sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Treenikielto kumoon & herkkupäivän payback

Ulkona on harmaata, mutta mun pään sisällä oi-niin-aurinkoista! :) Tänään oli ensimmäinen treenipäivä ja paluu arkeen treenailujen suhteen meni todella hyvin ennakkopeloista huolimatta. Kroppa paitsi oli hienosti palautunut kipeilyistä, niin jaksoi myös todella hyvin liikkeissä mukana eikä tämä kahden viikon tauko tuntunut vaikuttaneen juurikaan jaksamiseen. JEE! :)
Sitten vähän tarkempia taustoja. Treenitauko alkoi siis heti saliohjelman vaihtumisen jälkeen kaksi viikkoa sitten maanantaina. Silloin tein pt:n kanssa molemmat saliohjelmani putkeen kahdella 'kierroksella' (normaalisti kolme), jonka jälkeen tulinkin sitten tiistaina kuumeeseen. Kuumeen jälkeen päälle iski vielä korvatulehdus, puhjennut tärykalvo ja viikon antibioottikuuri. Heipparallaa vaan.

Eilen pidin vielä kaiken tämän lisäksi (sallitun :D) herkku-/tankkauspäivän, johon sisältyi itsetehtyä sushia, vähän sipsiä, vähän karkkia ja kaksi broileritortillaa – sekä ihanat 10 tunnin yöunet. <3 Payback is a b*tch though… Tänään aamusta tyhjään mahaan HIIT kuntopyörällä sekä iltapäivästä vielä salitreeni ja koko päivä ilman hiilareita. Mutta vaikka tämä onkin se 'rangaistus', niin fiilis on mitä mainioin! En oikein malttaisi odottaa, että tulisi tiistai ja pääsee taas salille uudelleen. :) Herkkupäivääkään ei jäänyt yhtään ikävä. Treenikielto kumottu! <3

6 kommenttia:

  1. Jee, hyvä että säkin vihdoin tervehdyit ja pääsit taas rakastamiesi asioiden pariin =)!
    http://uusiparempielama.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Siis Jestas! tää sun blogi on ihan mieletön! :D seuraillut kohta kolmisen viikkoa ja joka päivä käyn tarkistamassa onko jotain uusia ihania ruokavinkkejä :) ! Lisää lisää lisää vaan ruokainspiraatioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla!! :) Hymyilin tälle kommentille eilen töissä ja kerroin työkaverillekin, miten ihania kommentteja mulle välillä tulee, kiitos. <3 Ruokakuvia tulossa, kuvailen aika ahkerasti ruokiani ja herätänkin varmaan kohta jo hilpeyttä sivullisissa. :DD

      Poista
  3. Mitä kaikkea söit, kun pidit hiilarittoman päivän? :) Pelkkää lihaa ja munia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika, enhän mä niitä aterioita kyllä enää muista… :D Mutta proteiini-rasva -aterioita kasviksilla höystettynä – ja tolla kombinaatiollahan saa vaikka mitä aikaiseksi, kun on kekseliäs! :) "Pelkkää lihaa ja munia" ei siis todellakaan kuvaa todellisuutta ja kananmunia en tainnut tuona päivänä edes syödä ainuttakaan. Mulla on nyt edessä kahden viikon ketoosi joka tapauksessa, joten postailen lähipäivinä ruokakuvia ja niistä saanee vinkkejä jos niitä kaipailet. :)

      Poista