tiistai 28. heinäkuuta 2015

Viikko pähkinänkuoressa


Viime viikon ajan olen ollut huono bloggaaja, mutta sitäkin parempi elämästänauttija. :) Siispä en jaksa aivan vielä palata takaisin maan pinnalle turinoimaan pitkiä tarinoita siitä, miten olen ottanut rennosti ja yrittänyt silti vetää terveellistä linjaa, mutta samalla turhia stressaamatta, vaan laitan mieluummin kuvapläjäyksen tulemaan ja annan niiden puhua puolestaan. Toivottavasti ainakin tunnelma välittyy, jos ei muuta!

Yritän palailla takaisin internetin ja blogimaailman syövereihin mahdollisimman pian, mutta kuitenkin sitten, kun siltä ihan oikeasti sydämessä tuntuu. Onneksi on kesä, niin puuhaa riittää varmasti ruudun silläkin puolen eikä poissaoloni loista aivan niin paljoa kuin ehkä normaalisti. :D

Ps. leikkautin polkkatukan! :--D











Sorsanrintaa








lauantai 18. heinäkuuta 2015

Starting on Monday


Ei tässä jaksa elokuulle asti odottaa, kun tuntuu siltä, että jo viikonloppu on liian pitkä aika syödä normaaleja ruokia jääkaapista pois ennen Superdieetti-ruokavaliorunkoa. Hyvä ystäväni, jonka kanssa aikoinaan aloitimme GFG:n ja Superdieetin vuonna 2012, vetäisi oman kuuden viikon Superdieettinsä ja laittoi motivaattorina ennen-jälkeen -kuvat tulemaan privaatisti ja sanonpa vain, että vau...

Kuusi viikkoa ei ole aika eikä mikään niin upeille tuloksille kuin mitä Superilla saa aikaan ja vaikka on hyvä muistaa, että jokainen meistä on yksilöllinen eivätkä kaikki tavat sovi kaikille, niin henkilökohtaisesti Superdieetin ruokavaliorunko on aina ollut oma suosikkini ja tuonut todella upean olon niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siispä ajattelin kickstartata oman kutosviikkoiseni pitkästä, piiitkästä aikaa nyt maanantaina – ja todennäköisesti vloggaillen, jotta ensihetken tunnelmat pääsevät välittymään parhaimmalla mahdollisella tavalla. :) Sitä siis vielä pari päivää odotellessa.

Yllä olevassa kuvassa lautaselta löytyy jääsalaattia, avokadoa, fajita-maustettua broileria, buffalomozzarellaa, avomaankurkkua ja miniluumutomaatteja, siemeniäkin olisi ollut jos olisin vain muistanut lisätä ne lautaselle asti. Hyvvee oli, suosittelen!

Kesä on salaattien kulta-aikaa ja vinkkaankin siksi lisäämään näin mansikan satoaikana salaattiin muutamat puolitetut mansikat – sopii aivan älyttömän hyvin. Saksa-reissailun jälkeen melonit, hedelmät, juustot ym. ovat tulleet salaatteihini pysyviksi vierailijoiksi ja lautasella on vaihteeksi nähty muutakin kuin pelkkiä salaatinlehtiä ja lihaa (:---D), minkä monet pidempiaikaiset lukijat varmasti muistavat olleen melkein tavaramerkkini. Vaihtelu on kuitenkin virkistänyt, me likey.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Turku sweet Turku

Home sweet home, kotona ollaan. <3

Sää on kieltämättä kovin lähellä normaaleja alkusyksyn säitä vaikka on vasta heinäkuun puoliväli, mutta kuten todettu, se herättää itsessäni varsinaisen kuntokärpäsen ja piristää juuri sopivasti tätä ankeahkoa lepokautta. Nilkka ja flunssa ottivat hetkellisesti tukevan otteen tästä neidistä, mutta nyt ajattelin kääntää tilanteen toisinpäin. En tiedä, saanko edes lenkkaria jalkaan ideaalisiteen päälle, mutta perhana vieköön lähden kyllä kiertämään tällä viikolla Paavo Nurmen urheilupuistoa vaikka ballerinoissa etanavauhdilla, kunhan vain pääsen lenkille. Vapise nilkka! ...tai siis nimenomaan älä vapise, vaan pysy vakaana ja parane kivuttomaksi. =)

Ollapa terve... Tässä sen taas muistaa, kun jokin näinkin "pieni" ja silti sitkeä vaiva kuin nyrjähtänyt nilkka estää liikunnan useammaksi viikoksi. Jalka kestää kyllä tavallista kävelyä maltillisessa määrin (ja hieman epäpuhtaalla askeleella), joten mieli tekisi myös suunnata salille tekemään jonkinlaista jalkatreeniä sellaisilla liikkeillä ja laitteilla, jotka eivät taivuttele nilkkaa pahemmin mihinkään suuntaan.

