sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Terveellinen ruokakin voi lihottaa

Itsepoimittuja villivadelmia lähimetsästä, noms! Mutta ei makeaa mahan täydeltä, sillä...

Superfoodia, luomua, raakaruokaa, luontaisesti gluteenitonta, hyviä rasvoja, täynnä vitamiineja... Kyllä, terveellinen ruoka on aivan loistava juttu monine eri muotoineen ja on hienoa, että tavallinen tallaajakin yksi toisensa jälkeen havahtuu tähän uuteen trendiin perehtyen tarkemmin kuluttamansa ruuan sisältöön ja laatuun. Sitä ei ole kieltäminen, ettenkö kannattaisi sata lasissa tätä elämäntyyliä, mutta kaiken hehkutuksen ohella tälläkin trendillä on (ainakin) yksi varjopuolensa: terveellisestä ruuastakin on mahdollista saada liikakaloreita.

Itse asiassa uskaltaisin sanoa, että terveellinen ruoka kerryttää niitä ylimääräisiä kaloreita ja vatsamakkaroita helpommin kuin perinteinen roskaruoka. Siinä missä roskaruuan tiedostetaan olevan kaloririkasta, koetaan terveellinen ruoka kuin oikeutuksena syödä mitä haluaa, milloin haluaa ja miten paljon vain haluaa. Erityisesti, kun joka tuutista mainostetaan, että syödä pitäisi kaiken lisäksi vielä säännöllisesti muutaman tunnin väliajoilla.

Se kun ei valitettavasti tarkoita sitä, että jokaiselle aterialle voidaan latoa hirmuinen määrä hyviä rasvoja, hyviä hiilareita ja kasapäin proteiinia ilman seuraamuksia. Runsaasti liikkuvalle ihmiselle kalorit tulevat toki tarpeeseen ja esimerkiksi lihas vaatii kasvaakseen runsaasti energiaa, mutta jos energiamäärän saanti ja sen kulutus eivät mene yksi yhteen, niin kyllä ne avokadot ja bataatit kertyvät kroppaan aivan samalla tavalla kuin muutkin kalorit. Tai jos nyt eivät aivan samalla tavalla, niin kertyvät silti - ylijäämäkalorit kun varastoituvat rasvaksi, tulivat ne mistä lähteistä tahansa.


Esimerkkiaamupala: kaurapuuroa ja mustikoita sekä pari siivua ruisleipää kalkkunaleikkeleellä ja avokadolla. Ei luulisi menevän metsään, vaan kaloreitapa näyttää riittävän.

Marjat, pähkinät, maapähkinävoi, avokado, bataatti, tumma pasta/riisi, kookosmaito, täysmaito, kookosöljy, oliiviöljy, erilaiset luonnonmukaiset jauhot, raakasuklaa... Terveellisinä pidettyjen ruoka-aineiden lista on loputon, vain mielikuvitus on rajana. Ja kohtuudella nautittuna ne ovatkin aivan loistavia valintoja, mutta niin moni unohtaa, että nekin sisältävät sokereita, rasvaa ja kaloreita eikä niitä voi loputtomiin nautiskella hyvällä omallatunnolla. Kun se on terveellistä, sitä voi syödä miten paljon tahansa ilman haittavaikutuksia. Terveellistä kun ei voi koskaan syödä liikaa, vaan terveysvaikutukset vain kasvavat mustikka mustikalta ja avokado avokadolta... Ei näin.

Toki esimerkiksi marjojen ravintoarvot ja hyödyt ovat aivan eri sfääreissä kuin irtokarkkien ja valinta näiden kahden välillä on jokaiselle terveyden kannalta ajattelevalle helppo, mutta ovat ne marjatkin silti lähes pelkkää hiilihydraattia eikä niitäkään voi loputtomiin ja litratolkulla vaikutuksitta napostella. Maapähkinävoi ja avokado sisältävät puolestaan hyviä kasvisperäisiä rasvoja, mutta samaisesta syystä niiden kalorimäärät pomppaavat myös kevyesti korkeisiin lukemiin annosmäärästä riippuen. Pähkinöistä en edes aloita, sillä 100g tarkoittaa lähes minkä tahansa pähkinän kohdalla yli 500 lisäkaloria ruokavalioon.

