torstai 4. syyskuuta 2014

50e / ruokaostokset / viikko

Pankkitilin tapahtumia katsellessa alkaa oikein ärsyttää, miten paljon pieneltä tuntuvia, mutta usein toistuvia summia sitä pistääkään niinkin arkiseen tapahtumaan kuin ruokaan. Mitähän tänään söisi, ottaisinko tätä, tekee mieli tuota, nämä eivät maksa paljoa ja kyllähän nuo tulee aina joskus käytettyä. En ole edes budjetoinut omia ruokaostoksiani muualla kuin jossain mielikuvituksessani ja sitä ne ruokabudjettini todella ovat olleetkin - mielikuvituksen tuotetta.

Rajoja ja rakkautta, molempia tarvitaan. Jospa näin syksyn tullen, kun monella muullakin varmasti lähtee tiukempi opiskelijabudjetti jälleen pyörimään, saisin aikaiseksi itsekin jonkinlaista kohtuukäyttöä näiden ruokaostosten suhteen. Siispä ajattelin pistää itseni ruotuun ja noudattaa syyskuun ajan seuraavaa:

Maksimissaan 50 euroa tämän nenän ruokaostoksiin per viikko.

On muuten ihan oikeasti haastavaa toteuttaa tämä päätös, mutta hampaat irvessä ja toivottavasti ruokavaliosta tinkimättä tuokin summa on toteutettavissa. Haluan todistaa paitsi teille lukijoille, niin myös ja etenkin itselleni, ettei terveellinen ruokavalio vaadi sen enempää kuin ne halvat eineksetkään, jos vain jaksaa olla aktiivinen ja kekseliäs. Liian usein sitä todellakin sallii itselleen kaikenlaista terveellisyyden nimissä, kun todellisuudessa vähemmälläkin pärjäisi.

Jos tämä keskimäärin 50e/viikko toteutuisi koko kuun osalta, menisi kuussa ruokaostoksiin hituisen päälle 200 euroa. Mielettömän edullisen kuuloista, eikö? Etenkin, kun en tällä hetkellä edes uskalla ajatella niitä todellisia lukemia... Tässä vaiheessa voin onneksi huojentuneena todeta, että luojan kiitos ruokin tuolla summalla vain ja ainoastaan itseni.

Nähtäväksi jää, miten käy, mutten todellakaan suostu helpolla nielemään tappiota tässä haasteessa. Nih.  Ja toisaalta vaikka karvan verran jäisinkin tappiolle tämän suhteen, niin joka tapauksessa olen silti voiton puolella, sillä saan vihdoin ja viimein ruokaostokseni budjetoitua ja järkeistettyä. Win-win!

22 kommenttia:

  1. Jotenkin sitä aina kuun alussa ajattelee, että 4-henkiselle perheellekin PITÄISI ruokaostoksiin riittää satanen viikossa (jotta laskujen jälkeen käteen jäävä raha riittäisi koko kuukaudeksi). Jostain syystä viikottainen kauppalasku on kuitenkin vähintään 200e ja visa vinkuu. Pitäisi itsekin ottaa joku tällainen haaste, nykyään tulee liian helposti ostettua kaupasta sitä mitä tekee mieli hintoja vertailematta. Tietty jos hyllyssä on vierekkäin sama tuote kahdelta eri tuotemerkiltä niin tulee ostettua se halvempi, mutta usein ostaa ainesosia ja tekee ruokia joiden hintaa ei tule edes katsottua kaupassa. Herkkujen ostamista olen kyllä saanut hillittyä sillä, että raportoin ostokset blogiin :) Tsemppiä haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin nimenomaan, ne kulut kertyvät kyllä salakavalasti siellä kaupan hyllyjen lomassa. Kiitti tsempeistä! :)

      Poista
  2. Meillä menee noin satanen. Mutta ennenkun siirryttiin saksalaisen ketjun asiakkaaksi, meni enemmän. Mulla on ainakin joka viikko perusjutut, kalaa, kanaa, jauhelihaa... ostoskorini itse asiassa on varmaan aika tyhjä ja itseään toistava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis satanen viikossa, nelihenkinen perhe ja mies syö Paljon:)

      Poista
    2. Lidliin munkin olisi tarkoitus suunnata ja täälläkin ostoskori toistaa kyllä selkeästi itseään. :)

      Poista
  3. A-p-u-a-! 200€ kuussa ruokaan kuulostaa mun mielestä järjettömältä summalta :D

    Eikä tän nyt oo tarkoitus olla mikään sellainen moralisointikommentti, että "miten käytätkin noin hitosti rahaa ruokaan, kun toisilla ei ole mitenkään varaa edes puoleen tuosta", vaan ihan vaan näkökulma siitä, miten erilaiset käsitykset rahasta ja sen kuluttamisesta ihmisillä on.

