Elämäni hirvein treeni

Pt:täni lainatakseni "Ei hullukaa aloittelijalle tollasta treeniä tekis mut sä oot just niin sekasin et sua voi vähän testailla :D", allekirjoitan! :D <3 Sekaisin kuin seinäkello, menin nimittäin oikein pyytämään niin rankkaa treeniä, että laatta lentää ja taju lähtee. Sitä saa mitä tilaa.

Elämäni tähänastisista treeneistä absoluuttisesti raskain takana: jalkatreeni. Eikä edes mikä tahansa jalkatreeni, vaan oikein allekirjoittaneen ensimmäinen puhtaasti vain ja ainoastaan alakropalle suunnattu treeni ikinä. Kirsikkana kakun päällä tämä tehtiin vielä normisetin sijaan hermoston ylirasitustreeninä.

Treeniliikkeissä vaihdeltiin siis toistojen ja painojen määrää ja kaikki liikkeet tehtiin supersettinä ilman sen suurempia taukoja. Maksimipainoilla 4-6 toistoa ja teki mieli itkeä, normaalipainoilla 10 toistoa ja teki mieli itkeä sekä density-liikkeitä kehonpainolla 10 toistoa ja teki mieli itkeä. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Alkuvaiheen valitus vaihtui keskivaiheen voimakkaaseen kiroilemiseen ja päättyi loppuvaiheessa epätoivoon. Välissä havaittuja olotiloja mm. heikotus, koko kuntosalitreenaamisen mielekkyyden kyseenalaistaminen sekä liikkeistä kokonaan kieltäytyminen. :D En ole tähän mennessä vielä kiroillut ja huutanut niin paljoa kuin tämän setin aikana, mutta jos treeni oli itselleni aivan hirveä, niin taisin olla vastavuoroisesti pt:lleni myöskin aivan yhtä hirveä oppilas takaisin, hehee. Valitettavasti kiroilu, huutaminen, vinkuminen, vikiseminen, kieltäytyminen tai armon aneleminen ei auta – luovuttaminen ei ole vaihtoehto, treeni tehdään loppuun asti ja piste.

Viimeinen vaihtoehtoni on yleensä laittaa silmät kiinni. Onkohan kukaan muu huomannut sen parantavaa vaikutusta toistoihin... Jostain syystä keskittyminen itse liikkeeseen paranee hetkessä ja kaiken ulkopuolisen pystyy blokkaamaan välittömästi pois. Siinä vaiheessa aistii enää vain kaksi asiaa: poltteen lihaksissa ja hurjan tahtotilan pääkopassa. Pää käskee ja lihakset tekevät, niin yksinkertaista se on.

Uskalsin jopa sanoa luulemassani loppuvaiheessa ääneen, että kyllä tämä silti ne rasvanpolttoon räätälöidyt density-workoutit voittaa, sillä tunnenpahan ainakin tehneeni jotain. Ajatus treenin loppumisesta ja koko setistä selviämisestä sai aikaan sen tunteen, että kyllä täältä vielä noustaan. <3 ... Sen jälkeen tulikin sitten vielä komennus pyörän selkään ja ne viimeisetkin lempeät ajatukset tämän päivän treenistä taisivat haihtua ilmaan nopeammin kuin vesitippa Saharassa. Niin sen kyllä kuuluu mennäkin – kun treenataan, niin treenataan täysillä ja sen kuuluu sattua ja tuntua inhottavalta. Palkinto tulee sitten myöhemmin. :)

Hengissä ollaan kuitenkin ja pari tuntia kun vielä kuluu eteenpäin, niin uskoisin ajan kultaavan loputkin muistot (kunnes yöunet ja huomisen lihaskivut palauttavat taas todellisuuteen). Luojan kiitos en koskaan tiedä etukäteen, mitä liikkeitä on tulossa ja kuinka monta enkä ole toistaiseksi viitsinyt kysyäkään, sillä yhteistreeneissä tieto vain lisää tuskaa, se jos joku on varmaa se. Sainpahan kunnon esimakua siitä, mitä massakauden treeneiltä sopii odottaa ja miltä tuntuu olla siinä pisteessä, ettei voi enää muuta kuin huutaa ja kiroilla. :D Huippua viikonloppua kaikille!

Muiden viettäessä railakasta perjantai-iltaa DBTL:n tahtiin menee meikäläinen vielä toistaiseksi hymy huulilla unten maille selfien sävyttämänä. Huomenna ei ehkä hymy irtoa tai askel kulje, mutta ne ovat taas niitä tulevaisuus-Even ongelmia. :D