Mitäs kaikkia liikkeitä siis lähtisi kokeilemaan – ideoita, ehdotuksia? Äkkiseltään tulee mieleen etu- ja takareisilaitteet sekä lantionojennus (etukenossa vatsallaan maaten yläkroppaa alhaalta ylös nostaen), mutta ehkäpä niitä olisi muitakin. Keskikroppaakin pystyisi treenaamaan melko varauksetta ja yläkroppaa nyt ainakin, joten salille mars murs ja testailemaan, ei kai siinä sen kummempaa.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Syyskelejä odotellessa


Kun palaan ajatuksissani oikein pitkälle taaksepäin niille syville juurille, jotka pohjimmiltaan motivoivat sisäistä liikkujaani eteenpäin kaikkein eniten, huomaan päätyväni aina uudelleen yhteen ja samaan mielikuvaan; syksyinen, ehkä hieman sateinen, viileä ja raikas sää yhdistettynä ulkoilutakkiin, trikoihin, lenkkareihin, hiuksiin ponnarilla ja hikipantaan. Toisin sanoen täydellinen ulkoilulook.

Pinnallisen motivaattorin jälkeen mukaan kuvioihin astuu ihanan raikas ilma, jota vetää hitaasti keuhkot täyteen lähtiessään samalla tallustamaan luontopolkua pitkin eteenpäin. Askel ja toinenkin ensin kävellen, jonka jälkeen hitaasti kevyeen hölkkään. Jalat kuljettavat automaattisesti eteenpäin ja pää alkaa tyhjentyä kaikesta päivän stressistä. Sitä vain menee eteenpäin ja miettii kaikkea omassa rauhassaan, edes musiikkia ei tarvitsisi kun voi vain olla ja mennä.

Sitä minä kaipaan. Syksyä, lenkkeilyä, raikasta ja viileää ulkoilmaa, liikkumista omalla tahdilla, omasta tahdosta ja ilman tarkkoja tavoitteita. Liikkua ilman suunnitelmaa pelkästä liikkumisen ilosta. Mielen terapiaa fyysisessä muodossa.

Edelleen (jep) nilkan parantumista odotellessa sekä viikon kestäneestä flunssasta toipuessa en oikein pysty kovinkaan paljoa täältä sängyn pohjalta tekemään, mutta haaveileminen ja suunnitteleminen onnistuu onneksi aina! Uusista treenivaatteista irtoaa aina pientä piristysruisketta, joten niiden voimalla mennään vielä toistaiseksi, kunnes tässä kohtapuoliin aion uskaltautua varovaiselle kävelylenkille – Paavo Nurmen urheilupuiston upeisiin maisemiin tottakai. :)


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Pinnallisuuden uskomaton kirjo

Halusin alunperin kirjoittaa siitä samasta chillailusta, jota olen tässä vedellyt jo viikkotolkulla (kiitos juhannuksena nyrjähtäneen nilkan), mutta muutama asia on noussut niin häiritsevästi esille viime aikoina ja viimeksi juuri tunti sitten, että puran ne mieluummin tänne blogin puolelle ja kysyn samalla, onko teilläkin kokemuksia vastaavista kommenteista.

Päätösten suhteen alan ensinnäkin kallistua sen puoleen, että elokuusta alkaen vetäisen ainakin kuuden viikon Superdieetin aiempien ohjeiden mukaisesti ja katson, mitä sen aikana ja jälkeen elämässä tapahtuu. Parasta oli kyllä se, miten tähän päätökseen lopulta tultiin; keskustelu erään rakkaan ystävän kanssa, jonka ensimmäinen kommentti Superdieetti-haaveiluihini oli (kasvotusten) "mut eihän sun tarvii". :) <3 Vastaavia kommentteja olen saanut ystäviltäni aivan ihailtavan paljon, mikä hämmentää positiivisesti joka ikinen kerta – näiden kommenttien myötä kun huomio ei kiinnity omaan kroppaan tai kehonkuvaan, vaan nimenomaan siihen, miten terve, lempeä ja arvostelematon suhtautuminen joillain ihmisillä on ulkonäköasioissa.

Tämän jälkeen samainen ystäväni osuvasti muistutti, että koska Suomen kesä on niin lyhyt ja vähäluminen, ei ainakaan heinäkuussa kannata ainakaan ottaa mitään stressiä dieeteistä ja rajoitteista, vaan nauttia täysin rinnoin kesästä, jäätelöstä, jokilaivoista ja terassikeleistä – ehtii sitä kiristellä sitten syksymmälläkin. Siispä heinäkuu mennään vielä vapaalla kädellä pääosin 3x päivässä syöden ja terveellisiä valintoja metsästäen eräänlaisella "ylläpitovaiheella", kun taas elokuusta alkaen sitten taas tiukkaa linjaa. Kuusi viikkoa menee supernopeasti ja kivuttomasti vaikka päällä seisten, innolla syksyn tuloksia odotellessa!


