sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Mitä tapahtui Superdieetille?

"Moi eve! Seurailen sua joka päivä tuola instagramin puolella ja tulipa tässä mieleeni kun aloitit sen superdieetin niin ootko pysyny sillä vai ootko "lopettanut" jo? :D saitko tuloksia aikaseksi? Pitäis alottaa laihdutuskuuri kun kesän aikana ehkä hieman tuli taas kiloja. Kevättalvella oli niin hyvä draivi päällä ja meinaa itku tulla ku kattoo niitä kuvia ja vertaa tähän hetkeen! Kyynel :D on vaan niin inspiraatio hukassa. Ajattelin kysäistä kuinka sulla menee :) tykkään kovasti sun postauksista ja instatilistä :) keep going girl!"

Moikka sinä ihana, jonka jo ehdinkin stalkata instagramista. :D No, tästä nyt sitten lähtee the avautuminen koskien Superdieetti-ruokavaliota, jota niin uhosin reilu kuukausi sitten noudattavani vähintään sen 6 viikkoa putkeen. Mistäs aloitettaisiin, olisiko tuosta että että olenko lopettanut jo?

Jep, olen. Hetken meni hyvin, sen jälkeen lähti muutamilla poikkeustilanteilla lipsumaan ja nyt ollaan pisteessä, jossa en enää edes yritä. En ole varma, missä kohtaa tilanne oikeastaan edes kääntyi tähän, mutta onkopa tuolla edes niin väliä. Mieluummin pureutuisin nimittäin fyysisten virstanpylväiden sijaan siihen, mitä pään sisällä liikkuu, kun tällaiseen tilanteeseen olen päätynyt.


Uskon vakaasti Superdieetin laihduttavaan voimaan, mikäli sille lähtee varsinkin ensimmäistä kertaa elämässään ja elämäntavat ovat muutoin retuperällä tai ollaan alkutekijöissä sen suhteen, mitä kaikkea esimerkiksi salitreenin tueksi kannattaisi syödä. Superdieetissä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta aina sitä uudelleen ja uudelleen yrittäessäni palaan takaisin samaan havaintoon; se on ihan jees ruokavaliorunko, mutta silti eräällä tapaa vain "dieetti".

Jos jotain olen elämässä oppinut ja havainnut, niin sen, että kun treenaa, tekee mieli syödä terveellisemmin ja treenitavoitteita tukien ja kun ei treenaa, niin tulee helpommin lipsuttua "normaaliin arkeen" (mitä se sitten ikinä onkaan), kun kerran se näiden kahden tekijän keskinäinen vaikutussuhde on omalla tavallaan poissa. Ei tarvitse murehtia, paljonko proteiinia ja hiilaria vetää mihinkin aikaan, kun ei se sinne hauikseen mene kuitenkaan sen suuremmin, jos et ole käynyt nostamassa punttia.

Ja näinhän se tosiaan on tällä hetkellä mennyt. En ole vieläkään saanut salirytmistä kiinni, vaan pysyttäytynyt lenkkeilyssä (kasvavassa määrin hölkkä) ja syönyt hyvin selkeällä kaavalla n. 2-3 ateriaa päivässä enkä mitään muuta, tämä sisältäen kaikki aamupalasta herkkuihin tai iltapalaan. Annoskokoa ei mittailla, syön niin paljon kuin jaksan ja tuntuu hyvältä ja seuraavan kerran syön, kun ihan oikeasti on kunnolla nälkä. Mitään himoituksia ei ole pahemmin ollut, vaan jos jotain, niin välillä ei tee edes mieli syödä sitä kahta kertaa päivässä, kun olo on ollut niin kylläinen aiemmasta ateriasta.


Pitäydyn kyllä pääosin terveellisissä ainesosissa jos mahdollista, sillä se on itselleni se normaali tapa syödä ruokaa nykypäivänä. Täysjyvää, ei jauhoja, ei kermoja, kevytrasvaista lihaa, mahdollisimman paljon uunissa paistinpannun sijaan, kasviksista parhaiten uppoavat kuiturikkaat parsakaali ja porkkana, proteiinipannareita ja -leivonnaisia, kaurapuuroa, marjoja, mahdollisimman vähän lisäaineita jne jne. Silti en rajoita itseltäni vaihtoehtoisiakaan aterioita, mikäli siltä tuntuu. Balanssi, sanoisinko.

Että sellaista. Ehkä omakuva ei ole tällä hetkellä niin retuperällä ja fiilis kropasta niin pohjalukemissa, että näkisin tarvetta vetää överitarkkaa linjaa ruokailujen tai sen puoleen treenienkään suhteen. Jos jotain, niin nautin tästä itsensähyväksymisen tunteesta nyt täysin rinnoin ja elän paljon, paljon rennommin tätä elämää. Tarkkailen sen verran, ettei paino pääse nousemaan ja toivon toki, että se hiljalleen lähtisi laskuun, mutta stressiä en ota, vaan sen sijaan elän. Täysillä.

