"Ei ole väliä, kuka olet tai mistä tulet. Tärkeintä on utelias asenne, halu löytää enemmän sekä mielenkiinto kehittyä ja kasvaa ihmisenä.”
"Jokaisella nuorella tulisi olla tasavertaiset mahdollisuudet käyttää kykyjään oman yhteisönsä hyväksi. Muutosvoima avaa ovia myös niille nuorille, joiden kyvykkyys ja lahjat uhkaavat jäädä piiloon.” – Ulla Nord, Me-säätiön toiminnanjohtaja
"Ei ole väliä mitä bändiä kuuntelet tai minkä värisiä kalsareita käytät, tärkeintä on positiivinen asenne ja halu parantaa maailmaa. Lupaamme, että Muutosvoima tulee muuttamaan elämäsi.”
"Kuvittele yhteiskunta, jossa menestymisen kannalta ei ole väliä millaiseen perheeseen lapsi syntyy tai millaisessa elinympäristössä hän kasvaa. -- Jokainen nuori on lahjakas."
Muutosvoima on vuoden mittainen ainutlaatuinen valmennusohjelma 16-19-vuotiaille nuorille Suomessa. Se on mahdollisuus muuttaa maailmaa, kokea uutta, kehittää itseään ja saada uusia ystäviä!
Muutosvoiman tavoitteena on valmentaa vuosittain kaksikymmentä muutoksentekijää rakentamaan yhdenvertaisempaa Suomea. Suomea, jossa postinumero, sukunimi, silmien väri tai mikään muukaan tekijä ei rajoita nuorten tulevaisuutta. Me uskomme kaiken olevan mahdollista, kun teemme sen yhdessä.
Vuoden 2015⧿2016 valmennusohjelma on avoin nuorille, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla, Turussa, Oulussa tai Joensuussa. Mukaan voi hakea kuka tahansa 16⧿19-vuotias taustasta, silmien väristä tai todistuksen numeroista riippumatta. Muutosvoimajoukkue kootaan nuorista, joilla on asennetta ja tahtoa lähteä toteuttamaan unelmansa. Valmennusohjelmaan valitaan yhteensä 20 nuorta, viisi kustakin kaupungista. Valmennusohjelmaan osallistuminen on nuorelle maksutonta (sis. kaikki ohjelmaan sisältyvät matkat, majoitukset, ruuat, materiaalit ja oheisaktiviteetit).
Lisätietoa ja hakuohjeet löydät näppärästi osoitteesta
HAKU ON JO AUKI JA PÄÄTTYY 30.9.2015
Tätä sanomaa kannattaa jakaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti