Hola! Kuinka moni muistaa tämän paidan? :)
Joo-o, aika kiva fiilis nykyään kyseistä paitaa käyttäessä. Viimeisessä kuvassa jalassa myöskin ne surullisenkuuluisat tavoitefarkut, jotka alkavat nekin löystyä tietyistä paikoista vähän liiaksi, voi että sentään. Iso harmi. :D
En ole aikoihin jaksanut kokeilla tavoitevaatteita, kun syömisetkin ovat menneet vähän niin ja näin, mutta tämä paita oli viimeksi kaksi viikkoa sitten päällä eikä todellakaan ollut niin löysä kuin mitä tänään. Olen jättänyt treenaamisen aika lailla kokonaan pois (juoksuja lukuunottamatta), joten mietin väkisinkin, että olisikohan siellä alla vain lihakset sulaneet pois ja kroppa siksi pienentynyt taas hitusen, heh. Eiköhän siitä ole kuitenkin sitä rasvaakin palanut päältä...
Hei jes! Vau! Hyvä sä! <3
VastaaPoistaJee, kiitti <3
PoistaTsiisus nainen!! Ihan huikee muutos oot niin suuri inspiraatio:)
VastaaPoistaVoi, ihana kuulla <3 Vaikka tosi vaikea ajatella olevansa mikään inspiraatio, kun ylipäätään päästi itsensä aikoinaan tohon vasemmanpuoleiseen kuntoon. Nyt kohti oikeita valintoja kuitenkin! :)
Poistalöysin vähän aikaa sit sun blogin ja oon kyl saanu paljo lisämotivaatiota ruokiin sun ansiosta :) ne sun jauhelihamössösi ovat nykyään myös mun suosikkeja :D Muuten, kuinka monta kuukautta noiden ekan ja vikan kuvien välillä on?
VastaaPoistaJee, ihan mahtavaa, että jauhelihamössöt ovat saaneet jalansijaa muuallakin! :D Olisikohan niiden välillä 4-5 kk, en muista enää tarkalleen. :)
Poista!!! Ihan hullua Eve! Ei ees livenä tajuu tota eroo ku kuitenki näkee suht usein ja silmät tottuu mut noi vertailukuvat on ihan huikeita! OMG. -ruttu
VastaaPoistaHehheh no hei, en ees vedä vatsaa millään tavalla sisään tos vikassa kuvassa vaiks normaalisti olisin ehkä vähän ryhdistäny niitä mun pieniä vatsalihaksia eli pakosti jotain on siis tapahtunu :D
PoistaOot kyllä pienentyny silmissä! Hienoa duunia tyttö! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poistaihan mahtavaa!! onnea ja tsemppiä! (:
VastaaPoistaKiitti paljon, eteenpäin porskutellaan! :))
PoistaWauuuuu oot mun idoli!!!:) Saisinko ehdottaa postausta? Miten arkesi pyörii dieetin ympärillä? Miten sisällytät ruoka-aikasi arkeesi ja miten ehdit vielä liikkua. Itse kun teen vuorotyötä, tuppaa joko tietty ruoka jäädä välistä ja toinen on liikunta..Puuh. =) Oot aivan upea!! Miten nopeasti olet nuo tulokset saanut?
VastaaPoistaJoo ehdottomasti, onnistuu! Aika hankalaahan se mulla kyllä on ja varsinkin liikkuminen tökkii. :( Noita tuloksia on tullut tässä muutaman kuukauden sisään, sanotaan vaikka se 5kk nyt karkeasti. Nopeasti on kyllä aika mennyt! :)
PoistaTää blogi inspiroi mutkin alottamaan vihdoin ja viimein painonpudotuksen tosissaan! Huikee muutos noisse kuvissa!! Ja kivoja ruokajuttuja, mullon heti jo kauppalistassa aineet esim sun täällä esittelemiin jauhelihapihveihin 8- )
VastaaPoistaVautsi!! :)
VastaaPoistaWau ! Ei voi muuta sanoa :) Itsekkin aloitin painon pudotuksen kun kuopus syntyi. Nyt kesä mennyt vähän reisille mutta paino on pysynyt lähes samassa joten en ole ottanut ressiä,syksyllä taas jatkan. T. -10kg
VastaaPoistasiis WAU! Aivan upeeta!! Minä "aloitin" maaliskuun lopulla. Toukokuun lopulla -8kg, kesäkuun lopulla takapakkia kertynyt +5kg. Nyt koitan uudelleen kurkotella otetta niskaan, että saadaan ihan oikeesti jotain tuloksia aikaiseksi. Ystävä vinkkasi tästä GoFatGo -dieetistä (sitä googlailemalla löysin blogisi), kun olen vielä vakavasti vain harkinnut tuota SD:tä. Tarkoitus on aloittaa kunnolla heti, kun köhä menee ohi. Ruokavaliota ja käppäilyä + työmatkaliikunta.. Treenit alkaa sitten terveenä.
VastaaPoista