En missään nimessä sano, etteikö liikunnasta saisi aivan mahtavan hyvää oloa tai puhtaasti ja tarkkojen makrojen mukaisesti syöminen olisi mitenkään huonoa elämää, mutta tällä hetkellä en näe varsinkaan jälkimmäiselle osuudelle mitään järkeä omalla kohdallani, sillä elämässä on niin monia muitakin asioita, jotka koen juuri nyt tärkeämmiksi. Ja kun sitä menee vaikkapa pitkästä aikaa ystävän kanssa kahville, leffaan, syömään tai mitä tahansa vastaavaa, niin kyllä se vain tällä hetkellä tuntuu mukavalta ajatukselta pitää vaihtoehdot avoinna ja napata itselleen juuri sitä syömistä, mitä eniten tekee mieli ja mihin mieluiten rahansa pistäisi.


Kuittaisin tämän aiheen ehkä sillä, että tee sitä, mikä tekee juuri sinut onnelliseksi ja vie kohti niitä tavoitteita, jotka koet omalla kohdallasi tärkeimmiksi. Jos koet jatkuvaa huonoa oloa omassa nahassasi etkä tunnu pääsevän siitä tunnetilasta millään eroon, niin ehkä ensiaskeleena voisi todellakin olla toimeen tarttuminen dieetin ja urheilun kautta.

Fyysisillä elämänmuutoksilla saa totta tosiaan niitä fyysisiä tuloksiakin aikaan, mutta haluan silti aina tähän samaan hengenvetoon muistuttaa ihan joka ikistä ruudun sillä puolen siitä, että se ei tule yksinään koskaan riittämään - uskokaa pois. Suurin muutos huonoon itsetuntoon tai itsetyytymättömyyteen tehdään pään sisällä. Tästä olen kirjoitellut tuhat ja yksi postausta blogihistoriani aikana, joista linkkaan varoiksi muutaman tähän alle.

Body Confidence
Self-Bullying
Lähden rannalle
Kuvittele
Pinnallisuus, yök (<333)

Ja muistakaa; mikään ei ole niin kaunista kuin itsevarmuus ja onnellisuus. :)

10 kommenttia:

  1. Eve.. Miksi yrität selitellä ja valehdella itsellesi? Miksi et vain voi rehellisesti ja selkä suorassa myöntää, että "hei, must ei ny ollu tähän". Jokainen meistä epäonnistuu joskus, mutta ero "voittajiin" on siinä, että he eivät luovuta. Do or do not, try you must not. Peace!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska muruseni, meillä taitaa olla täysin erilainen maailmankatsomus. Itse en hae elämässä voittoja vaan onnellisuutta. :)

      Poista
    2. Siis mitä helvettiä mä just luin? Oletteko te jotkut ihmiset todellakin niin yksiulotteisia, että koette jonkun trendibuumin määrittelevän ihmisen voittajaksi tai luovuttajaksi?

      Ei elämässä ole kyse siitä, kuka jaksaa rääkätä itseänsä vuosikausia ja rajoittaa elämäänsä tietoisesti oman onnelisuutensa puitteissa. Miksi kaikkien pitäisi ryhtyä tekemään sitä samaa juttua, jota yksiulotteiset massat tekevät?

      Näin lyhyesti sanottuna on hienoa, jos nämä kyseiset asiat oivaltaa ja tekee asioita, jotka tekevät sinut aidosti onnelliseksi. Se, että Eve on joskus halunnut olla kisakunnossa (todennäköisesti somepaineiden ja kauneusihanteiden painostamana,), ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voi muuttua, kasvaa ja ymmärtää mikä on omalle itselleen parasta, järkevää ja kannattavaa.

      Poista
  2. Hyvä jos olet onnellinen. Aika eri meininki on blogissa kyllä kuin silloin aiemmin kun jumppailtiin ja tavoitteena oli kisakunto. Mutta hyvä jos itsellä nyt parempi olla. Vähän pistää omaankiin silmään tuo selittely mutta mikäs me muut ollaan arvostelemaan. Hyvä blogi silti. Olisi vain mukava nähdä kun vedät tavoitteet maalin asti itsesi takia. Sekin palkitsee. T:evefani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet silti "evefani" vaikka blogin luonne on noista ajoista tosiaan roimasti muuttunutkin. Se tässä tosiaan on se juttu – en voi esittää mitään muuta kuin mitä sisimmässäni olen ja olenkin mielestäni sivunnut tuota "kisakunnon ihailu" -lausahdusta useampaan otteeseen postauksissa siitä näkökulmasta, kuinka se ei sitten kuitenkaan ollut yhtään oma juttuni. En voi tavoitella jotain sellaista, mitä en syvällä sisimmässäni kuitenkaan pidä itselleni tärkeänä. Mä en ole tavoitekeskeinen ihminen enkä saa mielihyvää siitä, että saan jonkin projektin päätökseen tai tavoitteen maaliin – se voi olla vaikeaa ymmärtää, jos itse on nimenomaan sen tyyppinen persoona, mutta tämä on tätä. Ymmärrän myös, että ehkä tekisi mieli lukea sitä samaa blogia, joka tämä oli vuosi tai kaksi sitten, mutta valitettavasti ihmiset muuttuvat ja kehittyvät ja kuten aiemmin joku totesikin, aikuistuvat – ja siksi myös blogin luonne muuttuu jatkuvasti. En nyt osaa tämän enempää selittää ajatuksiani, toivottavasti sait langan päästä kiinni mutta jos et, niin sille ei sitten voi mitään.

