Tässä on nyt menty kuukausi, oikeastaan kaksikin ylläolevan Cookie Monsterin ohjeiden vastaisesti. Mulla toimii dieetti hienosti arjen pyörteissä, kun otan lähes joka kerta töihin dieetin mukaiset eväät ja syön aamupalaksi rahkaa tai protskupatukkaa. Illalla saatan lipsua syömään jotain vähän-sinnepäin, kuten vaikka grillattua broilerin koipea ja siihen päälle pari siipipalaa nahkoineen päivineen (omnom), mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin hyvin kasassa, kun ei päivän aikana kertakaikkiaan ehdi mässäilemään ylimääräistä, hyvä kun saa edes dieetin ruuat mahdutettua 24 tunnin sisään.
Viikonloput ovat sitten se murheenkryyni. Mulla on takana kaksi hääviikonloppua, kaksi Lahti-viikonloppua ja pari muuta kunhan-nyt-juhlin -viikonloppua. Alkoholi ja herkuttelu pilaavat hyvän tahdin, yhyy. :( Siispä päätin ottaa vihdoin itseäni niskasta kiinni, tällä viikolla mennään nimittäin niin pilkuntarkkaan dieettiä noudatellen kuin vain suinkin pystyn!
Siispä hyvästi tekosyyt ja tervetuloa commitment. Aika kuluu joka tapauksessa, treenasin ja söin oikeaoppisesti tai en, joten jospa sitä vaikka saisi siinä samassa ajassa jotain konkreettista oikeasti aikaankin. :)
Liikkuminen mulla sujuu juoksemisen osalta aika hyvin – juostua tulee 1-3 kertaa viikossa noin 4km lenkkejä tasaisella tahdilla ja viikonloppuherkutteluista huolimatta paino pysyy jokseenkin samoissa lukemissa tai on jopa aavistuksen alempana kuin aiemmin. Nyt olen kuitenkin tälle viikolle ottanut mukaan Superdieetin liikuntaohjeet eli 4 aerobista ja 4 lihaskuntoa per viikko. Näistä sitten lisää myöhemmin, aion aikatauluttaa ja pitää itselleni seurantaa täällä blogissa nyt ihan aikuisten oikeasti, pakko saada otettua niskasta kiinni ihan tosissaan. Tälle viikolle olen saanut jo aikaiseksi yhden juoksun ja yhden treeni1:n, molemmista huippuhyvä fiilis pohjalla!
I wish you luck! Meniskö la-su välisen yön mahdollinen kebab vielä lauantain piikkiin? :D ei tuu sit nii paha krapula.... -ruttu
VastaaPoistaTaitaa riippua humaltumisasteesta, mä yritän pitää järjen mukana ja pysyä erossa kebusta mut... Oliskohan Babylon-sedällä mua ikävä? :D
PoistaJipii, ruotuun palaaminen tarkottaa enemmän postauksia! : ) Mie oon tiputellu jo viis kiloa tässä kesän aikana, ja kimmokkeen laihutukseen sain sun blogista! :-) Tää on tosi motivoiva.
VastaaPoistaJoo, täytyy nyt yrittää parhaansa ja postailla mahdollisimman usein! Kunhan nyt pahimmat kiireet saa elämästä taka-alalle, niin eiköhän se tästä taas lähde käyntiin. :) Ja mahtavaa kuulla, toihan on ihan mieletön määrä pudotusta! Onnea!
PoistaKiva kuulla taas projektistasi. Hienoa, että totit ohjakset tiukasti käteen ja menneistä lipsumisista on opittu. Tsemppiä!
VastaaPoistaMulla on tapana tehdä niin, että jos on ns. pakollista juopottelua tiedossa, asetan itselleni rajan, kuin paljon juon illan aikana. Esim. viidestä annoksesta ei yleensä tule krapulaa, joten ajattelen neljän jälkeen, että jos tekee mieli vielä vähän lisää viiniä, niin seuraava annos on viimeinen. Ja päätös pysyy. Hauskaa on, eikä tarvi miettiä seuraavan päivän olotilaa. Ja yleensä ne yömätöt jää sinne ravintolaan ja pistelen kotona vaikka yhden ruisleivän naamariin "palkinnoksi". ;)