1-2 punaviiniannosta päivässä on myös terveydelle hyväksi, heh. Siinäkin on kuitenkin kaloreita ja jos punkkua uppoaa litratolkulla, niin ne terveyshyödytkin alkavat lentää ikkunasta.

Kevyt nyrkkisääntö: jos otetaan 100g hiilihydraatteja, 100g rasvaa ja 100g proteiinia, niin ylivoimaisesti eniten energiaa eli niitä kuuluisia kaloreita on rasvassa. Syömällä 100g ruoka-ainetta, jossa on lähestulkoon pelkkää rasvaa, saat siis enemmän kaloreita kuin syömällä täysin saman määrän proteiinia tai hiilihydraatteja.

Itsehän en tällä hetkellä sekoita hiilihydraatteja ja rasvoja keskenään, vaan ainoastaan jompaa kumpaa proteiinin kera ja silloinkin niin, että proteiinin määrä on suhteellisesti aina suurin. Kohtuus ja kontrolli kaikessa ainakin silloin, kun painonpudotus on avainsanana tai vähintäänkin painonhallinta kiinnostaa. Herkuttelu on tietysti silloin tällöin sallittua, mutta itsensä huijaaminen terveellisyyden nimissä ei. Jos oma paino lähtee terveellisten ruokailutottumusten myötä nousuun, niin kannattanee kiinnittää ensimmäisenä huomiota siihen, mitä syö, miten paljon syö ja mitä kaikkea se masuun uppoava ruoka sisältää - muuten tuudittaudutaan vain siihen pinnalliseen, mainoksenomaiseen terveyshyötyyn, ja sitähän me emme tietenkään halua. :) Tiedä mitä syöt, niin hyötyjen kuin myös niiden ravintoarvojen osalta.

25 kommenttia:

  1. Koska olet viimeksi kuullut henkilöstä, joka on lihonut mustikoilla? Todennäköisesti et koskaan.

    Itse olen siis tästä eri mieltä. Avokadossa, pähkinöissä ja rypsiöljyssä riittää hyviä rasvoja mutta myös kaloreita. Silti ne pitävät hyvin nälkää ja niin tulee syötyä vähemmän. Ja kaloreiden laskeminen on turhaa ja typerää, täytyy syödä kun on nälkä, mutta ravintorikkaasti ja kehoa kuunnellen. Se tietää kyllä, mitä tarvitsee.

    Ja tuo hiilareiden, rasvojen ja protskun kalorimäärät eivät kyllä menneet oikein? Hiilihydraateissa ja proteiinissa on ihan saman verran kaloreita ja rasvassa tuplasti enemmän.
    Ja proteiinin määräsi on ihan älytön, se ei ole terveellistä ja rasittaa kehoa. Energiasta >50% pitäisi saada juurikin niistä hiilihydraateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan alkuun kiitos korjauksesta, olen itsekin elänyt täysin väärässä käsityksessä eri ravintoarvojen energiansaannin osalta, sillä aikoinaan lukiossa terveystiedon opettajan puheet ovat iskostuneet järkähtämättä takaraivoon ja hän painotti, että hiilihydraateissa on eniten energiaa ja siksi mm. pinnalla ollut vhh-dieetti on niin suosittu jne. Korjasin tämän tekstiin.

      Muuten en ole kanssasi täysin samaa mieltä - eikä minun tarvitsekaan olla. Tietysti proteiini pitää nälkää paremmin ja mustikat ovat vielä suht vähäkalorinen herkku, mutta en hakenutkaan tällä postauksella niitä aspekteja. Tarkoituksenani oli lähinnä herätellä siitä, että myös terveellisen ruuan kautta on mahdollista saada ylimääräisiä kaloreita ja sitä kautta ylimääräistä energiaa huomaamattaan. Eli kohtuus kaikessa, se oli pointtini ja mielestäni en olisi voinut enää suuremmin tekstissä korostaa terveellisten valintojen tärkeyttä ja hyötyjä. En siis oikein ymmärrä kommenttiasi, luuletko minun puhuvan tässä nyt terveellistä ruokavaliota vastaan?

