sunnuntai 11. lokakuuta 2015

With bae

... ainakin melkein, tyylillä "close enough". Sain nimittäin keskiviikkona hoitooni perheemme koirulin, monelle teillekin jo tutuksi tulleen Kipparin, joka jää nyt ainakin hetkeksi aikaa tänne Turkuun asustelemaan. Isäni mursi varpaansa ja on liikuntakiellossa, joten hauvan ulkoiluttaminen sujuu nyt sitten Turusta käsin minun toimestani – enkä voisi sanoin kuvailla, kuinka ihanaa on olla jälleen koiranomistajan arjen pyörteissä, edes väliaikaisesti. :)

Vielä en ole raasua viitsinyt jättää yksin, mutta eiköhän sen aikakin pian tule. Ruokakauppa ja kuntosali huutavat nimeäni, joten Kippari rakas, saat opetella olemaan myös parisen tuntia yksin kaupunkiasunnossasi. Elämä hauvavauvan yksinhuoltajana on kyllä palkitsevaa, mutta ajoittain myös hieman raskasta, heh – tätäkin lyhyttä postausta kirjoittaessa minut on tultu keskeyttämään ainakin kymmenen kertaa häntä heiluen ja leikkimään (tai varmaan oikeasti lenkille) pyytäen. Seuraavaksi siis ulos virkistäytymään. :) Yritän saada postausrytmistä taas kiinni ja ensi viikolle pitäisi tupsahdella useampia postauksia, joten palataan astialle taas hyvinkin pian. <3

tiistai 6. lokakuuta 2015

Uutta juoksulookkiin: Flipbelt & alekoodi


Tästä pirteän oranssista kaverista on tullut paras treeniasusteeni vähään aikaan eikä suinkaan pelkästään siksi, että se näyttää nätiltä – kätevämpää ja kompaktimpaa tavaransäilytystä sopii hakea vaikka vainukoiran kanssa jos siltä tuntuu. Me likey, me gusta, tykkään <3 ...mikä näkyy myös runsaana tulvana kuvamateriaalia, heh.

Olettekin ehkä bonganneet tätä energistä kaveria kuvista viime aikoina ja voin vannoa, että tulette bongaamaan vastedeskin. Kyseessä on siis Flipbelttuubivyö, joka menee näppärästi paitsi juoksuvyönä, niin ihan missä tahansa treenissä huomaamattomana tilansäilyttäjänä. Vyöhön voi tunkea mihin kohtaan tahansa vaikkapa puhelimen, mp3-soittimen, käteistä, pankkikortin tai koko lompakon ja löytyypä siitä jopa erillinen nipsu avaimillekin – pientä juomapulloakin voi yrittää mahduttaa, jos siltä tuntuu. Mitä nyt keksitkään ottaa mukaan, niin vyöhön vain jemmaan!

Käytännön seikoista huomasin heti, että verrattuna aikaisempaan treenivyölaukkuuni tämä ei liiku vyötäröltä ylös eikä alas, vaan pysyy kompaktisti paikoillaan kuin toinen iho – puhumattakaan siitä bonuksesta, ettei tarvitse miettiä, mitä kaikkea mahtuu mukaan, kun koko vyön pinta-ala on vapaasti käytettävissä. Lisätietoa näppäryydestä ja käytettävyydestä löydät nettisivuilta: www.flipbelt.fi

Ja jos vastaava treenivyö on omalla ostoslistalla, niin tässäpä teille lämpimien suositusten saattelemana myös alennusta, joka kannattaa pistää hyötykäyttöön: koodilla "goevego" saat 10% alennusta kassalla ja toimitus tulee kotiin asti ilman postikuluja.

Ainoa, mikä tässä vyössä aiheutti hankaluuksia oli värin valinta – herkullisia värivaihtoehtoja kun löytyy yhdeksän erilaista, toinen toistaan ihanampia, heh. Itse arvoin aivan älyttömän kauan keltaisen ja oranssin välillä, mutta lopputulos oli kyllä erittäin nappivalinta! Mikäli valinnan vaikeus alkaa tuottaa ihan todellisia vaikeuksia, niin mainittakoon, että pinkkien yksilöiden myynnistä menee lokakuun ajan 10% Roosa nauha -keräykseen. :)

Tuote saatu yhteistyönä.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Livenä nyt: The Blog Awards Finland 2015

Kukkuu kaikille kotisohvalle! Mikäli Suomen ensimmäinen The Blog Awards Finland 2015 -gaala kiinnostaa tai muuten vain on tekemisen puutetta näin perjantaina, niin kannattaa ehdottomasti pistää pyörimään livelähetys em. tapahtumasta päälle joko suoraan nettisivuilta tai alle linkkaamastani videosta:


Itsekin olin alkujaan menossa, mutta aikataulukiireet pistivät perumaan osallistumisen viime hetkellä ja seurailen innolla tapahtumaa täältä omalta kotisohvalta käsin, kivalta vaikuttaa. :) Rakas Blogirinki Media kuitenkin hienosti edustettuna sekä tuomaristossa että kutsuvierastilaisuudessa, jee. <3 Itsehän OLISIN lähtenyt juhlaan mitä ihanimmassa mekossa, mutta ehkäpä tuolle tulee muuta käyttöä vielä joskus toiste. Hauskaa viikonloppua murupullaset ja jos joku Lahtelainen sattuu olemaan ruudun toisella puolen, niin mua saattaa bongailla huomenna sieltä suunnalta. =)