Tältä näyttää tammikuu

Tähän väliin ajattelin tehdä pientä yhteenvetoa siitä, mille tämä oma tammikuuni toistaiseksi näyttääkään. Täältä siis pesee!

Tammikuu näyttää herkulliselta. Ruuat ovat maistuvia ja pikkuhiljaa, pienin askelin, alkaa normaali rutiini astua kuvioihin ruokailun suhteen. Makrot menevät suunnilleen kohdilleen – välillä tarkkaan laskien, välillä vain arvioiden – ja herkuista kieltäytyminen alkaa tulla vihdoinkin selkärangasta. Itsehän olen tällä viikolla mm. tuijottanut intensiivisesti kotikotona olleita herkkuja kuin soturi vihollistaan. "You... You bastard... You shall not pass." :-D Meillä on siis herkkujen kanssa tiivis katsekontakti, jos polkumme sattuvat kohtaamaan eli huomaamatta ne eivät edelleenkään jää. Onneksi omaan kotiin ei mitään ylimääräistä päädykään, joten täällä saa elellä kaikessa rauhassa.

Hellapoliisi.fi:stä "Ninan kanakeitto", helposti myös muunneltavissa jokaisen omaan dieettiin :)

Tammikuu näyttää aerobiselta. Suuri osa tammikuun liikunnastani on koostunut tällä hetkellä erilaisista aerobisista liikunnoista – koiranulkoilutusta, HIIT-treeniä ja kehonpainotreeniä korkealla sykkeellä minuutteja laskien, painoja en ole yksinkertaisesti ehtinyt eri syistä johtuen pahemmin nostelemaan. Käännekohta tapahtunee onneksi tänään, kun pääsen salille pumppaamaan vähän sitä rautaakin – tosin sitäkin koko kehon ja korkean sykkeen treenillä. No stress, no worries, omalla painollaan tämäkin aerobisen ja lihaskuntotreenin suhde tasapainottuu tästä vielä, kun arki pääsee taas kunnolla rullaamaan.

Toppahousut ja toppatakki, hot stuff :--D

Tammikuu näyttää toiveikkaalta. En aio tammikuun aikana kantaa mitään ylimääräistä stressiä tai murhetta mukanani, vaan yritän yhä enemmän pureutua hyvään oloon ja selkärangasta kumpoavaan positiiviseen asenteeseen – hiljaa itsekseni, itseäni tutkaillen, välillä kunnolla pysähtyen ja rauhoittuen. Tuskin on sattumaa, että meditaatio ja jooga edesauttavat mielenrauhan etsimisessä – nykyarki on jokaisella kiireistä työn, harrastusten ja ihmissuhteiden välillä tasapainotellen ja loput vapaa-ajasta täyttää usein  (sosiaalinen) media jokaisesta mahdollisesta tuutista – tv, tietokone, pelikonsolit ja kirsikkana kakun päälle vielä musiikkia taustalle. Mistä löytyisi tilaa sille ihan omalle itselleen?

Monelle meistä itseni mukaanlukien kunnolla pysähtyminen ja hiljentyminen on todella työn takana, sillä sille on raivattava paitsi aikaa, niin myös malttia ja toisinaan lisäksi uskallusta – sieltä mielen perukoilta kun saattaa löytyä kivojen ajatusten lisäksi myös niitä torjuttuja tai sivuutettuja ajatuksia, joita ei ole halunnut käsitellä, kun ei ole ollut pakko tai voimat tuntuvat loppuvan kesken. Tätä ajatusta haluan itsessäni kehittää: uskallusta kohdata itsestään myös ne huonot puolet ja nimenomaan käsittelemällä niitä kääntää ne vihdoin ja viimein vahvuuksiksi elämän polulla. Kuulostaapa klisheiseltä, tuskin tulee kenellekään enää yllätyksenä tämän neidin kiinnostus psykologiaan. =)

Tästä ammennan voimaa loppuelämäni ajan – vanhojen työkavereiden kommentit <3

Tästä muuten pari sanaa: positiivisuus alkaa tietyissä piireissä saada nykyään kovin pelkistetyn, kärjistetyn ja ylikorostetun kuvan. Yleinen positiivisuus elämässä on aina hyväksi; elämänasenne vie pitkälle erityisesti vaikeuksia kohdatessa ja parantaa samalla myös elämänlaatua. Kaikkeen ei kuitenkaan voi tai tarvitse suhtautua yltiöpositiivisella asenteella, vaan tähän maailmaan mahtuu paljon asioita, jotka vaativat toimeentarttumista ja vakavampaa mieltä. Tällöin "positiivisuutta" voidaan soveltaa säilyttämällä myönteinen ja avoin mieli sekä mahdollisen tappion hetkellä hyväksymällä tosiasiat ja menemällä elämässä lopulta eteenpäin yltiöpäisen murehtimisen ja märehtimisen sijaan.

Silti sanasta "positiivinen" on tullut viime aikoina hitti ja sivusta seuranneena pelkään sen menettävän pian merkitystään itse sanan ylikulutuksen myötä. Pelkästään hokemalla muille olevansa positiivinen ihminen ei vielä tee kenestäkään positiivisempaa tai sen puoleen onnellisempaakaan – se vain kiillottaa pintaa, mahdollisesti jopa väärällä tavalla. Teot, energia ja olemus puhuvat, eivät sanat.

Harjoittelu tekee toki mestarin, fake it 'till you make it ja asennettaan voi ja kannattaakin muuttaa askel kerrallaan, mutta toisinaan sitä törmää ns. näennäispositiivisiin ihmisiin, jotka näkevät asioissa ensin sadepilven, lähtevät koristamaan sitä kultareunuksilla ja sen jälkeen röyhistävät rintaansa ja paukuttelevat henkseleitään positiivisuuden nimissä. Parempi tietysti näin päin kuin negatiivisuudessa vellominen, mutta tällöin ei kannata sulkea silmiään kehitykseltä ja olettaa olevansa jo "valmista kauraa".

Kivempaa on nimittäin nähdä asioista luonnostaan se valkoinen, pehmoinen pumpulipilvi, joka ei ylimääräisiä koristeluja tai korostusta kaipaa. :) Siihen pyritään – positiiviseen elämänasenteeseen ilman, että sitä itsekään sen suuremmin huomaa tai korostaa. Positiivisuus ei kaipaa imagonkohotusta sanoilla – se on asia, joka loistaa kyllä ihmisestä läpi itsestään ilman mainostusta tai sanahelinää ja mikä parasta; se tarttuu myös muihin. Ja samoin tarttuu muuten myös hymy, kokeilkaapa. :)