Koska mun on.
Kuvat onnistuvat hämäämään todella paljon – on sammakkoperspektiiviä, lintuperspektiiviä, hyvää asentoa, huonoa asentoa, ryhdikästä, ryhditöntä, kyyryssä, seisaalteen, istualteen, selfiet peilin kautta, mutkalle väännettyä kroppaa... Hyviä ja huonoja päiviä, hyviä ja huonoja kuvia. Hyvä ja huono Eve.
En ihan oikeasti, rehellisesti ja mitenkään huomiota hakematta tiedä, minkä kokoinen olen enkä varmaankaan tällä hetkellä edes uskoisi, jos joku sen konkreettisesti onnistuisi demonstroimaan. Jos arvioin itseäni brutaalin rehellisesti, heitän arvioni ilmeisesti yläkanttiin (ainakin kavereiden turhautuneita mielipiteitä kuunnellessa, anteeksi jos olette jo kurkkua myöten täynnä sitä :-() ja joskus taas tuudittaudun itsekseni illuusioon siitä, että kaikki on hyvin eikä mitään muutoksia tarvitse tehdä.
Nykyään otan itsestäni jopa videokuvaa, sillä liikkuva kuva tuntuu antavan heti paljon paremman käsityksen ja sitä jopa katsookin ihan myönteisellä asenteella, kun ne omat pienet virheet eivät tartu silmiin niin herkästi. Mutta auta armias, kun painat paussia. Sen jälkeen kaikki pysähtyy taas kaksiulotteiseksi ja huono kuvakulma saa näyttämään pieneltä possulta, hyvä taas joltain ihan muulta.
Älkääkä käsittäkö väärin – pääosan ajasta kehonkuva on täysin irrelevantti aihe, kunhan omassa nahassaan viihtyy ja voi hyvin, mutta heikoilla hetkillä epävarmuudet iskevät pahempana kuin olettaisi tai toivoisi. Voi pojat, miten pitkä matka tässä oman kehonsa tiedostamisessa onkaan vielä edessä, tarvitsisin itsestäni vähintään reaalikokoisen vahanuken... Mutta ehkä ongelman myöntäminen ja tiedostaminen on jo askel parempaan. :-)
Lukaisin tässä muuten erään osuvan blogipostauksen itsekritiikistä ja epävarmuuksista, jonka suosittelen tsekkaamaan: Varma vartalostani. Totta puhuen tämä oma kirjoitukseni oli tulilla luonnoksissa jo viime viikolla varsin kärkkäin sanavalinnoin, mutta tuon postauksen luettuani päätin antaa itselleni roimasti lisää armoa ja heittää sen kuuluisan ruoskan nurkkaan.
Itsestään löytää varmasti loputtomiin parannettavaa, jos siihen vain antaa luvan. Toisaalta sen sopivan balanssin hakeminen on kuin nuorallatanssia – ei ole tarkoitus antaa itselleen "lupaa epäonnistua" ja löhötä sohvalla loppuelämää, muttei myöskään piiskata itseään äärirajoille verenmaku suussa. Kokeilemalla ja kokemalla oppii, virheidenkin kautta ja jos jotain olen oppinut (tiedostamaan, jos en vielä viemään käytäntöön), niin sen, että itselleen ei pidä olla liian ankara.
Jotta muistetaan vielä omat ajatukseni esimerkiksi laihuuden tavoittelemisesta, niin voit lukaista oman, edelleen validin mielipiteeni kauneusihanteista tästä ja lisätä siihen sen faktan, että nykyään ihannoin ylipäätään jokaista kropassaan sinut olevaa ihmistä, kunhan vain liikutaan siellä terveellisissä 'normaalipainon' rajoissa.
Lisäksi tiedostan yhä paremmin sen, että meillä kaikilla on eri malliset vartalot ja että omaa kroppaansa voi muokata vain sen puitteissa, minkälaiset rakennusaineet "äiti ja isi" ovat aikoinaan tarjonneet. Leveälanteinen tai pitkäselkäinen ei tule koskaan saamaan lyhytselkäisen tai kapealanteisen kroppaa, vaikka kuinka vääntäisi rautaa tai juoksumattoa ja siksi toisten henkilöiden vartaloiden käyttäminen kauneusihanteena on usein kinkkistä ja lannistavaa.
Parasta olisikin, kun oppisikin kaiken fyysisen treenin ohella treenaamaan sitä pääkoppaa kaikkein eniten ja näkemään itsensä kauniina juuri sellaisena kuin on – ja ennen kaikkea tekemään itse itsestään oma kauneusihanteensa. :)
Mulla on vähän sama ongelma tuon kehonkuvan kanssa. Varsinkin kun paino on nyt sahannut edestakaisin, niin on mahdotonta katsoa itseään jotenkin puolueettomasti tai muiden silmin. Muistan, kuinka tapasin viime toukokuussa erään netin kautta tutun ihmisen, joka ei meinannut edes tunnistaa minua koska näytin hänen mukaansa ihan erilaiselta kuin kuvissa. "Voi vitsi kun sä olet pikkuinen" taisi olla kyseisen ihmisen kommentti, lämmitti tosi paljon koska en ole koskaan ajatellut itseäni mitenkään pienenä (ja nyt en kyllä varmasti taas olekaan)...
VastaaPoistaTiedän muuten yhden ihmisen, joka postaa facebookiin itsestään todella imartelevia kuvia joissa on aina tosi hoikan näköinen. Luonnossa ei todellakaan ole hoikka, vaan jopa vähän pyöreähkö, mutta tietää selvästikin omat hyvät kuvakulmansa tai kuvankäsittelyn salat ;)
Se on kyllä kumma, kun muista ihmisistä pystyy sanomaan niin selkeästi (ja lempeästi), mutta omalla kohdalla on niin kujalla kuin voi olla – hyvässä ja pahassa. Sepä siinä tosiaan on, kun itseään ei koskaan näe samalla tavalla "neljädeenä", vaan aina peilistä tai kuvista, maksimissaan videolla.
PoistaSe täytyy kyllä myöntää, että facebook-kaverisi toiminta kuulostaa ihan "normaalilta". :D Itse en ainakaan julkaise mitään sellaista kuvaa, missä näytän mielestäni sotanorsulta, kun taas edustavat pääsevät kyllä julkisiksi jos sellaisia on joku ihmeen kaupalla onnistunut ottamaan, heh.
Joo tuo kehonkuva- asia on mielenkiintoinen. Itse olen suurinpiirtein samanpainoinen ollut nyt vuoden ja siitä huolimatta peilikuvasta ei ota tolkkua, minkä kokoinen sitä on. Välillä ahdistaa kaikki, välillä voi sanoa olevansa jopa todella tyytyväinen. Valokuvia nähdessään joskus joutuu katsomaan pariinkin kertaan, että hetkinen, olenko todella noinkin pieni? Edelleen kuvittelee melkein päivittäin, että peilistä katsoo se entinen minä, ja saattaa olla että peilikuvaansakin hämmästyy, missä ne loput kilot on ;)? Ja kuitenkin minun muutokseni on ollut pahimmista ajoista vain noin 15kg (ja tästäkin aikaa on 5 vuotta, eli edes hirvittävän nopeasta muutoksesta ei ole kyse, paitsi 2013 vuoden -10 kg), koko ajan normaalipainon sisällä, voin vain kuvitella, millainen haaste on itsensä nähdä sellaisella joka on pudottanut kymmeniä kiloja.
VastaaPoistaNormaalipainon sisällä noin suuret vaihtelut näkyvät varmasti ihan samalla tavalla kuin ylipainoisella useampien kilojen pudotus, ainakin näin karkeasti todettuna. Viisi kiloakin kun on suuri määrä normaalipainoiselle, kymmenestä ja viidestätoista nyt puhumattakaan. Ei siis ihme, jos sielläkin vaikea hahmottaa. :) Olen vähän häkeltynyt, että vaikka tiesin kirjoittavani yleisestä ongelmasta, niin ihan normaalipainoisilla ja hoikillakin on ihan tätä täysin samaa kompleksia!
PoistaItsekin tuota omaa Varma vartalostani -tekstiä kirjoittaessa mietin todella kauan, mitä uskallan itsestäni sanoa. Miten nään itseni ja miten muut näkevät minut? Jotenkin on kauhean vaikea arvostaa itseään, kun vertailukohtina on malleja ja julkkiksia. Syntyy ihmeellinen päänsisäinen taistelu: olenko mä nyt hyvä tällaisena vai pitäiskö tavoitella jotain enemmän? En siis ole kuitenkaan yksin, koska muutkin on ajatellut asiaa omalla tahollaan :)
VastaaPoistaJoo eikä edes pelkästään malleja ja julkkiksia, vaan kuvankäsittelyllä paranneltuja ja hoikennettuja malleja ja julkkiksia. Mihinkään lehtikuvaan ei ole kyllä luottamista, mutta harva sitä oikeasti vieläkään tiedostaa.
PoistaMulla itselläni ei ole juuriongelmana niinkään se itsensä arvostaminen, vaan nimenomaan se itsensä hahmottaminen. :/ Hankalaa olla ylpeä itsestään, kun ei tiedä, mistä on ylpeä tai mitä arvostaa – vähän kuin olisi sokea ja yrittäisi kuvailla ulkoista itseään muille. :D Kaipa tämä tästä paranee vielä joku kaunis päivä.
Mulla kehonkuva kyllä muuttuu koko ajan ja sen takia en yksinkertaisesti osais/halua sanoo mitään mielipiteitä omasta kehostani. Joskus näyttää hyvälle, mutta sitten kun esim. katsoo joitain vanhoja kuvia joissa oon 10kg laihempi ja oon niissä kuvissa omasta mielestäni iso, niin en haluu ees ajatella sitä mille näytän nykyään (lihoin siis tuossa vuosi sitten tosi nopeasti noi..). Mutta kuitenkin kun peiliin katson, niin ei siinä mitään häiritsevän huonoa ole., vaan se on ok. Okei, on liian iso, mutta ok. :)
VastaaPoista.. Mjaa kunhan olis vaan hyvä olla omassa kehossa niin eiköhän se olis se pääasia, oli sitten iso tai pieni, lihaksikas tai lihakseen!
Ihanan myönteisesti pystyt suhtautumaan itseesi tolla "vaan se on ok", ihailtavaa. :)) Mulla on vielä vähän opettelemista juurikin itseni kanssa, vaikka muille pystyn kyllä opettamaan itserakkautta ja lempeyttä. Ja pääasia tosiaan, että olisi sinut itsensä kanssa, oli muoto sitten mikä tahansa. :)
Poista*lihakseton
VastaaPoistaTodella hyvä kirjoitus, kolahti mulle kyllä kuin nenä päähän. Mä oon aina ollut iso, koko ala-asteen olin kaikkia muita lapsia(siis myös poikia) puoli päätä pidempi, ja se kyllä näkyi esim koulukuvissa, jotka on aivan järkkyä katsottavaa. Olin myös pullea lapsi(en mikään jätti, mutta en sirokaan).. 15-16 vuotiaana kävin läpi laihdutuksen, ja laihduin mukavan normaalipainoiseksi, kuitenkin yhä ollen pitkä ja isorakenteinen, niistä kun ei pystynyt kutistamaan. Aikuistuessa kiloja kertyi aivan liikaa, puolitoistavuotta sitten syksyllä ylipainoa oli n. 14kg. Nyt on karistettu 19kg ja olen tyytyväinen vartalooni(vaatteet päällä).. Silti mulla tulee välillä ihan outoja ajatuksia, esim joku aika sitten salilla katselin muita ja häpesin, kun "olen vaan tämmönen läski möhömaha, muut tietää mitä ne tekee ja on kovassa kunnossa" no, sitten treenin jälkeen meen pukkariin ja rupeen valuu kotiin päin, jalat niin kipeet että ne tärisee, ja tajuan, että ei hitto, "emmä mikään läski oo, ja vissiin treenissäkin onnistuin kun tuntuu" ja tämmösiä vastaavia muutenkin tullut silloin tällöin.. Ne on inhottavia, mutta onneksi mä osaan suurimman ajan olla tyytyväinen itseeni ja ylpeä suorituksestani!
VastaaPoistasamoja fiiliksiä täälläkin päässä.. joskus painoin sen 50kiloa, kunnes lihosin sinne sitten kunnolla ysikymppiin saakka:D sieltä ollaan tultu taas yli 30kg alas..hitaalla tahdilla mutta silti. poden itsekin joskus (mm.omassa blogissani sen vaihtelun huomaa xD) niin kovia ahdistuksia että "oon liian iso vieläkin" - vaikka kyse ois vaan tyyliin turvotuksesta. jos oon vaan syönyt enemmän/normaalisti. tällä hetkellä menee fitfarmin nettivalmennus joten morkkiksia ei voi juuri tulla:D mut oon sitä mieltä, että ihminen joka on ollut esim. vaikeammin ylipainoinen jossain kohtaa elämää, kokee enemmän sellasta painon identiteettikriisiä kun se paino on jo tippunut:D sitä ei vaan osaa nähdä ja hahmottaa, että nykyään sitä on hyvinkin nätti ja juuri sopivan kokoinen pakkaus:) ainakin monen mielestä. mun mielestä sä oot myös ainakin näissä kuvissa älyttömän kaunis ja naisellinen ja kroppa näyttää hjuvalle^^ en tiä kässäskö tästä mitään pointtia, mut siis tiivitettynä et jonkinasteinen ylipainomoodi tuppaa jäädä päälle monelle entiselle ylipainoiselle.. :) ei uskota niitä ajatuksia;)
VastaaPoista