sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Leg day hell

Siinä alkuun vähän sunnuntaiaamun tunnelmia. Jalkoihin sattuu näin kaksi päivää treenin jälkeen niin, että niitä ei voi edes maatessa pitää enää suorana, vaan alle tarvitaan tyyny. Voitte vain kuvitella, kuinka paljon ihan tavallinen arki nyt sattuu. Totta puhuen vaikka treenejä on kertynyt vuosien varrella monia erilaisia ja lihakset ovat tottuneet erilaisiin ärsykkeisiin, niin nyt kyllä sattuu vähintäänkin samalla tavalla kuin henkilöllä, joka ei olisi koskaan tehnyt mitään lihaskuntoa ja olisi sen jälkeen vetäissyt kunnon setin apinanraivolla. Mutta mieluummin tämä helvetillinen (:D) kipu ja jumitus kuin ei kipua, tietääpähän menneen perille ja mitä odottaa massakaudella lisää. Putkirullaankaan en suostunut eilisiltana koskemaan pt:n suositteluista huolimatta, vaan kuvittelin selviäväni tämän päivän jumituksista ilman lisäapuja. HEH. Masokismi, sitä tämä kai on...

Seuraava osoite: työpaikka toisessa kerroksessa ja ennen sitä laskeutuminen täältä omasta pilvenpiirtäjästä. Kuudennesta kerroksesta ykköstasoon ei kuulosta kovin houkuttelevalta tai nopealta vaihtoehdolta näillä tönkköjaloilla, joten saattaa olla, että allekirjoittanut tinkii nyt hissikiellosta. Ylöspäin vielä jotenkin kestää, mutta alastulo on jotain aivan järkyttävää. Veljeni ohjeisti kokeilemaan "niin, että polvet ovat suorana. Lantio edellä." :DDD Tähän on siis tultu – ja totuttava.

11 kommenttia:

  1. Ja mikäs tuonkin pointti on? En halua olla mitenkään aggressiivisen kuuloinen anonyymi, mutta mua oikeesti hämmentää toi. Jos keho on noin jumissa treenin jälkeen, se ei voi olla sille hyväksi. Tosin siitähän tämä nyky-yhteiskunta välillä tuntuu - ei mitään väliä mikä on hyväksi keholle (ja mielelle), kunhan lihakset näkyvät! :-D Mutta kukin tavallaan, tämä on vain oma mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä materiaalia treenaamisen ja sen aiheuttaman lihassäryn syistä ja vaikutuksista:
      http://www.tiede.fi/keskustelu/1140/ketju/kuka_osaa_selittaa_lihaksen_kasvun

      Ei sen lihaksen kasvatuksen tarvitsekaan olla sinun juttusi, kukin tosiaan tavallaan. :)

      Poista
    2. DOMSit eivät ole mikään itseisarvo sille, että treeni olisi ylipäätään mennyt lihaskasvullisessa merkityksessä perille.

      Toki ei se mitään poissulje, mutta pelkästään lihaskipu treenin jälkeen ei kerro oikeastaan kovinkaan paljoa.

      Poista
    3. DOMSithan ei ole millään tavalla itseisarvo sille, että treeni olisi edes ylipäätänsä mennyt perille.
      Ei se sitä tietenkään poissulje, mutta lihaskipu treenien jälkeen ei kerro treenin perille menemisestä paljoakaan.

      Ehkä ei kannattais käyttää tietojen metsästykseen foorumeita mihin kaikki voivat kirjoittaa omiaan "faktatietoja" vaan kuunnella vaikka niitä ihan oikeita ammattilaisia.

      Poista
    4. Jestas sentään, kun nyt tulee kritisoivaa kommenttia yksityiskohdista. Tiedoksesi; ensimmäinen kommentoija ihmetteli, miksi lihassärkyä treenistä ja linkkasin hänelle googlesta ensmmäisen linkin, jossa sitä käytiin läpi. En missään vaiheessa väittänyt tai siteerannut tietoja faktaksi, johan siitä _keskustelufoorumin_ luulisi jokaiselle kertovan tarpeeksi.

      Ymmärrän, että haluat mahdollisesti vain vilpittömästi tuoda faktat esille, mutta ei ehkä kannattaisi myöskään vetää omia kärkkäitä johtopäätöksiä kaikesta, mitä blogissani tai täällä kommenttiboksissa esiintyy. En pidä ammattilaisen treeniblogia enkä jaa missään ohjeistusta kenellekään tehdä kuten itse teen tai kerro omia ajatuksiani totuuksina. Kirjoitan blogia, jossa kerron omasta elämästäni, omista kokemuksistani ja omista ajatuksistani. Faktapohjan blogeja löytyy verkosta varmasti reilusti.

      Poista
    5. Jos olet ikinä katsonut Office US:aa, niin näistä yksityiskohtiin, sanavalintoihin ja pilke silmäkulmassa kirjoitettuihin heittoihin takertuvista kommenteista tulee mieleen kyseisen sarjan Dwight. :D

      Poista
    6. "Mutta mieluummin tämä helvetillinen (:D) kipu ja jumitus kuin ei kipua, tietääpähän menneen perille" eli et tiedä menikö treeni perille vai ei....

      Poista
  2. Itse ainakin olen pettynyt jos en saa aikaiseksi kunnon domsseja. Toki yksilöllistä tuleeko kaikille, kasvaa voi silti. Mutta jos en itselleni saa aikaiseksi niin seuraava treeni on taas hieman erillainen jotta syntyy taas tuntuvaa mikrovauriota. :) Dwight on loistava by the way. Älkääkä kiusatko eveä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, rakastan sitä kipua! Masokismi... :D kiitos <3

      Poista
  3. Hei sinä anonyymi, joka kommentoit ja poistat sen jälkeen kommenttisi (kyllä, saan tiedot silti), et voisi olla yhtään enempää malliesimerkki siitä, mistä olen puhunut. :D julkaisen nyt tämän viimeisen pilkunviilaus-ja jankkauskommenttisi, vaikka fiksuna ehdit jo sen poistaa:

    Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Leg day hell":

    "Mutta mieluummin tämä helvetillinen (:D) kipu ja jumitus kuin ei kipua, tietääpähän menneen perille" eli et tiedä menikö treeni perille vai ei....

    VastaaPoista
  4. Hemmettiäkö tää blogi jättää noita kommentteja julkaisematta, ei ole ensimmäinen kerta...

    VastaaPoista