      Poista
  3. Ja höpöhöpö, sitä voisi kutsua vaikka jonkinasteiseksi aikuistumiseksi, että oppii ihan vaan nauttimaan elämästä ainaisen suorittamisen sijaan. �� Kisailut ja niihin tähtäävä treenaus sopii loppuviimein aika harvalle (jos kellekään), kokonaisvaltainen hyvinvointi syntyy ihan muualla. Ei elämä ole sitä, että olet joko fitness-tähti tai saamaton sohvaperuna. Ei ole "luovuttamista", "epäonnistumista" ja "selittelyä" oivaltaa, mistä ne oikeat ja oleelliset avaimet onneen löytyy. �� Minulle nykyisistä postauksista välittyy paljon aiempaa terveempi ja kypsempi suhtautuminen maailmaan, väittäisin että olet Eve aivan oikealla tiellä! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan, kiva kun ajatuksesi aiheesta menevät samoilla linjailla kanssani. :) En oikeastaan lisäisi mitään muuta tuohon, kiteytit todella hyvin omat ajatukseni. En missään nimessä haluaisikaan heittäytyä täysin ranttaliksi ja unohtaa liikunnan iloa, terveellisen ruuan hyötyjä (ja herkullisuutta) tai väheksyä mitään samassa kategoriassa liikkuvaa, mutta "ammattiurheilijaksi" tässä lajissa minusta ei ole – ja se on täysin okei mulle. :)

      Poista
  4. Mulla on ollut vähän samanlainen suhtautuminen Superdieettiin. Kyllä se toimikin kun ensimmäisen kerran kokeilin sitä, mutta en oikeen kokenut sitä omakseni, kun en treenaa salilla. Silloinkin harrastin muuta liikuntaa enemmän. Yritin pari kertaa tuonkin jälkeen alottaa Superdieettiä, mutta kun siitä tuli lipsuttua jo muutaman päivän jälkeen _monta_ kertaa, niin totesin myös että en edes yritä, luovutin. Mutta en nyt niin välttämättä koe, että mun olisi pitänyt pystyä sitä noudattamaankaan, dieetissä oli kuitenkin paljon sellaisia asioita, mitkä ei usean vuoden karppaamisen jälkeen sopinut mun ajatusmaailmaan ollenkaan.

    Kun oon sivusta seurannut näitä fitness- ja ruokavaliobuumeja, niin on väkisinkin tullut mieleen, että jotain muutakin täytyy olla pielessä, jos pitää niin orjallisesti vahdata jokaista suupalaa ja salikäyntiä. Siksi ihan tyytyväisenä luen sunkin päivityksiä, että kiva jos oot löytänyt onnellisuuden vähän vapaammasta elämästä :) Itsehän en tällä hetkellä ole tyytyväinen vartalooni tai siihen miten syön, mutta yritän mahdollisimman vähän stressata asiasta kuitenkin, se ei tee hyvää.

    Tsemiä Eve :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se jotenkin toimi sellaisena alkubuustina todella hyvin silloin, kun kaikki tuntui vielä menevän enenevissä määrin pinnallisella tasolla, mutta mitä syvemmälle henkiseen hyvinvointiin uppoutuu, sitä huonommin mikään kurinalainen dieetti enää maistuu. Alan liikaa kyseenalaistaa, että tätäkö elämän kuuluisi muka olla ja siitähän se kunnon pyöritys päässä vasta lähteekin. Helpommalla pääsee, kun ei rajoittele mitään, jolloin voi aidosti kuunnella itseään ja kyseenalaistaa, että tekeekö nyt ihan oikeasti mieli karkkia vai haluatko sitä vain, kun se on kiellettyä.

      Mä muistan vieläkin elävästi sun kommentin, kun aikoinaan laittelit, että tykkäät lukea enemmän "ei-fitnessblogeja". Kiva, kun oot vielä matkassa mukana ja ellet oo sitten muuttanut, niin vieläpä niin lähellä... :D

      Poista
  5. kiitos kommenttini pääsystä oikein postaukseen asti, heh ;)
    pakko sanoa että muistan kyllä itsekin että oot muutamaan kertaan maininnut ettei kisakunto oo sun juttu. myönnän, itellenikin oli mielenkiintoisempaa stalkata postauksia kun kävit salilla ja mitä söit jnejne. mutta niinkuin sanoit, ihmiset muuttuu ja eikö se oo just se pointti että kirjoitat tänne niistä asioista mitä koet itelles tärkeäksi. ärsyttää tuollaset ihmiset ja kommentit. argh. ei elämä oo loppuun asti salia ja ruokavalioiden noudattamista, vaan paljon kaikkea muuta. itse ainakin jatkan sun blogin lukemista vaikka se ei enää jatkuvasti olekaan ruokavalioiden noudattamista ja kuntoilua. blogissasi on myös paljon muuta. ihanaa sunnuntaipäivää :)♥

    VastaaPoista