Tärkeimpänä tavoitteenani on tietysti saada tätä ylimääräistä rasvakerrosta pois, paljon. JOS tuijoitettaisiin pelkkää vaakalukemaa, niin niissä hurjimmissa haaveissani laihtuisin kiloissa vielä tästä painostanikin sellaiset 20-25 kiloa (!!), vaikka jo 15 kiloakin olisi jo suorastaan huippusuoritus.
Vaan kun se päätavoite ei olekaan loppujen lopuksi painonpudotus kuten olen jo moneen kertaan ehtinytkin mainita, vaan nimenomaan rasvanpoltto sekä sen rinnalla tapahtuva kiinteytys – ja siinäpä sitten tuleekin se ensimmäinen kysymysmerkki vastaan. Miten pystyn laihduttamisen lisäksi saamaan lihaksia mahdollisimman tehokkaalla ohjelmalla? Tähän kysymykseen löytyisi varmasti näppäriä vastauksia Personal Trainerilta, jonka palveluita harkitsenkin jo näin etukäteen hyvin vakavasti.
kuva: weheartit.com
Mikään ei nimittäin olisi niin turhauttavaa kuin jättää projekti puolitiehen vain siksi, että pisteen x jälkeen porskuttelee ikään kuin paikoillaan aikaa ja energiaa tuhlaillen vain siksi, ettei osaa enää jatkaa oikeaoppisesti ja kunnon ohjeilla eteenpäin. Edes kaikkein kovin työ ja yritys aidon kiinteytymisen ja lihaskunnon eteen ei vie pitkälle, jos treeniohjelma ja ruokavalio ei ole oikein räätälöity tavoitteisiin nähden. Katsellaan ja odotellaan siis mielenkiinnolla, koska tuo piste x tulee vastaan ja sen jälkeen pamahtaakin sitten uusi ajanjakso käyntiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti