torstai 15. lokakuuta 2015

Tossua ja tassua toisen eteen


Voitaisiinko nostaa sheikkeriä ja kilistellä vähän sen kunniaksi, että tämä tyttö pystyy nykyään näemmä juoksemaan (tai hölkkäämään hitaan varmasti) ainakin tasaisella maastolla ilman mitään ongelmia ihan normaaliin tyyliin? Tämä on nyt nimittäin todistettavasti kokeiltu muutamaan otteeseen ja kärsivällisesti myöskin odoteltu, tuleeko mitään sivuvaikutuksia. Ei näy, kunnossa ollaan!

Kyseessähän on siis erittäin hitaasti parantunut ilmeisesti vähän pahempikin nilkan nyrjähdys, joka tosiaan meni vinkuraan jo niinkin kauan aikaa sitten kuin juhannuksena. Nyt kun mietin aikaa taaksepäin, niin kuinka turhauttavan kauan koko toipumisprosessi onkaan kestänyt... 

Ensimmäinen kuukausi meni aivan valehtelematta enemmän tai vähemmän turvonneen nilkan kanssa – jos pahin nonstop-turvotus laski ensimmäisten kahden viikon aikana, niin vähäistäkin kävelyä ja seisomista seurasi varmuudella turvonnut nilkka, jota sitten lepuutettiin tunnin verran kohoasennolla ja kylmäpussilla. Tätä se oli kaunistelematta ainakin kokonaisen kuukauden ajan, niin uskomattomalta kuin se nyt kuulostaakin. Koko kesä lähestulkoon liikkumislakossa, liikuntalakosta nyt puhumattakaan.

Äärimmäisen hitaasti, mutta lohdullisen varmasti ollaan kuitenkin menty eteenpäin ja nyt lokakuussa aletaan olla siinä tilanteessa, ettei juoksuaskel enää satu. Tähän on nyt pakko laittaa sydän: <3. Noin. Vielä tuntee, ettei liikkuvuus ole aivan täysin ennallaan terveeseen nilkkaan verrattuna ja että nyrjähtäneen nilkan lihaksisto (jos noin voi sanoa) on heikommassa kunnossa, mutta en jaksa näin pitkälle päästyä enää murehtia pikkujutuista. Pääasia, että pahin on ohi!

Siispä jatkamme harjoituksia, onneksi kirittäjänä on viime päivinä toiminut tämä karvaisempi kaveri, jonka suloista kipitystä seuratessa ei kertakaikkiaan voi olla seuraamatta hymyilemättä! :)

5 kommenttia:

  1. Jeiiii! Happy for you! :) Ei ole mitään raastavampaa kuin se, että haluaisi tehdä jotain, mutta ei vaan pysty/saa. Itsekin aikoinaan jalka(pohja)kipuisana muistan sen tuskan, kun joutui vain sivusta katsella kuinka muut lenkkeillee, kun itse ei saanut tehdä mitään. Miten paljon niitä lenkkeilijöitä silloin näkyikään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JUST noin, silloin niitä lenkkeilijöitä nimenomaan tuntuu näkyvän joka puolella ja itse katsoo silmät viiruina vierestä että "sinä..." -.- hehhee.

      Poista
  2. Hei Eve, mä niin rakastan sun blogia, tähänkin on pakko laittaa sydän: <3. Noin. Oon sua ennenkin hehkuttanut täällä, mutta olihan se taas todettava! Toivon vaan niin kovin lisää lisää lisää postauksia äkkiä! Ymmärrän, ettet aina koneen äärellä voi olla, mutta ahh nam kun saa taas lukea uuden postauksen. 
    Ite oon vaan laiskuuttani ollu lähes kokonaan liikkumatta kesäkuun jälkeen, ja syönyt ihan mitä sattuu, ja se näkyy vaa'assa melkoisen järkyttävällä määrällä lisäkiloja... Keväällä oli niin hyvä draivi, ja nyt yritän kaivella sitä mahotonta motivaatiota taas esiin! 
    Ihanaa kuulla, että nilkka on parantunut, nautihan nyt oikein kovasti lenkkeilystä, yritän kovasti ottaa mallia! :)
    Kiitos vielä ihanaakin ihanemmasta blogista! 
    Uusia postauksia malttamattomasti odotellessa... ;)
    -Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niin ihana kommentti, sydän: <3. Noin, heh! Yritän kovasti kirjoitella lisää nyt sitten oikein urakalla, välillä tuntuu että tulee jäätyä odottelemaan inspiraatiota vähän liian pitkäksi aikaa kun voisin vain istua koneen ääreen ja kirjoittaa edes vähän terkkuja. :) tänään ainakin aion yrittää, ruokavalio aiheena! Stay tuned <3

      Poista
    2. Voi jeeee, kuulostaa hyvältä aiheelta! :) Tän mukavan sunnuntain saattaa siis kruunata sun postaus, pitää yrittää malttaa ootella iltaan asti, niin saa päivä mukavan lopetuksen! <3
      -Liisa

      Poista