Viha-rakkaussuhde porrastreeniin

RAKASTAN!! Ei, vaan vihaan. Rakastan. Ja vihaan. 

Ei ole kultaista keskitietä, ei tasapainoa, ei kompromissia – porrastreenissä on vain kaksi ääripäätä: rakkaus ja kipu, joka on rinnastettavissa vihaan, joka kääntyy treenin jälkeen taas rakkauteen, joka puolestaan kääntyy seuraavan päivän pohjekrampeissa vihaan ja samalla haikaillaan taas pohkeiden parantumiseen, jotta voidaan mennä taas tekemään ne kipeiksi. Pysyitkö perässä? =)

Eilen kick-starttasin siis nämä kevään viharakkaus-treenit ensimmäistä kertaa käyntiin ja voi että, miten iloiseksi portaat voivat ihmisen saada. Aika on jo kullannut muistot siitä keuhkoissa asti tuntuvasta kivusta, etureisien maitohapoista ja kaiteisiin kaksin käsin takertumisista, pffft kuka noita nyt muistelee. Pohkeillakin pystyy vielä toistaiseksi kävelemään, tosin huomisesta en menisi enää vannomaan mitään. Tahtoo uudelleen, tahtoo uudelleen!

Portaat, joita itse käyn ravaamassa, ovat joko Turun Vartiovuorenmäen yhtäjaksoiset, pitkät ja jyrkät portaat tai jommat kummat Samppalinnan jokiranta-portaista, joiden väliin mahtuu pari, kolme hassua välitasoa. Välitasoista luulisi saavan lohduketta ja lepoa ylösravaamiseen, mutta todellisuudessa muutaman normaalin juoksuaskeleen ottaminen pelkän porraskipuamisen välissä tuntuu yllättävän raskaalta.

Työosuus: portaita ylös täysillä, lepo-osuus: portaita alas hölkötellen. Tarvittaessa ylhäällä vielä kyykkyhyppyjä tai muuta kivaa extraa, nams. Ihan hirveätä rääkkiä ja jos kymmeneenkin kierrokseen tähtää, niin happi alkaa loppua about kolmannen kierroksen kohdalla, no word of a lie there. :D

Joku saattaisi kysyä, miksi ihmeessä ihminen pistää itsensä vapaaehtoisesti tällaiseen rääkkiin ja vieläpä väittää nauttivansa siitä? Hyvä kysymys. Varmaan samaa voidaan kysyä mistä tahansa liikuntamuodosta, joka vaatii itsensä puskemista kohti äärirajoja – se vain täytyy jokaisen itse kokea, oikealla asennoitumisella ja motivaatiolla.

Vastaus on kuin suuri, hymyillen vaiettu salaisuus – sen löytävät vain he, jotka sen todella haluavat löytää... :)