Jokaisella meistä on varmasti oma kauneusihanteemme, eikä kaikkien kauneusihanne ole sama. Yksi ihailee hoikkaa olemusta, toinen tykkää muodokkaammasta ja kolmannelle lihaksikas on kauneinta. Yhtä hyviä jokainen, sillä ainutta oikeata ei ole olemassakaan ja mielipideasioista ei voi kiistellä. Terveyden normeissa voisi kuitenkin tehdä muutaman linjauksen siinä, mitä kannattaa ja ei kannata julkisesti ihannoida – hoikka ei ole yhtä kuin anorektisen laiha, muodokas ei ole yhtä kuin reilusti ylipainoinen ja lihaksikas ei ole yhtä kuin miesbodarin hormoneja täynnä oleva vartalo. Nämä siis tietysti kärjistettyinä, mutta johonkin ne rajat olisi mielestäni vedettävä, niin julkisuudessa, naistenlehdissä kuin näin blogimaailmassakin.
Moni ei välttämättä edes aktiivisesti ajattele omaavansa mitään kauneusihannetta, kun kaikki meistä ovat kauniita omalla tavallamme ja niinhän sen pitääkin olla. Rohkenen silti epäillä, että jokaisella meistä on jokin mielikuva siitä, minkälaisen naaman ja kropan sitä itselleen ottaisi, jos saisi kaupan hyllyltä vain shoppailla mieleisensä. (Ihana mielikuva btw. :D)
Millaisia ovat siis ne teidän kauneusihanteenne? :) Mulla ne noudattavat allaolevien kuvien linjausta eli terve, sopivasti lihaksikas, vähärasvainen vartalo. Ja mieluummin sitten vähän enemmän lihaksia ja pyöreyttä siinä päällä (mitä ei näissä ihannekuvissa nyt kyllä ole) kuin mahdollisimman hoikka.
Jostain syystä tuntuu muutenkin, että fitness-buumin myötä ne perinteiset Victoria's Secret -mallivartaloihanteet ovat vihdoin ja viimein syrjäytymässä täysin toisenlaisilla, terveemmän näköisillä ihanteilla, jotka pyöräyttävät koko ruletin ympäri: (aiempaan verrattuna) pyöreämpääkin olemusta aletaan sallia näkökentässä, oli siellä alla sitten niitä lihaksia reilusti tai vähän vähemmän. Ja tästä en henkilökohtaisesti voisi olla enempää innoissani! :) Mikään ei ole saanut mua näkemään punaista niin paljon kuin sairaalloisen laihuuden ihannointi, puolustamatta mitenkään myöskään ylipainoisuutta. Terveys – siinä voisi olla uusi ja monimuotoinen kauneusihanne jokaiselle meistä. :)
siis tää siun blogi on ihan paras! käyn ainaki kerran päivään kattoo ootko tehny uutta postausta :)
VastaaPoistavoisitko enemmä kertoo paljon sulla on esim senttejä lähtenyt/kiloja?
sun normaalit kalorit päivään yms? :)
ja oliko sulla ennen tätä painon pudotusta, laihutus kokeiluja?
itellä takana kaalisoppa kuurista,nutrilettiin ja nyt jutan ohjeita hitusen muokkailemalla löytänyt itelle sen parhaimman, millä paino putoaa mutta ei lihaksesta :)
-krisse
Voi kiitos! :) Nyt oonkin malttanut viime aikoina tehdä joka päivä postauksen, heh. Yleensä tahti tuntuu olevan vähän vaihteleva, toivottavasti maltat pysyä silti mukana, vaikka jossain vaiheessa vähän hidastuisikin. :D
PoistaSenttejä en ole missään vaiheessa valitettavasti mittaillut ja ne ovat muutenkin varmaan vaihtaneet paikkoja, sillä jalat ovat ainakin ihan eri muotoiset kuin joskus vuosia sitten. Tietyn pisteen jälkeen niitä senttejä kun alkaa nimenomaan havittelemaan lisää, heh. :) Painoa lähtenyt 10-15kg, riippuen minkä valitsen lähtöpainoksi ja mihin aikaan verrataan ja nykyistä painoani en oikein tarkkaan osaakaan sanoa vaa'an puuttumisen vuoksi.
Kalorit pyörii siellä 1200-1600 välillä riippuen siitä, onko hiilareita (salitreenipäivä) vai ei! :) Kulutusta on lähes joka päivälle joko salitreenin, aamuaerobisen tai HIIT-treenin muodossa ja jatkossa näitä on siis yhteenlaskettuna 8 per viikko.
Tsemppä sulle tosi paljon jatkoon! Ihanaa, että sullakin on tämä sama ahaa-elämys eli se ns. kultainen keskitie kaiken laihdutusviidakon keskellä on löytynyt. :) Mulla takana aikoinaan Atkinsia pidemmällä aikavälillä sekä yhden vuorokauden Nutrilettia (ihan hirveätä, hatunnosto niille jotka pystyvät) sekä sitä tyypillistä 1000kcal kalorinlaskentaa, mitä varmaan kaikki ovat joskus harrastaneet. Onneksi sitä nykyään ymmärtää jo vähän sille, että ei se kaloreiden määrä, vaan se laatu – liikuntaa unohtamatta. :)
Sulla on samanlainen kauneusihanne kun mulla. Oon myös samaa mieltä, että mieluummin vähän pehmeyttä lihasten päällä, kun liian hoikka. Sun blogia onkin kiva seurata, kun on samanlaisia tavoitteita :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että sama ihanne muillakin. :) Kävin lueskelemassa sun blogia ja sain sieltä itselleni hurjasti inspiraatiota juurikin samaisesta syystä, eli kun tavoitteet on samat, niin inspiskuvatkin osuvat ja uppoavat!
Poista