      Proteiinin määräni ruokavaliossa olkoot sitten sinun mielestäsi älytön, minusta ja pt:stäni ei. :) Jokainen meistä elää eri elämäntilanteissa ja eri tavoitteiden nojalla ja silti kovin herkästi aletaan puhumaan yhtä ainoaa totuutta jokaisen henkilön kohdalle muuttuvia tekijöitä huomioimatta. Itselläni esimerkiksi ruokavalio noudattaa tällä hetkellä hyvinkin eri kaavaa kuin esimerkiksi parin kuukauden päästä, kun lähden kasvattamaan lihaksia rasvanpudotuksen sijaan.

      Poista
    2. "Energiasta >50% pitäisi saada juurikin niistä hiilihydraateista." Yeah right :D Itselle riittää 25% kun loput tulevat rasvasta ja proteiinista. Ei kaikki ole niin kiveen kirjoitettua! 50% hh/päivittäinen energia on ihan hirvittävä määrä! Ei ihminen tarvitse hiilareita niin paljon, luulisin, ettei edes tavistreenaaja.

      Poista
    3. Niin no, nämä ovat kai aina niitä ikuisuuskysymyksiä, joihin jokaisella on oma ainoa totuutensa. :) Omalla kohdallani olen törmännyt kritiikkiin varsinkin miespuolisten henkilöiden osalta, joilla omana tavoitteena lihasmassan kasvattaminen, johon kuuluu myös painonnousu. Siinä onkin sitten kiva yrittää vääntää ratakiskosta, että omat tavoitteeni ovat tällä hetkellä täysin erilaiset ja lisäksi olen eri sukupuolta kuin he, jolloin myös hormonaaliset eroavaisuudet nousevat pinnalle. Ei ole mitenkään loogista, että yhdellä ainoalla ruokavaliorungolla jokaisen meistä tulisi päästä omiin tavoitteisiimme etenkään, jos ne ovat täysin päinvastaiset toisten ihmisten kanssa.

      Poista
    4. "Ja kaloreiden laskeminen on turhaa ja typerää, täytyy syödä kun on nälkä, mutta ravintorikkaasti ja kehoa kuunnellen. Se tietää kyllä, mitä tarvitsee."

      Tästä vielä... Jos maailma olisi täydellinen paikka, niin tämä olisi ihana lausahdus. Valitettavasti jos katselet ympärillesi, niin "kehonsa kuunteleminen" saattaa joillain henkilöillä tarkoittaa mielitekoihin sortumista, ahmimista, syömättömyyttä, oksentamista... Esimerkiksi ylipainoiselle ihmiselle tuskin kannattaa sanoa, että jätäpä ne kalorit taka-alalle ja kuuntele kehoasi, sillä hän ei hyvin suurella todennäköisyydellä osaa tehdä niitä oikeita valintoja itseään kuunnellen, tai muutenhan hän ei olisi ylipainoon koskaan ajautunutkaan. Eivätkä normaalipainoisetkaan ihmiset ole tällä tavalla ajateltuna turvassa, sillä jostainhan se ylipainokin lähtee rakentumaan - normaalipainoisesta ihmisestä, ajattelemattomuudesta ja/tai vääristä valinnoista. Meni vähän aiheen ohi, mutta sanoinpa kuitenkin.

      Poista
    5. Ei, en puhu terveellistä ruokavaliota vastaan enkä tarkoittanut kommenttiani mitenkään vihamieliseksi. Anteeksi siis siitä, jos asiani ymmärrettiin väärin.

      Toki on niin, että jos ajatukset ruuasta ovat vääristyneitä eikä nälkäsignaali toimi, on hyvä katsoa enemmän mitä syön. Silti en sanoisi, että on kauhean fiksua noudattaa tarkasti paperille präntättyä suunnitelmaa tarkkoine raejuustogrammamäärineen ynnä muineen. Itse olen myös rankkaa salitreeniä harrastanut ja noudattanut todella tarkkaa ruokavaliota ja tiedän tarkalleen, ettei sillä pääse mihinkään, koska oikean painon ja kehon sain aikaan vasta kehoani kuunnellen. Ennalta määrätty ruokavalio vain sai minut väsyneeksi, huonovointiseksi ja stressaantuneeksi kun en voinut syödä samaa mitä muuutkin. Eri ihmisille sopii eri määrät proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja eikä kukaan pysty ennalta sitä määräämään tai analysoimaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että olisi syytä syödä ihan tavallista ruokaa eikä kuljettaa joka paikkaan mukanaan omia salaattiaterioitaan.

