tiistai 16. syyskuuta 2014

Aika aikatauluttaa!

Löysin vihdoin ja viimein (neljän epäonnistuneen yrityksen jälkeen...) aamutreenaamisen ilot ja endorfiinit uudestaan. Ihan ehdottomasti paras tapa aloittaa aamu treenillä! Vaikeaahan se on aamusta päästä ylös sängystä kukonlaulun aikaan, kun sänky tuntuu olevan juuri silloin se maailman pehmoisin, lämpimin ja ihanin paikka ikinä. Väitän silti, että treeni on ehdottomasti sata kertaa parempaa kuin se extratunti sängyssä. Kokeilkaa, jos ette usko!

Oma empiirinen tutkimukseni osoittaa treeninjälkeisen ajan olevan 2h ajan pelkkää aurinkoa, energiaa, tanssimista ja yleistä elämisen iloa. Tämän jälkeen esiin astuu yltyvä väsymys, jonka jälkeen iskee valtava hinku päästä heti uudelleen takaisin salille, koska assosiaatio salin ja huippufiiliksen välillä on niin vahva. Mutta tottahan se on – sieltä se nimenomaan tarttui mukaan ja sieltä sen löytää aina tarvittaessa uudelleenkin. Olen myös useammin kuin kerran inttänyt haluavani jäädä asumaan salille sen sijaan, että palaisin takaisin "normaaliin harmaaseen arkeen".
Kuvasta kai näkee, että fiilikset olivat kohdillaan, hehee...

Kieltämättä yksi motivaattoreistani nousta sängystä ennen aikoja maanantaina oli se, että halusin silloin syödä treenipäivän mega-ateriat lepopäivän minimalististen aterioiden sijaan eikä jääkaapissa olisi edes ollut aterioita lepopäivää ajatellen valmiina, joten kokkaaminen olisi ollut sen aamun toinen vaihtoehto. Kaikki keinot käyttöön, jos ne vain saavat pepun ylös sängystä! :)

Tänään vietin sitten lepopäivää ja huomenna olisi päästävä jo kello 6 ylös sängystä, jotta ehtisin viilettää tukka putkella salille ennen työpäivän alkamista. Tätä suunnitelmien loppuunviemistä helpottaakseni aionkin tehdä tämän viikon treenisuunnitelmani nyt julkisesti tänne blogiin ja LUPAAN raportoida, jos poikkean näistä millään tavalla. Sietäisi siis mennä nappiin.

Maanantai: hamstrings & calves
Tiistai: lepo
Keskiviikko: shoulders & abs
Torstai: HIIT juoksumatolla
Perjantai: quads & arms
Lauantai: lepo
Sunnuntai: chest & back

Tsemppiä mulle ja muillekin samalla, ollaan awesomeja. :)

5 kommenttia:

  1. Mä ihmettelen välillä sitä, miten joskus on niin kovin vaikea mennä sinne salille vaikka sieltä lähtee AINA niin hyväntuulisena pois. Tänäänkin oli koko iltapäivän tosi hyvä fiilis, vaikka muuten oon ollu tosi väsynyt. Ajattelin itse asiassa olla itsekin huomisaamuna reipas, tosin en tule salille vaan kello on herättämässä klo 5.40 jotta ehdin käydä lenkillä Aurajokirannassa ennen töiden alkua. Eiks sun pitänyt muuten aloittaa treenaus Elixialla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä käyn tän kuun vielä blendaten Elixialla ja vanhalla salilla. :) Vanhalla laitteet on tutummat ja käyttäjiä vähemmän, mikä helpottaa uusien ohjelmien kanssa näin alkuun. Ensi kuusta sitten pelkkää Elixiaa.

      Poista
  2. Hei apua, mun pitää laittaa kello soimaan ennen kuutta jo, jos haluan ehtiä töihin ajoissa, vaikka en edes aamupalaa kotona söisi :'D saatikka ehtisi salille... Ja mä nimenomaan tykkään aamutreeneistä, iltapäivällä on jo veto pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, no sitten sun pitäis varmaan herätä jo viimeistään neljältä aamutreeniä varten... :D Mulle käy myös iltatreenit, mutta siinä vaiheessa menee kaikki se energia vähän hukkaan, kun taas aamutreenin jälkeen koko päivä on vielä alussa ja sen pääsee aloittamaan mahtavalla fiiliksellä. :)

      Poista
  3. Ite kans joutuis heräämään vähän turhan aikaisin kun seitsemäksi pitää ehtiä jo töihin. Onneksi on viikonloput jolloni voi treenailla aamullakin =)!

    VastaaPoista