Kuntosali – voimaa keholle, voimaa sielulle

Hui, teitä onkin ihan hirmuisen paljon jo ilmoittautunut blogiarvontaan. Aivan mahtavaa! :) Sen kunniaksi päätinkin laajentaa palkintopakettia ja laittaa myös vähän pienemmän kakkospalkinnon jakoon. Näistä lisää sitten myöhemmin kuvien kera!

Ja sitten asiaan, täältä nimittäin tulee taas tajunnanvirtaa oikein olan takaa. Olin taas huimat neljä tai viisi päivää poissa salilta ystäväni polttareiden ja muiden äkillisten käänteiden vuoksi, jonka jälkeen paluu arkeen ahdisti kovasti – taas. Ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinen kerta, kun koen jonkinlaista henkistä ahdistusta ja eksistentiaalista minikriisiä siitä, kuka olen ja mitä ihmettä oikein teen elämälläni. Nytkään en osannut valita mitään tiettyä asiaa, mikä ahdistaisi tai aiheuttaisi stressiä – pelkkä olemisen sietämätön raskaus ihan vapaa-ajallakin riittää, kotona tai kylässä, töissä tai liikenteessä. Kun ahdistaa tai stressaa, niin kaikesta saa härkäsen.

Olen normaalisti tottunut olemaan tyytyväinen itseeni ja valintoihini elämässä sekä elämään kaikin puolin harmonista ja onnellista elämää (koska onnellisuus on asenne), joten kun sinne omaan henkiseen safe haveniin ei yhtäkkiä löydäkään tietä, niin meneehän siinä vähän pasmat hetkeksi sekaisin. Pää pyörällä sitä vain ihmettelee, missä vika. Ja sitten yrittää epätoivoisesti raivata itsensä takaisin sinne itseluottamuksen, itsevarmuuden ja perusonnellisuuden puitteisiin tietämättä, mihin suuntaan lähteä.

... Ennen kuin päätyy taas salille. Alan pikkuhiljaa tiedostaa, että tämä minikriisi syttyy aina lyhyidenkin salitaukojen aikana ja menee lähes sormia napsauttamalla ohitse, kun pääsen takaisin normaaliin treenirytmiini. Salilla sitä yhtäkkiä havahtuu taas siihen, kuka sieltä peilistä katsoo: MINÄ! :) Ainutlaatuinen, täydellinen juuri tällaisena kuin olen, määrätietoinen, paljon jo saavuttanut sekä paljon vielä jonain päivänä saavuttava ihana minä.

Treenatessa monimutkaisesta tulee yksinkertaista, turhanpäiväiset muka-murheet poistuvat ja elämä helpottuu. Sananmukaisesti sielu lepää. Ja vaikka siellä treenataan kohti vahvempaa kehoa, niin uskon nykyään erittäin vahvasti, että treenaankin todellisuudessa eniten kohti vahvempaa mieltä, vahvempaa sielua ja vahvempaa henkistä minää. Valitse päämäärä, toteuta suunnitelmaa äläkä välitä siitä, mitä muut sanovat tai ajattelevat – teet sitä vain itsellesi. Sitä se treenaaminen on ja sitä sen elämänkin pitäisi olla. Meillä on vain tämä yksi ja ainoa (tai riippuu tietysti, mihin uskoo...), joten sitä ei kuulu heittää hukkaan täysin turhista (tai kuten nyt, olemattomista) asioista murehtimiseen. Pää pystyssä ja häntä heiluen jokaiseen päivään, näin sanon minä! :)

Kuntosali tai mikä tahansa liikunta voi siis todellakin olla mitä parhainta terapiaa ja parasta on, kun sen itsekin oikein toden teolla oivaltaa! Jatkossa jos koen olevani eksyksissä, niin suuntaan suoraan lenkille tai salille – siellä on ihmisen todellakin hyvä olla, se on tämän neidin safe haven. ♡