Tammikuun dieettaajat ry :-D

Tästä tulee nyt melkoisen sekalainen ja kuvapainotteinen postaus, sillä päässä ei kulje juuri nyt mitään järkevää. Tein hyvää aamupalaa, munakasta sipulin ja broilerin sisäfileen kera, kannattaa suositella. Aamuisin – aivan kuten Katjushkakin – välttelen siis perinteiseen tyyliini hiilareita ja säästän ne iltaan treeninjälkeiselle ajalle (jos sinnekään, riippuen ohjelmasta ja tavoitteista). Munakasta uppoaa siis lähes joka aamu – tai vaihtoehtoisesti kiireessä wheytä ja jotain hyvien rasvojen lähteistä. Oheen vielä kaveriksi sitruunavettä sekä joko kahvia mustana tai vihreää teetä ja avot, herkkuaamupalani on koossa!

Kanat, lihat ja ylipäätään kaiken kypsennyksen pyrin nykyään tekemään pääosin uunissa, jolloin saan karsittua paistamiseen käytettävistä rasvoista, esimerkkinä oheisessa kuvassa näkyvät broilerin (poikkeuksellisesti marinoidut) sisäfileet. Rasvoja tarvitaan kyllä, mutta koska niitä tulee niin helposti ja huomaamatta monissa ruoka-aineissa, karsin mielelläni edes ripauksen niistä tällä tavalla. Paistamisessa täällä suunnassa kuluu sitten kookosrasvaa, jonka eräiden tutkimusten mukaan pitäisi edesauttaa rasvanpolttoa, mutta kukin tyylillään ja itselleen sopivalla tavalla tietysti, vaihtoehtoja ja mielipiteitä riittää. :)

Sitten näihin kroppakuviin. Huokaisen kyllä syvään näitä suurennuslasilla tiiraillen, sillä vaikka pahin suola- ja hiilariturvotus on nyt saatu laskemaan runsaalla vedenjuonnilla, niin alta paljastuu silti paljon sellaista ylimääräistä, jota siellä ei aiemmin ollut. Vielä ei olla katastrofin puolella, mutta kyllä se vain piru vie harmittaa, kun huomaa ihan selkeästi ottaneensa takapakkia kesään verraten.

Takapakki on tullut pikkuhiljaa pitkin syksyä. Pitkään jatkunut dieettivaihe alkoi junnaamaan paikoillaan ja vaihtui mini-massakauteen, jonka jälkeen tuli what-the-heck -vaihe pikkujouluineen, sairasteluineen ja jouluineen. Luulin osaavani arvostaa lihaskasvua ja henkistä hyvinvointia sekä rentoa asennetta vähän enemmän, mutta enpä osaakaan. Tässä vaiheessa alkaa olla aivan sama, missä ne lihakset ovat tai onko niitä edes, kunhan rasvakerrosta saadaan taas tirisemään kiitoshei.

Ikävöin ihan tajuttomasti sitä tunnetta, kun huomaa ihan itse sekä peilissä että tunnusteltaessa kropan muuttuneen, kiinteytyneen ja vahvistuneen. Kun treeni ja hengästyminen tuntuu mielettömän mahtavalta, ei pelkästään uuvuttavalta. Kehitys – se on koukuttava tunne. Jos tämä nyt lohduttaa jotakuta dieettiä aloittelevaa, niin voin luvata, että se tunne on mitä mahtavin ja se vie paljon pidemmälle kuin mikään herkkuruoka IKINÄ. Perhana, 2-3 kuukauden päästä on paras olla toinen tilanne täälläkin.

Kyllä me sinne vielä päästään ja onneksi ei olla yksin, vaan meitä tammikuun dieettaajia onneksi riittää – mutta erona siinä tietysti se, että minä ja mun blogin lukijat emme luovuta, vaan teemme tätä elämäntapana emmekä dieettinä, eikös vain? Let's do this peeps ja muistetaanhan tsempata aktiivisesti kaveria mäessä! Pieninkin tsemppaus, positiivinen mietelause, kehu ja kannustus vievät yllättävän pitkälle. Mäkin tarvitsen sitä tsemppiä tähän ylämäkeä pitkin nousemiseen, mutta onneksi jokainen mäki loppuu joskus ja huipulla tuulee. Miettikää, mikä fiilis jää käteen, kun se oman elämän mäki on vihdoin kivuttu ylös asti aivan omin voimin – paremmasta kunnosta puhumattakaan, heh. :-D Hitaasti, mutta ennen kaikkea varmasti eteenpäin.