    Mäkin varmaan käyttäisin rahaa ruokaan noinkin paljon, jos se olisi mahdollista. Valitettavasti ei ole, joten 50-60 eurolla kuukaudessa on yksinkertaisesta vain syötävä. Ja mielestäni ihan hyvin syönkin. Toki mun kohdalla näkyy vahvasti se, etten osta lainkaan lihaa, joka on muuten nykyään ihan järjettömän hintaista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kiinnostaisi kyllä kuulla lisää! Voisitko hieman avata, syötkö siis tuolla 50-60 eurolla kokonaisuudessaan kaikki ateriat vai saatko tuon summan päälle jostain ruokaa ilman kustannuksia tai käytkö jossain syömässä sen päälle (esim. vanhempien luona)? Tuntuu niin uskomattoman pieneltä summalta ja ihailtavalta toki siinä samassa. :) Kasvisruokailu on varmaankin suht edullista lihan hintaa miettiessä, syötkö proteiinin lähteinä sitten mitä tuotteita ja syötkö kuitenkin ihan useamman kerran päivässä?

      Poista
    2. En saa muuta ruokaa tuon päälle, toisinaan toki tulee syötyä poikaystävän luona, mutta yhtälailla hänkin sitten syö mun luona. Syön kahdesti päivässä plus kahvin kanssa pullaa :D (kello on kohta kolme, terveisiä aamupalapöydästä; puuroa raejuustolla ja karhunvatukoilla) ja useimmiten toinen kerta tosiaan on just puuroa tai sitten munakasta. Toinen kerta on sitten ns. "oikeaa" ruokaa, paljon kasvis(sose)keittoja, papupataa, pastaa esim. tomaattikastikkeella, wokkia tmv. Kasviksia syön paljon sesongin mukaan ja täällä (Turussa) torilta saa kyllä älyttömän halvalla milloin mitäkin. Mut pääasiassa kasvikset, kananmunat ja puuro on se, mitä kannan kaupasta kotiin, toisinaan hedelmiä ja marjoja, papuja ja joskus oikein tuhlaillessani raejuustoa ja mehua. Mausteita toisinaan.

      Mut jos nyt esimerkiksi tätä päivää ajattelee, niin puurolle ei kovin montaa senttiä tuu hintaa, raejuustopurkin puolikas (ja tää on mulle luksusta) n.70 snt, karhunvatukat oli torilla 1,50€/kaks rasiaa ja tossa ehkä puolirasiaa eli 37snt. Illalliseksi teen luultavasti nuudeliwokkia eli nuudelipaketti 49snt ja wokkivihannekset on muistaakseni 1,40€ (lidl), josta en laita ihan koko pussia ja tästä annoksesta syön kahdesti.

      Poista
  4. no en kyllä itse henkilökohtaisesti saa ostettua normi ruokia missä proteiinit yms kohillaan minimissään menee se 40-50e viikko.
    enkä edes syö mitään "mömmö" jauheita :) kanakin on 300gramman rasia noin 3,50e mistä syöt päivän. eli pelkät kanat on jo 98euroa jos siis pelkästään lihana käyttää kanaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, itselläni ainakin. Tosin broileria ostan kilohinnaltaan halvemmalla kuin tuo, 700g pakkaus Rainbowlta tulee siis aavistuksen edullisemmaksi. :)

      Poista
  5. Moikka!
    Saisinko kysästä neuvoa? Olen itse aloittamassa Superdieettiä ja sain aika paljon inspiraatiota siihen tästä sun blogista! Anteeksi kysymykseni ei liity varsinaisesti tämän hetken postaukseen. Mutta sulla on kun on kokemusta tästä Superdieetistä. Haluaisin vain kysyä käytätkö/käytitkö heti alusta alkaen joitain Rasvanpoltto pillereitä? Tosiaan itse olen aloittamassa Superdieetin ja suositellaan FitFarm:n Burneria.. Hinta on jokseenkin kallis niin mietein olisiko jotain vastaavaa vai onko täysin turha ajatellakaan? T. Pauliina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin alkuun burnereita, mutten ostanut enää lisää, kun ne loppuivat. Vaikea sanoa, onko niistä kuinka paljon hyötyä – varmaankin auttavat hieman paremmin rasvaa palamaan tai aineenvaihduntaa ylipäänsä – mutta se on varmaa, ettei se dieetti todellakaan ravintolisistä jää kiinni! Jos kirpaisee kukkarosta, niin jätä suosiolla pois, ei se siihen suinkaan kaadu. Tsemppiä! :))

