutta henkisen puolen kehitystä en osannut odottaa. Sen verran olen tässä taipaleeni aikana oppinut itsestäni, etten voi enää olettaa mitään tulevaisuudelta. Parempia asioita uskon ja toivon tottakai tapahtuvan, mutta käännekohtia en osaa arvailla. :) Siispä toivonkin tulevaisuudeltani vain jatkuvaa kehitystä kovalla tahdilla, sillä toistaiseksi tämä suunta tuntuu todella hyvältä.

4 kommenttia:

  1. Kehitystä tulee taatusti kun sulla on hyvä PT ja säännölliset treenit hänen kanssaan, saisinpa itsekin joskus vielä jotain sellaista... Enkä muuten ole tainnut koskaan sanoa että oot ihan älyttömän kaunis, päin naamaa ei koskaan uskalla ketään kehua mut ehkä näin blogin kautta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten kauniita sanoja, kiitos hurjasti vain. :)) Ymmärrän ton päin naamaa -sanomisen, mun tulee itse kehuttua muita ihmisiä paljonkin ääneen, mutta ei kuitenkaan sitten heidän itsensä kuullen, mikä on vähän hassua. Suakin ja sun suoritusta olen ihaillut monesti muille, mutta sulle en ole tainnut sitä suoraan sanoa. :) Luottamus on myös korkealla PT:n visioon, jo näiden neljän kuukauden aikana on tapahtunut ihmeitä niin fyysisessä kehityksessä kuin henkisellä puolellakin! :)

      Poista
  2. Kirjoitat todella hyvin ja tekstisi on mukavaa luettavaa. Loistava kehitys! Törmäsin tähän blogiin noin puolivuotta sitten ja nyt ei ole enää hajuakaan että miten, mutta nyt kyllä on vaan pakko seurata ja kannustaa taustalla. :) Edellistä kompaten, olet todellakin kaunis, mutta varmasti sanon päin naamaa jos vastaan Turussa tulet. :) Niinkuin itsekin olet maininnut, niin vaimomatskua ;) Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullekin suuri kiitos kauniista sanoista ja jos vain bongaat, niin vedä ihmeessä hihasta! :) Tosi kiva kuulla ja tsemppausta tässä oikeastaan tarvitseekin, vaikka uskottelee kovin itselleen pärjäävänsä yksin. Kyllä nämä kommentit silti ovat sellainen voimavara ettei tosikaan, voisi olla hyvinkin ankeata, jos kukaan ei ikinä mitään palautetta jättäisi. Ja kun teidän kommentit on vielä niin uskomattoman ihania, hämmästelen sitä joka ikinen kerta! :) Ja hahah, vaimomatskusta en enää menisikään puhumaan mitään viimeaikaiset keittiöseikkailut huomioiden, mutta voinhan aina leikkiä ja teeskennellä olevani mitä parhain kokki keittiön puolella... :D

      Poista