maanantai 19. tammikuuta 2015
Helppo ja hiilariton proteiini-pizza
Namnamnam, täältä tulee todella erikoisen kuuloinen, mutta maistuva ja proteiinipitoinen pitsaohje. Valmiina?
Pohja on tehty jauhelihasta. Kyllä, jauhelihasta. Tekisikö mieli nyrpistää nenää ja tuomita resepti suorilta käsin? Niin itsekin mietin aikoinaan, mutta annoin sille mahdollisuuden ja olen älyttömän iloinen, että niin tein. Kuka ravintotietoinen lihansyöjä (sori kasvissyöjät, tämä ei tällä kertaa sovi teille :D) nyt voisi olla vastustamatta ravintoarvoiltaan korkeaproteiinista pitsaa, jossa ei ole lainkaan hiilareita ja vain maltillisesti rasvaa?
Lihansyöjän karppi-pizza, pohja:
~ 400g kalkkunan paistijauhelihaa
~ 1 kananmuna
~ suolaa ja mausteita oman maun mukaan, itsellä chili, cayennepippuri ja jauhelihamauste
Sekoita pohjan ainekset keskenään ja painele mössö tasaiseksi levyksi uunipellille. Paista 200 asteessa hetki (n. 10min riittänee), kunnes pohja näyttää kypsältä ja siihen pystyy levittämään täytteitä.
Täytä pitsa haluamillasi täytteillä ja laita hyvällä omallatunnolla myös juustoraastetta, sillä tällä ohjeella tehtynä pohjassa ei ole juurikaan rasvaa. Mikäli haluat tehdä pohjan tavallisesta jauhelihasta, suosittelen käyttämään vähärasvaista (10%) naudan paistijauhelihaa, sillä rasvainen pohja ei sovi tähän pitsaan, testattu on. Mausteeksi voi myös pitsamaisuutta hakiessaan lisätä oreganoa tai pitsamaustetta.
Pohjan ravintoarvot karkeasti laskettuna:
Energia: 638kcal (neljään annokseen jaettuna 159,5kcal)
Proteiini: 83g (neljään annokseen jaettuna 20,75g)
Rasva: 34g (neljään annokseen jaettuna 8,5g)
Hiilihydraatit: 0,2g
Itse käytin täytteinä tomaattimurskaa, 150g mozzarella-juustoraastetta, 100g tonnikalahiutaleita vedessä, säilykeherkkusieniä ja tankoparsaa. Ravintoarvot laskin käytännössä vain juustosta ja tonnikalasta, sillä herkkusienissä ja parsassa on olemattoman vähän yhtikäs mitään ja tomaattimurskassakin vain muutama hassu gramma hiilaria, joka ei ketään vahingoita.
Lopputuloksena oman pitsani yhteenlasketut ravintoarvot pohjineen päivineen:
Energia: 1188kcal (neljään annokseen jaettuna 297kcal)
Proteiini: 142g (neljään annokseen jaettuna 35,5g)
Rasva: 67g (neljään annokseen jaettuna 16,75g)
Hiilihydraatit: 3,7g + mitä pienestä määrästä tomaattimurskaa, herkkusieniä ja tankoparsaa kertyy
On muuten hurjan täyttävää ja pitää nälän poissa pitkään, vaikka onkin kooltaan vähän pienempi kaveri. Tankkaamaan ei takuulla pysty yhden palan jälkeen, sen verran tuhdisti tästä löytyy proteiinia – ja sehän tässä onkin parasta, sillä normaalipitsaa tulisi varmasti vedettyä nälkäänsä enemmän kuin yksi tai kaksi siivua, mahdollisesti jopa koko pitsa. Jos siis tekee mieli pitää pitsaperjantai, niin kokeile vaihteeksi tällä versiolla – säästyt sekä hiilaripöhötykseltä että huonolta omatunnolta. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitti! Tätä pitää kokeilla ja pian :)
VastaaPoistaEli jo tänään. Tosin syön vasta huomenna ekan annoksen, toivottavasti on hyvää myös lämmitettynä :)
PoistaJee, toivottavasti maistuu! :) Ja jos jostain syystä pohja ei ihan miellytä, niin vaihtelee sitten vain mausteita tai lihaa (tai täytteitä :D), niin varmasti ennen pitkää löytyy itseä miellyttävä kombo.
PoistaMitä Eve tekisinkään ilman sun blogia... varmaan sitä samaa päivästä toiseen ;)
VastaaPoistaHahha, no nyt voit tehdä vähän aikaa vaikka tätä pitsaa päivästä toiseen :D
PoistaSiis toi oli aivan täydellistä broilerinjauheliha + itsetehty tomaattibasilika kastikke + kevyt mozzarellaraaste + herkkusieni + ananas kombolla o_O sä just pelastit yhden pizzahirmun elämän :D mitä tekisinkään ilman tätä sun blogia...
VastaaPoistaJeeeee! <3 Mahtavaa kuulla, että tästä on hyötyä ja iloa muillekin. :))
PoistaPakko testata! Pizzaa käytetään kai vielä uunissa täytteiden laiton jälkeen?
VastaaPoistaTestaa testaa! Kyllä, uuniin vielä kunnes juusto on sulanut :)
PoistaJes! Just ku mietin mitä huomen söis! 😊 kiitti!
VastaaPoistaOlepa hyvä, ilo on todella mun puolella :)) tosi kiva nähdä, että tää resepti herättää innostusta!
PoistaLöysin äskettäin blogisi ja tämä resepti sai minut itkemään onnesta!! :) Yt. Paatunut lihansyöjä joka kituu dietiillä! :)
VastaaPoistaTätä on pakko kokeilla. :)
VastaaPoistaKokeiltu, käytin briolerin jauhelihaa ja kananmunan tilalta laitoin banaanin...ei maistunut vaikka epäilinkin sitä.
Poista