Ja nyt se aihe, jonka halusin nostaa kissana pöydälle eli joidenkin ihmisten edelleen valloillaan olevat pinnalliset, jopa konservatiiviset käsitteet kauneudesta ja terveydestä. Pari pääpointtia, joihin olen törmännyt:

a) Laiha = hyvä ja kaikki sen ulkopuolella eli muodokkuus, ylipaino, pyöreys, jopa normaalipaino, vahva/lihaksikas kroppa (naisella) jne = huono.
b) Vähäkalorinen = hyvä ja runsaskalorinen = huono huolimatta siitä, mistä lähteistä kalorit tulevat tai mitä kaikkia hyviä ravintoarvoja niistä löytyy.

Klassinen esimerkki nro 1: oma isäni tokaisi minun "olleen ehkä aiemmin hienosti laihtunut, mutta nyt on varmasti tullut kymmenen kiloa takaisin, kun nilkka on kipeänä ja liikkuminen pannassa. No ainakin viisi kiloa." Että ei tarvitse onneksi itse vahtia kilojansa, kun raati on jo arvostelemassa ja jakamassa infoa pyytämättä. =) Ja se on kyllä mahtavaa, kun kaikista maailman asioista, mitä tässä elämässä teet on juurikin laihduttaminen se isoin juttu – saat kehuja, kun laihdut ja moitteita, kun et. Siinä sitä on eräillä elämänarvot kunnossa.

Kumman asenteen muuten veikkaatte motivoivan ihmistä liikkumaan enemmän; 1) "pystyn tähän, olen hyvä tässä, olen liikunnallinen ja osaan nauttia liikunnasta" vai 2) "olen jo luontaisesti huono tässä, en ole liikunnallinen, voin toki yrittää, mutta eihän sekään oikeasti riitä"? Kumpi on positiivisesti kannustavaa ja kumpi lannistavaa ja myrkyttävää?


Olen nuoruudessa harrastanut koripalloa ja ratsastusta, kulkenut koiran kanssa kävelylenkkejä vaihtelevissa maastoissa 15 vuoden ajan, polkenut polkupyörällä paikoista toisiin siinä missä kuka tahansa nuori, aloittanut bodypump- ja spinning-harrastuksen lukiossa, aloittanut hölkkäharrastuksen amk:ssa, aloittanut kuntosaliharrastuksen työelämäaikana, käynyt viimeisen vuoden ajan vetämässä mäki- ja porrastreenejä sekä juossut henkihieverissä HIIT:iä juoksumatolla jokaisesta sekunnista nauttien.

Siitä huolimatta, teinpä mitä tahansa, en ole isäni silmissä koskaan urheilullinen enkä tule koskaan olemaankaan, mutta hei liikkuisit nyt kuule vähän enemmän silti. (Ensimmäinen kommentti isältäni tähän olisi – kuten aina – kuinka olemattoman vähän olen hänen mielestään koiria lenkittänyt, pyörää polkenut tai mitään muutakaan liikuntaa harrastanut eli turha esittää mitään. Jep. I rest my case with that.)

Mutta eipä se mitään haittaa, enhän minä tätä heitä vakuuttaakseni teekään. :) Tätä se on kuitenkin ollut koko lapsuuteni ajan ja olenkin kiitettävästi oppinut kovettamaan kuortani luomalla täysin omat arvot elämälleni, jossa pinnallisuus on vihoviimeisin asia arvoasteikolla. Kamalinta olisi, jos olisin omaksunut nämä arvot ja asenteet absoluuttisena totuutena ja jos jotain, niin tunnen pelkästään suurta myötähäpeää ja surullisuutta niitä ihmisiä kohtaan, joille ulkonäkö on minkään arvon mitta. Tämä on vaikuttanut itseeni enemmän kuin mikään muu ja märehtimisen ja murehtimisen sijaan olenkin kääntänyt sen vahvuudeksi.


Yhä tänäkin päivänä karsastan kehuja ulkonäöstä enkä pidä niitä juuri minkään arvoisina – geneettisille ominaisuuksilleen kun kukaan meistä ei voi mitään suuntaan eikä toiseen ja kauneus on kirjaimellisesti katsojan silmässä; yksi tykkää sinisistä silmistä, toinen ruskeista ja kolmas sitten näistä mutanttivihreistä, jotka meikätytöllä on, heh. Luonne, ajatusmaailma, huumorintaju, älykkyys, empatia, iloisuus, aitous... Ne ovat puolestaan sitä kauneutta, joista otan mielelläni kehuja vastaan niin tullakseen.

