perjantai 25. tammikuuta 2013

Aurinkoisia aamulenkkejä!

Viime päivinä on ollut hieman erilainen aamurutiini kuin yleensä. Vanhemmillani majaillessani suuntaamme nimittäin koiruuteni kanssa aina yhdessä pitkälle aamulenkille, joten kerrankin GoFatGo:n suosittelema aamulenkkeily saadaan täälläkin täytäntöön! Samaan aikaan tälle 'dieetille'/elämäntapamuutokselle alkanut ystävättäreni käykin lähes joka aamu lenkkeilemässä, joten saisin kyllä omalta osaltani ottaa hänestä mallia. Olen tähän asti perustellut aamulenkkien uupumista itselleni huonoilla lenkkeilymaastoilla (asun ydinkeskustassa) sekä aamu-unisuudella - eli toisin sanoen siis täysin turhanpäiväisillä ja epäpätevillä syillä olla tekemättä sitä aamulenkkiä... :D

Itse en voi tosin noudattaa ohjetta tyhjällä vatsalla lenkkeilystä, sillä lenkit tuon karvakorvan kanssa ovat aina niin pitkiä (1-2 tuntia) ja maasto niin vaihtelevaa (yli 200m:n korkeuserot), etten halua ottaa pienintäkään riskiä verensokerin laskusta ja siitä seuraavasta heikotuksesta. Aikoinaan aamun Bodypumpiin tyhjällä vatsalla suuntaaminen jätti nimittäin pahat kammot tyhjään vatsaan liikkumisesta...
Innokas lenkkikaveri! :)

Tämän päivän kaksituntinen aamulenkki oli kuitenkin varsinaista euforiaa. Aurinko paistoi, pikkulinnut lauloivat, pakkaslumi narskui kenkien alla, ei ollut kylmä eikä kuuma ja jalat tallustivat eteenpäin aivan kuin pumpulipilvien päällä olisi kävellyt! Olisin voinut kävellä vaikka viisi tuntia putkeen ympäri ämpäri asuinalueemme katuja, mutta koirani näytti kaipaavan jo kodin lämpöä paksusta turkistaan huolimatta... :D Lenkki sisälsi myös muun muassa koirapuistossa (kahdestaan koirani kanssa, heh!) telmimistä ja riehumista sekä vanhan ala-asteeni pihapiirin läpi kulkemista juuri välitunnin ollessa meneillään. Ja voi sitä nostalgista tunnetta, mikä siitä seurasikaan. :) Tuo jos mikä oli todellinen hyvän mielen lenkki, josta riittää kyllä iloa ja innostusta pitkälle tulevaisuuteen asti! 
kuva: weheartit.com

Talvella on kyllä muutenkin omalla tavallaan aivan loistavat puitteet lenkkeillä, kunhan vain laittaa tarpeeksi vaatetusta päälle (muttei silti liikaa) sekä hyvät kengät jalkaan! Itse köpöttelen ihan samoilla lenkkareilla kuin kesälläkin, enkä ole havainnut niissä mitään ongelmia näin lumisenakaan aikana - jos on oikein kylmä, tungen lenkkareihin vielä pörrösukat ja jos on liukasta... No, silloin on kyllä sitten liukasta... :D Mutta sen sijaan, että uhraisin suuret summat erillisten nastalenkkareiden ostamiseen, olen harkinnut tähän ongelmaan ratkaisuksi niitä erillisisiä 'nastapohjia', jotka saa laitettua kenkään kuin kenkään kiinni varpaiden ja kantapäiden kohdissa olevista aukoista. Mahtaakohan kukaan tajuta, minkälaisista vekottimista nyt yritän selittää, heh... Hihkaiskaa mielellään jos suinkin tiedätte noiden oikean nimen. :)

Joka tapauksessa tällaisissa tunnelmissa lähdettiin täällä suunnassa viikonloppuun, enkä juurikaan voisi parempaa fiilistä pyytää. :) Rentouttavaa viikonloppua ruudun sille puolelle!

PS. Muistelin itseasiassa lukeneeni Ilta-Sanomista (mikä upea lähde tällekin tekstille... :D) artikkelin aamulenkkeilystä ja kaivoinkin sen vielä esille tännekin linkitettäväksi: 'Aamulenkille tyhjällä vatsalla - varma laihdutuskeino vai täyttä typeryyttä?' Tulin itsekin kyllä samaan lopputulokseen siitä, ettei se nyt niin tarkkaa ole - varsinkaan, jos ero on oikeasti noin pieni verrattuna lenkkeilyyn vaikkapa päiväsaikaan puoliksi täynnä olevalla vatsalla. Pääasia varmasti, että edes joskus liikkuu sen oikean ruokavalion lisäksi! :) Ja toivon mukaan me kaikkihan jo tiedämme tässä iässä, että nimenomaan oikea ruokavalio muodostaa suurimman osuuden laihdutusprosessista eli siihen vain ronskisti se pääpaino, jos laihduttamisprosessia haluaa lähteä aloittelemaan. Omalla kohdalla kaikki alkoi juuri ruokavalioon keskittymällä ja siihen oheen sitten pikkuhiljaa enemmän ja enemmän liikuntaa lisäämällä. :)
Pehmoisessa oloasussa kelpaa köllötellä lenkin jälkeen. :)

3 kommenttia:

  1. Ihana oloasu sulla! aivan mahtava! onko se siis jumpsuitin/one piecen tyylinen haalari? :)
    haluaisin kovasti sellaisen, mutta (vielä!) en oo sellaisissa mitoissa, että löytyisi mistään (ainakaan edullista) sopivan kokoista :/

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! :) on joo sellainen 'potkupuku' joskin tää on ihan Seppälästä, ja oli aika edullinenkin, 39,90€. Kannattaa käydä testailemassa jos näitä vielä löytää sieltä, tää ei tosiaankaan oo mikään vartaloa myötäilevä malli vaan näytän ennemminkin teletapilta tässä :D

    VastaaPoista
  3. Kävin katsomassa joulun jälkeen lähes kaikista kaupoista, mitkä vaan keksin, eikä missään ollut kun jotain XXXXXS-kokoja. :/

    VastaaPoista