      Ja joo, kyllä joudun myöntämään että terveelliselläkin ruoalla voi lihota, mutta se on äärimmäisen vaikeaa. Porkkanat ja kukkakaali eivät saa ketään paisumaan (paitsi ehkä hetkellisesti) ja kyllä vadelmia voi syödä niin paljon kuin maha vetää. Runsasenergisemmilläkin jutuilla lihominen on aika haastavaa, jos ne ovat esimerkiksi proteiini- tai kuitupitoisia ja täyttäviä.

      Poista
    6. Omasta mielestäni taas tarkka ruokasuunnitelma vaikka sitten grammalleen noudatettuna saattaa olla hyvinkin osuva jollekin sellaiselle, joka vasta aiheeseen perehtyy eikä itse osaa arvioida sopivia määriä (esim. GFG-/Superdieetti). Niin itsekin aloitin ja hyvin olen mielestäni edennyt tässä puolentoista vuoden aikana ja nykyään keittiövaaka pysyykin pääosin kaapissa, sillä arvioidut määrät ovat tallessa päässä ja uskallan tarvittaessa soveltaa ruokavaliota viisaasti tiedostaen sen, mistä ruoka-aineista tai määristä sitä sovellan ja mitkä ovat niiden seuraukset.

      Tottakai saat olla henkilökohtaisesti sitä mieltä mitä olet, mutta ei kannata silti torpata toisten tyyliä – siinä missä tarkka ruokavalio ei sopinut sinulle ja sai sinut väsyneeksi, huonovointiseksi ja stressaantuneeksi, voi sama systeemi olla suorastaan pelastus jollekin toiselle. Meitä mahtuu tänne moneen veneeseen. :)

      Totta sekin, että vaikeampaa terveellisellä ruokavaliolla lihoaminen on ja hyvä niin. Kaikkien raakaleivontareseptien ja täyteläisten aamupalabrunssien keskellä määrät voivat kuitenkin hämärtyä ja kuten postauksessakin yritin illustroida, niin yhdestä simppeliltä tuntuvasta ateriasta voi kertyä yllättävän nopeasti suuri määrä energiaa. Jos kyseisen aamupalaesimerkin lukemia sitten syö sen 4-5 päivässä, niin ei siinä ainakaan laihtumaan pääse. Toinen loistoesimerkki on salaatti, joka mielletään kevyeksi vaihtoehdoksi, mutta joka on helposti muunneltavissa hyvinkin korkeakaloriseksi vaihtoehdoksi. Näitä nyt voisi pyöritellä vaikka kuinka, joten parempi kai, että lopettelen tähän. :)

      Toivottavasti sait jostain langan päästä kiinni. En siis missään nimessä sano, että terveellinen ruoka olisi mitenkään _pahasta_, vaan vain sitä, että valitettavasti jotkut saattavat heittää aivot narikkaan ja heittäytyä täysin sen vietäväksi ja sitten harmitella, että mistä ihmeestä niitä kiloja on muka yhtäkkiä ruvennut kertymään. Eikä siinäkään toisaalta mitään pahaa ole, saahan sitä kroppa välillä vähän pyöristyäkin, jos itse pysyy kuitenkin tyytyväisenä peilikuvaa katsellessa – ja onpahan sitten tässä kroppa täynnä kaikkea terveellistä ennemmin kuin sitä roskaruokaa. :)

      Poista
  2. Nyt en tiedä kuka sua on infonnut asiasta, mutta pakko korjata, kun asia ei ole lainkaan noin.

    Makroravinteiden kaloriarvot ovat: proteiini 1g = 4 kcal, hiilihydraatti 1g = 4 kcal ja rasva 1g = 9 kcal, joten toi sun "niin ylivoimaisesti eniten energiaa eli niitä kuuluisia kaloreita on hiilihydraateissa." ei kylläkään pidä paikkaansa.

    Ja tokan kappaleen "Itse asiassa uskaltaisin sanoa, että terveellinen ruoka kerryttää niitä ylimääräisiä kaloreita ja vatsamakkaroita helpommin kuin perinteinen roskaruoka." sekä kolmannen kappaleen "avokadot ja bataatit kertyvät kroppaan aivan samalla tavalla kuin muutkin kalorit. Tai jos nyt eivät aivan samalla tavalla, niin kertyvät silti" lausunnot on aikas ristiriidassa toisiinsa nähden.

