torstai 24. tammikuuta 2013

Terveelliset paistinperunat (GoFatGo)

Jotta pystyisi noudattamaan GoFatGo-dieetin perusrunkoa pidempään kyllästymättä, on oltava kekseliäs keittiön puolella. Samaa ruokaa kun ei jaksa syödä loputtomiin ja olen huomannutkin, että erityisesti pelkkä 'kuiva' kanafilee tai paistettu naudanpaistijauheliha päätyy kasvisten rinnalla lautaselle erityisesti dieettiä vasta aloittelevien kohdalla - näin kävi toki itsellänikin.

Nykyään en enää suostu syömään pelkistettyjä ruokia, kun olen vihdoin oppinut yhdistelemään kaikkia sallittuja ruoka-aineita ja pilkkomaan sekä kasaamaan niistä vähän muutakin kuin peruselementit. :) Olen aiemmin tehnyt mm. itsetehtyjä lihapullia GoFatGo-tyyliin, luottoruuaksi muodostunutta 'jauhelihakastiketta ilman kastiketta' sekä viimeisimpänä muutama päivä sitten tosiaan itsetehtyjä paistinperunoita. Ja oi miten hyviä ja maukkaita ruokia sitä saakaan aikaiseksi kun vain kokeilee, slurps!
Nyt siis ihan lyhyt läpikäynti vielä noiden herrrrkullisten mutta terveellisten paistinperunoiden valmistukseen. Valmistusaika on valehtelematta alle 5 min, mikäli jääkaapista vain löytyy ainekset valmiiksi kypsennettynä esimerkiksi edellispäivän tähteinä. :)

Ensin pilkotaan luonnollisesti kylmät keitetyt perunat sopiviksi paloiksi ja perässä voi myöskin katkoa keitettyjä papuja halutessaan hieman pienemmäksi.
Molemmat ruoka-aineet pannulle ja mausteita perään! Itse käytin mausteina paprikajauhetta, cayenne-pippurijauhetta, ripauksen suolaa sekä hieman grillimaustetta.

Kun pavut ja perunat alkavat olla lämpimiä, lisää joukkoon vielä käyttämäsi liha - omalla kohdallani se oli tällä kertaa naudan sisäpaisti sopiviksi suupaloiksi pilkottuna, mutta jauheliha tai kanakin kävisi varsin hyvin. 
Sekoittele, kunnes liha lämpenee ja kippaa lautaselle. Valmista syötäväksi! :)

2 kommenttia:

  1. ootpas inspiroiva! täältä sait yhden vakkarilukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla ja tervetuloa vaan lukemaan! :))

      Poista