      Poista
    2. Ja huomioi, että Superdieetillä suositellaan tietysti heidän yhteistyökumppaninsa Fastin tuotteita, jotka ovat sieltä hintavammasta päästä. Esim. Fitnesstukulta löydät varmasti vastaavia tuotteita halvemmalla, jos haluat testailla. Burneria siis haet. :)

      Poista
    3. Moikka!
      Kiitoksia! Pohdein vain tuota kun monet ovat kommentoineet että aiheuttivat väsymystä, ärtyneisyyttä ja huonoa oloa, siksi hieman epäilen kannattavuutta :)
      Teinkin suurtilauksen Fitnesstukkuun, proteiinijauheet sun muut hommasin sieltä :) Alku on tosiaan mennyt hieman pipariksi tuon ruokavaion suhteen, mutta pohjalta on vain suunta ylöspäin! :D

      -Pauliina

      Poista
  6. Pystyisitkö kirjaan meille viikko-ostoksiasi? edes kuittikuvia :) kiinnostaa kovasti miten selviät. Omat ruokakulut on sen öööö... 100 eur vk väh ja yksin asun.. olis kiva supistaa vaikka tarvetta ei ole.

    VastaaPoista
  7. Se on kyllä ihan järkyttävä summa mitä kuukaudessakin uppoaa ruokaan. Tuo haaste kuulostaa oikeasti ihan hyvälle! Meillä menee miehen kanssa noin 500€ ruokaan kuukaudessa, kun kaiken pitää olla laktoositonta yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aivan järkyttävää! Ja jos menee vielä syömään ravintolaan, niin nopeasti saadaan saldoa kasvatettua lisää.

      Poista
  8. Kyllä se vaan nelihenkisellä perheellä menee aika lailla 600-800e kuussa ruokaan. Talvi vielä tulossa ja tuoreiden vihannesten hinta nousee. Aina ostellaan tarjouslihoja ym. Kallista on, mutta lapsille pitää tarjota monipuolista ruokaa ja mies tekee fyysisesti raskasta työtä, joten ruokaa on oltava reilusti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelihenkiseltä perheeltä tuo kuulostaa jo ihan hyvälle saavutukselle. :) Tai no, vaikeaa tietysti itse vertailla, kun asuu yksin, mutta kuitenkin.

      Poista
  9. Meillä menee n. 70€ viikossa ruokaan. Budjetoinut olen kuitenkin 100€/ viikko. Mä syön proteiinipitoisesti ja monipuolisesti, miehelle roiskeläppiä ja hampurilaisia. Jäärä, mikä jäärä. Kaalilaatikkoo se sentään syö ja sitä on kokoajan pakkasessa valmiina annoksina, tosin mun ruokavalion mukaan punnattu ja valmistettu ;)

    VastaaPoista
  10. Pitkän ja tuskallisen suunnittelun ja järjestelyn tuloksena sain meidän kaksi(ja puoli)henkisen perheen viikon ruokamenot laskettua 30 euroon. Asutaan ison kauppakeskuksen vieressä, joten S- ja K-Plussatarjousten perässä meneminen on helppoa. Hyödynnetään paljon niitä "2 pakettia sitäjasitä vitosella"-juttuja, keskitetään ostoksia, tiedän myös missä on parhaat kilo- ja litrahinnat millekin.
    Suomeen muutettuamme vihannesten ja kasvisten hinta oikeasti järkytti (kotimaassa kävelin vihanneskaupasta kahden ison kassin kanssa kotiin, ihan oikeasti alle kympin köyhempänä) mutta saa täälläkin tuohon budjettiin mahdutettua salaatin ja hedelmiä joka päivälle.
    Näitä muidenkin ruokabudjettijuttuja on ihana lukea, hyvä että muutkin on huomannut miten paljon rahaa me oikeasti SYÖDÄÄN kuussa :D

    VastaaPoista