    Ja väittäisin että toi ensimmäinen heittomerkeissä oleva on melkosta puutaheinää. Tottakai terveellinenkin ruoka voi ihan hyvin lihottaa, mutta sitä pitää syödä gramma määräsesti huomattavasti paljon enemmän kun sitä roskaruokaa, joten tehtävää siinä lihomisessa kyllä on. Toki voit vetää päivän aikana vaan pelkkiä pähkinöitä ja lihota.

    VastaaPoista
  3. Hiilareita pelätään munkin mielestä ihan liikaa. Jännää on että esim nämä high carb vegaanit jotka syövät 80% ruoasta hiilareina, ovat usein älyttömän hyvässä kunnossa ja vartaloltaan timmejä, vaikka kaloreia ei kauheasti rajoitella. Itse syön hiilareita ehkä 50% , tuntuu sopivan minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiilareihin en osaa itsekään ottaa kantaa muuten kuin että tällä hetkellä en niitä pahemmin syö, mutta esimerkiksi massakaudella syyskuusta alkaen taas kyllä. Tietysti ihmisillä, joilla ei ole erillistä treeniä tukevaa ruokavaliota käytössä, on varmaan vähän erilainen suhde hiilareihin kuin sellaisilla, joilla treenitavoitteet ruokavalioineen löytyvät. :)

      Poista
  4. Mun ymmärtääkseni puolet päivän energiasta suositellaan syötävän aamupäivän aikana (Patrik Borg?), joten sillä perusteella tuo aamupalasi kyllä on hyvä esimerkki. Avokadon vaihtaisin kyllä kurkkuun leivän päälle ja ottaisin siihen kyllä enemmän proteiinia niin että pitäisi paremmin nälkää.

    Mä olen vetänyt tiukalla ruokavaliolla koko kevään (ja repsahdellut sen vuoksi, taistellut edestakaisin ) ja nyt mulla oli sort of vapaaviikko. Voi jestas kun tuntui hyvältä syödä normaalisti! Aamulla juurikin puuroa ja leipää eikä iänikuisia rahkoja. Tuli oikeasti kylläiseksi. Noh, elämä on. En usko, että syömällä terveellisesti laihtuu. Oman näläntunteen ja kylläisyyden hallinta on kaiken a ja o. Jos on valmiiksi joku syömishäiriötaipumus, niin joku tiukka dieetti ei sitä taatusti paranna vaan kyllä sitä on pehmeämmillä tavoilla opeteltava uudet elämäntavat. Ja hallitsemaan sitä omaa kylläisyydentunetta ja ennen kaikkea niitä ongelmia siellä pääkopassa, jotka niitä häiriöitä aiheuttavat. Lautasmalli on musta simppeli ja hyvä esimerkki jota voi kuka tahansa noudattaa:)

    Hyvä teema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sort of vapaaviikko kuulostaa kyllä ihanalta jo näin ruudun toiselta puolelta tarkasteltuna. :) Eipä tätä elämää ja syömistä kuulukaan niin vakavasti ottaa, etteikö voisi elää vähän rennommin silloin tällöin tai vaikka koko ajan. Terveellisesti syömistä kannatan tosiaan itsekin ja tyyli on vapaa sen suhteen, minkä mallin itselleen valitsee (hiilariton, hiilarillinen, lautasmalli, paljon protskua, vähemmän protskua, vähärasvainen, paljon hyviä rasvoja...) kunhan vain tuntuu hyvältä niin suussa, masussa kuin pääkopassakin!

      Poista
  5. Hei ja hienoa, että uskalsit tarttua tähän ristiriitaisia tunteita ihmisissä selvästikin aiheuttavaan aiheeseen! Mielestäni kohtuus kaiken ruoan kanssa on nykyihmiselle niin kamalan tärkeää, varsinkin liikkumattomalle toimistotyöläiselle, jonka energian kulutus on hyvin erilaista kuin entisajan ihmisen, jolle työ olisi ruumillista työtä luonnon olosuhteiden armoilla. Itseltänikin tuntuu joskus unohtuvan, mikä on sopiva määrä, oli ruoka miten terveellistä tahansa.