Klassinen esimerkki nro 2: toinen isoveljistäni tokaisi heti ensimmäisessä hengenvedossa raakasuklaasta kuullessaan sen olevan "lihottavaa eli toisin sanoen epäterveellistä". En.. Pysty... Välillä nimittäin tuntuu siltä, ettei kannata lähteä edes keskustelemaan tai perustelemaan mitään ihmisille, joiden vallallaolevat käsitykset ovat paitsi näin vanhoillisia, niin myös juurtuneita. On kuin tyhjälle seinälle puhuisit, mikäli yrität vakuuttaa omaa elämänkatsomustasi henkilölle, joka on vakuuttunut omansa oikeaoppisuudesta. Siispä agree to disagree ja eteenpäin elämässä.

(Untuvikoille kuitenkin raakasuklaan lyhyt oppimäärä; kyllä, tavara on täynnä kaloreita, mutta nimenomaan niitä hyviä superfood-kaloreita eikä mitään moskaa. Kyseessä on siis terveyssuklaa, jota syödään maltilla pari konvehtia, ei pari levyä.)

Loppukaneettina totean kuitenkin, että siinä missä itse olen käynyt parin vuoden aikana melkoisen valaistumisen paitsi ruuan ja treenaamisen, niin myös itsevarmuuden ja yleisen hyvinvoinnin osalta, niin on ehkä hieman liiallista olettaa täysin samaa ajatusmaailmaa välittömästi myös muilta. Joku saattaa olla vasta matkansa alussa, toinen ei ole tätä tietä harkinnutkaan eikä välttämättä koskaan astu samoihin saappaisiin – silloin kevyttuotteet saattavat todellakin tuntua ainoalta oikealta terveystuotteelta ja laihduttaminen olla hyvän elämän mittari. Jollain tapaa tuntuu kuitenkin mukavammalta ymmärtää ihmistä, joka ei sokeasti luota median luomaan ja ylläpitämään ohjenuoraan, vaan päättää itse omat norminsa ja hyväksyy erilaisia tapoja elää tätä elämää. Tiedättekö, ajattelee asioita vähän pintaa syvemmälle.

The more I learn, the more I learn how little I know. - Socrates 

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Lähden rannalle

Body confidencesta on puhuttu monissa blogeissa vaikka kuinka ja täälläkin olen sitä toitottanut oman mukavuusalueeni rajoissa. Nyt kyllä pomppaan kertaheitolla hetken mielijohteesta rajojen yli ja iskeä täräytän tähän parit kaunistelemattomat bikinikuvat – asia, jota en ole koskaan eläissäni julkisesti tehnyt.


Siinä.

Voisin alkaa selittää kaikenlaista fitness-vartaloiden ihannoimisesta ja siitä, miten olen kaukana fitneksestä, mutta myös kaukana siitä missä joskus olin ja diipadaapaduu, mutta ihan vilpittömästi ja suoraan sanottuna paskat! :D Jokainen selitys, mitä kropalleen keksii, vähättelee sitä. Siispä en selittele mitään.

Minätyttö lähden näissä samoissa bikineissä nyt rannalle enkä ota murhetta mistään. Aiheeseen liittyen suosittelen tsekkaamaan artikkelin "Bikinit päälle ja rannalle! XL-Vloggaaja kertoo, miksi kenenkään ei tarvitse hävetä bikinikroppaansa", aivan ihania kommentteja saanut sekä Ilta-Sanomien sivulla että heidän Facebook-julkaisussaan.

Jokainen kroppa on hyvä juuri sellaisena kuin on, oli kyseessä sitten iso tai pieni, lihaksikas tai siro tai mitä tahansa siltä väliltä. Ihan hurjan moni meistä – itseni mukaanlukien – on epävarma, ahdistunut ja häpeilevä omasta vartalostaan, kun sille ei todellisuudessa olisi minkäänlaista tarvetta.  Tästä syndroomasta ei myöskään tulla parantumaan (pelkästään) niiden fyysisten muutosten kautta, vaan epävarmuuksiin ja itsetuntoon keskittyvää treeniä vaaditaan nimenomaan siellä pään sisällä.

Siksipä aion parhaani mukaan olla tämän ajatusmaailman mukainen ja arvoinen sekä toimia niin hyvin roolimallina kuin vain suinkin osaan! Jokaisen epävarmuus-hetken (joita todellakin tulee vähän väliä) myötä muistuttelen itseäni, että höpönpöpönpöppö ja jatkan tällä asenteella eteenpäin, toivottavasti tekin. :)