keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Aamujuoksu jokirannassa, yes please!

Juoksukausi taas polkaistu käyntiin, whiih! En ole varmastikaan ainoa, jonka pää on sumentunut ihanasta kevätauringosta ja voi terve, miten hyvällä tavalla sekaisin sitä voikaan mennä auringonpaisteesta ja lämpenevistä keleistä! :) Omalla kohdallani pelkäsin pahinta juoksukunnon suhteen, mutta kevyestihän ne tossut nousivat. Olin myös ennakkoon päättänyt tehdä vain pienen testimatkan, jonka loppumetreillä oikein harmitti lopetella, sillä pidempäänkin olisi viihtynyt. Höh... Huomisen säätiedotusta katsellessa olisi pakko päästä aamulla vielä uudelleen hölkkäilemään ja tavoitteena tuplaten tämän päivän lenkki, mutta tämäniltainen salitreeni saattaa vielä päättää toisin ja muuttaa jalat huomisaamuun mennessä spagheteiksi. Toivotaan kuitenkin parasta!

Olen myös vihdoin ja viimein löytänyt sellaisen aamupala-combon itselleni, jota ei tunnu olevan liikaa ja jota odotan (vielä toistaiseksi) aamuisin vesi kielellä: kaksi kananmunaa + kalkkunaa! Tai vaikka kinkkua, mitä nyt ikinä haluaakaan. Ah miten simppeliä, miksiköhän en ollut ajatellut tätä aiemmin niitä tonnikaloja ja keitettyjä kananmunia ym. variaatioita testaillessa… :D

7 kommenttia:

  1. Voi nyyh, mäkin haluaan juoksemaan mut puuttuu jalalle sopivat kengät eikä jalka kestä yhtään hölkkäaskelta tämänhetkisillä asicseilla. Houkuttelee kyllä kovasti piipahtaa joku päivä intersporttiin jos siellä osattais katsoa mun jalalle sopiva kenkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autsis. :/ Mäkin pelkään polvien tai ylipäätään minkä tahansa loukkaantumisen puolesta, mutta käyn sitten taas suht harvoin ja kevyillä juoksulenkeillä kunnon juoksijoihin nähden, joten vielä ei ole mikään paikka oireillut. :)

      Poista
  2. En lue juurikaan blogeja, mutta jäin tähän sun blogiin heti koukkuun! Päivityksiäsi on kiva lukea ja näistä saa tosiaan pontta omaan projektiin niin urheilun kuin GFG:n kanssa. Mahtavaa kehitystä ja upea mimmi, tsemppiä kevääseen! :) -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja tosi kiva kuulla, kiitos vain! :) Kiva kun oot aloitellut GFG:llä, itse olin ainakin enemmän kuin tyytyväinen siitä lähteneeseen kick starttiin ja sen jälkeen Superdieetti tuntui luontevalta jatkumolta, kun runko oli jo tuttu. Ja periaatteessa samalla ideologialla jatkan nykyäänkin, mutta vain pt:ni voimin. :) GFG:stä se kaikki silti aina lähti ja sitä suosittelenkin kaikille, jotka vinkkejä sattuvat kysymään. Tsemppiä siis huikeasti sinnekin ja palaile kertomaan jos jaksat, että miten sujuu. :)

      Poista
  3. Monta kertaa käyt salilla viikossa?:)

    VastaaPoista
  4. En tiedä näetkö näin vanhoja kommentteja mutta pakko kysyä mistä tuo ihanan pirteän värinen juoksutakki on/minkä merkkinen? :)

    VastaaPoista