    Monet terveellistä ruokavaliota noudattavat (voiko näin edes labeloida ihmisiä?) kuitenkin tiedostavat hyvin myös juurikin nuo ns. sudenkuopat, kuten pähkinöiden ja viljatuotteiden energiapitoisuuden. Lisäksi hyvistä rasvoista ja kuiduista tulee myös ihan eri tavalla kylläinen olo kuin ravintoarvottomasta mätöstä, joten tuo esimerkkiaamiainen voi olla aika monelle aika haasteellinen kumota (vaikkakin erinomainen esimerkki siitä, miten liikuntaa harrastamaton keski-ikäinen toimistotyöläinen pystyy syömään huomaamattaan jo melkein 1/3 päivän energiatarpeestaan aamiaisella kohtuulliselta ja terveelliseltä tuntuvalla aterialla!).

    Yleensä ehkä kuitenkin terveellisellä ruokavaliolla ihminen voi paremmin, jaksaa enemmän ja on terveempi, vaikka muutamia ylimääräisiä kiloja olisikin. En tiedä onko liiallista yleistystä sanoa, että juurikin hivenen ylipainoiset ihmiset ovat helposti sellaisia, jotka syövät ihan yleisterveellisesti, mutta annoskoko on esimerkiksi aikaisemman korkeamman energiatarpeen takia jäänyt liian suureksi. Lisäksi monet (varsinkin naiset) uskovat, että voivat hyvin syödä sitä terveellistä ruokaa nälän poistamiseksi energiatarpeensa verran ja lisäksi jotain "pieniä" herkkuja, joista yllättäen sitten kertyykin niitä tyhjiä kaloreita helposti. Tällaisella tyylillä lihominen on vieläkin helpompaa kuin "pelkällä" terveellisellä ruoalla...

    Kiitos vielä, että kirjoitit tästä aiheesta! Kyllä kiistanalaisista asioista saa ja pitää keskustella. Minusta olet hyvinkin oikeassa otsikossasi: terveellinen ruokakin voi lihottaa, ja vielä aika helposti. Toki timmeys ei ole maailman tärkein itseisarvo; terveys on tärkeämpää. Ja terveellisellä ruoalla pääsee sitä tavoitetta kohti, vaikka määrä olisikin hieman liian suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puitpa kyllä hyvin sanoiksi omaa ajatusmaailmaani, allekirjoitan! :) Kiitos tästä kommentista, mukavaa vaihtelua nämä ymmärtäväisemmät sanat näiden muiden kommenttien keskellä. <3

      Poista
  6. Tuossa pt:n ohjeen mukaan syömisessä ja hiilarien tarkkailemisessa mietityttää, että haluatko syödä niin lopun ikäsi? Ymmärtääkseni on aika yleistä, että vähähiilarisen dieetin jälkeen kun palautetaan hiilareita ruokavalioon, niin paino nousee takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hölmö olettamus, että söisin niin loppuelämäni. Juurihan olen kommenteissa ja postauksissa terävöittänyt, että ruokavalioni vaihtelee kuukausittain sen mukaan, mikä on sillä hetkellä lyhyen tähtäimen tavoite ja tukee pitkän tähtäimen suunnitelmiani. Se, että vedän heinäkuun vähillä hiilareilla ei tarkoita sitä, että kartan hiilareita lopun elämääni tai että kehoitan muita tekemään niin. Se, että paino tulisi pelkkien hiilareiden takia takaisin kuulostaa myytille, sillä ylijäämäkaloreistahan se rasva kertyy, ei hiilareista - ellei sitten kasvateta lihasta hiilareilla, jolloin paino taas saakin nousta lihaksen muodossa.

      Poista
    2. Tässä painon takaisin nousemisessa taidetaan tarkoittaa sitä nesteiden palautumista, mikä tulee kun otetaan hiilaria jälleen normaaliin tapaan. Hiilarithan sitoo nestettä kehoon ja kun niitä lähdetään tiputtaan isommalla kädellä pois niin ensimmäisen viikon pudotukset on melkeimpä ainoastaan nestettä.

