Mutta ihan liioittelematta voin kyllä todeta, että kyllä siihen on jotain pientä ihan oikeasti saatu aikaiseksi, vaikka pitkä työ onkin vielä edessä. Piristävää huomata kehossa edes pientä kehitystä, kun painonpudotuksesta en osaa sanoa juuta enkä jaata vaa'an loistaessa edelleen poissaolollaan. Ja kohtahan tämä neiti pääsee kuitenkin taas kehonkoostumusmittaukseen eli kauaa ei tarvitse enää mennä mututuntumalla. Sitä odotellessa puurretaan saman vanhan kaavan mukaan – treeniä ja ruokaa, treeniä ja ruokaa ja vähän lisää treeniä ja ruokaa.
Sunnuntaileivontaa: kanarahkapiiras (alkuperäinen resepti täällä)
Tämän päivän ohjelmassa: lepo. <3 Lihakset ovat huutaneet hoosiannaa keskiviikosta asti, joten tänään keräillään voimia ja huomenna mennään taas. Tuntuma reisissä, selässä ja käsissä on viime päivinä ollut melkoisen jäätävä, mikä tuntuu puolestaan pääkopan puolella ihan mielettömän kivalta ja tsemppaavalta! Jotenkin sitä on oikein kaivannut sitä jäätävää lihaskipua, mitä ei nykyään säännöllisesti treenaten tunnu saavan välttämättä edes hullulla tappotreenillä (sisältäen yleensä pt-rääkin, heh).
Nyt kahdesti preworkoutia testanneena uskallan jo veikata, että se todella antanee jonkin verran lisätehoa treeniin. Väsymystä ei havaitse niin helposti, vaan keskittyminen pysyy yllä koko ajan ja varmaan siitä samasta syystä sitä jaksaa myös tehdä sitkeämmin kovemmilla painoilla.
Enkä nyt tarkoita, että olisin mitenkään suuresti lähtenyt painoja viime aikoina nostamaan, mutta oletin joutuvani viikon tauon jälkeen pudottamaan painoista entiseen nähden eikä näin kuitenkaan käynyt. Sen sijaan olen kiikunkaakun-painoissa ("otanko vitoset, kutoset vai kenties jopa seiskat") jaksanut tehdä sinnikkäästi niillä suuremmilla. Oli se sitten kehitystä, lumevaikutusta tai oikeasti preworkoutin tuomaa voimaa, niin joka tapauksessa hyvin pyyhkii.
Munakas mozzarellaraasteella (josta haukattu :D) ja preworkout-juoma ennen aamutreeniä (perjantaina)
Ah ja joo, se täytyy vielä todeta tähän loppuun, että teinpä sitten eilen ensimmäistä kertaa HIIT:in vähän toisessa muodossa kuin perinteisesti pyörällä polkien. Tällä kertaa HIIT koostui etuheilautus-burpees -kombosta pyramidiharjoituksena, johon tarvitset siis kahvakuulan (itselläni 24kg) ja oman kroppasi sekä tietysti hurjan määrän motivaatiota ja energiaa. :)) Treeni aloitetaan kymmenestä toistosta molempia ja jokaisella kierroksella lisätään molempiin yksi toisto lisää. Tähtäimenä olisi tehdä loppujen lopuksi 20 toistoa molempia.
Pääsin eilen hädin tuskin viiteentoista toistoon... Joo-o.
Ihan kamalaa. Suosittelen. :D Taju meinasi lähteä ja läähätys oli jotain sanoinkuvaamatonta. Luojan kiitos sain treenata ylhäisessä yksinäisyydessäni, vaikka toisaalta mitäs siitä vaikka joku siellä salilla olisi ollutkin, treenaamaanhan sinne on tultu. Tällä harjoituksella tulee ainakin annettua kaikkensa sata lasissa ja revittyä viimeisetkin mehut irti itsestään, joten aion ehdottomasti tehdä sen vielä uudestaan! :)
Vielä hymyilytti... :D