      Sitten kun otetaan hiilarit jälleen mukaan niin sitoutuneen nesteen mukana paino saattaa pompata useammallakin kilollakin ylöspäin. Rasvamassaahan tuo ei ole, mutta paino tietenkin siinä nousee ylöspäin. Kaikilla ei tietenkään nouse tuota useampaa kiloa, mutta kyllä sitä painoa nesteen mukana välttämättäkin tulee, joten tavallaanhan tuo pelkkien hiilareiden tuoma paino ei ole myytti.

      Poista
    3. Melko pilkkuaviilaava kommentti/ajattelutapa sitten, sillä nesteistä johtuva painonnousu tai -laskuhan on irrelevanttia. :) Jos itsekin viilaisin pilkkua, niin "hiilareiden tuoma paino" olisi silti myytti, koska moni luulee silloin vaakaan ilmestyvien lisäkilojen olevan puhdasta rasvaa eli ajatuksen tasolla miettii kuitenkin niiden ruokavalioon palautettujen hiilareiden (itsessään, päivän kalorimääristä riippumatta) nostavan painoa eli lihottavan ja näinhän asia ei kuitenkaan ole.

      Poista
    4. No sekin riippuu ihan perspektiivistä onko nesteiden muodostama painonvaihtelua irrelevanttia vai ei ;)

      Varmasti kisaavan kehoilijan, joka yrittää päästä painorajoihin mielestä ne ei ole kovinkaan irrelevantteja vaan erittäinkin tärkeitä. Muutenhan tyhjennys käsitettä ei tunnettaisi laisinkaan.

      Poista
  7. Joo eihän niitä kaikkia kommenteja tarvikaan julkaista, jos niissä otetaan kantaa blogaajan tietämykseen asioista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, mulla täällä kommentit tulevat automaattisesti läpi enkä ole kokenut tarvetta poistaa kommentteja, joten saa kyllä mun puolesta kommentoida. Kaikkia on mahdoton miellyttää ja jos oma näkemys poikkeaa tästä kirjoituksesta, niin voi hyvin kirjoittaa oman postauksesta omaan blogiinsa niin, että se miellyttää omaa silmää. :) mielipiteensä kullakin.

      Poista
    2. Hei Eve ja kiitos että otit kantaa tällaiseen lähes tulenarkaan aiheeseen! Harmittaa puolestasi lyttäävät kommentit joita sinulle on tullut vaikka käsittelit vaikeaa aihetta fiksusti omasta näkökulmastasi - blogihan nimenomaan on paikka jossa omia ajatuksiaan voi jakaa eikä muilla ole oikeutta sanoa että ajattelisit jotenkin väärin, kukin ajattelee tavallaan. Olen kanssasi samaa mieltä aiheesta, kaikessa on muistettava kohtuus, muuten todellakin lihoo huolimatta siitä mistä kalorit ovat peräisin, sehän on jo tutkittu totuus! Jos siis syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo. Tykkään siitä että vaikka kerrot mikä itselläsi toimii, huomioit silti myös sen ettei sama tyyli välttämättä sovi kaikille. Mukavaa kesää sinulle! -Sanni 😊

      Poista
    3. Kiitos todella ihanasta kommentistasi, välillä tosiaan kriittisten sanojen myötä alkaa vähän tunnelma latistua ja yritän silloin oikein pinnistellä muistaakseni, että kyllähän niitä ihaniakin kommentteja tulee. Ja sitten te kultakimpaleet muistutattekin olemassaolostanne kuin tilauksesta! :) Keskustelua aihe ainakin tuntui herättävän eli sinänsä olen ihan tyytyväinen, mutta mielessä kävi kyllä jo hetken, että mitä enää uskallan kirjoittaa blogiin kritiikin pelossa kunnes tulin tajuihini ja ymmärsin, ettei kritiikkiä kuulukaan pelätä. Tosi hienoa, että sait langan päästä kiinni ja ymmärsit tekstini kyllä juuri nappiin niin, miten itse sen tarkoitin ymmärrettäväksi! :)

      Poista
  8. Kylläpäs törmäsinkin mielenkiintoiseen ja hyvinkirjoitettuun blogiin, mahtavaa! Ihan vaan näiden lyttäyskommenttien vuoksi piti tulla tämä kertomaan, muutoin olen usein aika hiljainen lukija. Keep up the good work! :)

    VastaaPoista