maanantai 30. kesäkuuta 2014

Hierontakokemuksia?

Löytyykö siellä keltään mielipidettä suuntaan tai toiseen hieronnasta ja sen vaikutuksista tai hyödyistä? Tai no, kieltämättä hyötyjä taitaa olla vino pino kaikista hehkutuksista päätellen, mutta mitä konkreettista hieronnasta olette saaneet irti tai kuinka usein siellä oikeastaan tulisi käydä? Voiko hieronnasta olla joissain tilanteissa haittaa?

Itse kuulun vielä toistaiseksi siihen vähemmistöön, joka ei ole koskaan hierontaelämystä elämässään kokenut ja siksi niin pää pyörällä. :D Kuuntelen vain kiltisti ja uteliaana, kuinka yksi toisensa jälkeen kertoo silmät loistaen ja oikein sellainen harras ilme naamalla omista hierontakokemuksistaan. Kerta toisensa jälkeen sinne vain päädytään yhä uudelleen ja muistellaan jälkikäteen oi-niin-kaihoisasti. Jotain siinä täytyy olla, kyllä jep.

Nyt olen sitten siitä onnekas, että pääsisin testaamaan hierontaa Kauneuskeskus Bleisiin. Kesäkiireiden vuoksi tämä on kuitenkin edelleen toteuttamatta, joten vieläkään en osaa sanoa juuta enkä jaata hieronnasta muuten kuin että odotan sitä suurella mielenkiinnolla ja vielä toistaiseksi sen suuremmitta ennakko-odotuksitta. 

Olen kai siitäkin onnekkaassa asemassa, etten ole tähän mennessä kokenut sen suurempia jumitiloja – tai vaihtoehtoisesti en vain ole huomannut kokeneeni sellaisia. Yhtä kaikki, tämä puute sivistyksessä tulee kuitenkin muuttumaan toivottavasti lähiaikoina ja tulen kyllä sitten raportoimaan kaikki mahdolliset havaintoni tästä hieronnan ihmeellisestä maailmasta. :)
Omaa hierontakokemustani odotellessani sain kuitenkin mahdollisuuden tarjota Turun alueen lukijoilleni alennusta Bleisin Katjan hierontoihin, mikäli joku teistäkin haluaa hemmotella itseään. Bleisistä saat siis -15% hierontojen hinnoista heinäkuun ajan mainitsemalla tämän kyseisen tarjouksen/blogin! :)

Lisätietoa Bleisistä löytyy joko heidän kotisivuiltaan tai Facebook-sivuiltaan. (Puhnro 02-2328757) 
Esimerkiksi kertakäynnillä hieronta-ajasta riippuen klassinen hieronta normaalisti 25-55e, intialainen päähieronta 30-50e ja kuumakivihieronta 40-70e – ja näistä nyt tosiaan lähtee siis vielä se -15%! 

Sijaintina Brahenkatu 7 Turussa eli Sokos Wiklundin parkkipaikkaa vastapäätä ja lisäohjeistuksena vielä ainakin itseni yllättänyt tieto, että hieronnan jälkeen ei suositella samana iltana liikuntaa, ettei hieronta menisi hukkaan lihasten kannalta. Så där, siitä vain kokeilemaan jos mieli tekee. :)

7 kommenttia:

  1. Noh. on olemassa hierojia ja "hierojia". Mulle perusvaatimuksena on urheiluhieroja, muuten se menee ihan sivelyksi ja paineluksi. Istumatyössä niskat menee jumiin säännöllisesti ja hieronnalla (sekä kunnollisella venyttelyllä) ne saa auki. Jalkatreeni ja juokseminen, niin jalkoinen hieronta on hyvää ennaltaehkäisevää ja lihaksistoa tukevaa.

    Turun keskustan alueella kävin aikanaan hierottavana Motivuksen tiloissa vastaanottoa pitävällä Jouni Sjöbergillä. Olin ihan tyytyväinen. Nykyään käyn Kaarinassa urheiluhierojalla koska se on mua lähempänä.

    Mulle hierojalla käyminen on elinehto, välillä menee niin pahasti jumiit paikat ettei selviä muuten kun tulehduskipulääkekuurilla ja hieronnalla. Jos jumi, niin paras varata ainakin 3 kertaa peräkkäin. Sitten jatkossa vaikkapa kerran viikossa-kahdessa mutta silleen et käy säännöllisesti.

    VastaaPoista
  2. Kuten ensimmäinen kommentoija jo sanoikin niin perinteinen hieronta ja urheiluhieronta on kaksi täysin eri asiaa. Jos ei ole koskaan aikaisemmin käynyt urheiluhieronnassa niin ensimmäisellä kerralla kannattaa varautua pienoiseen tuskaan. Vaikka itse ei tuntisikaan mitään suurempia jumitiloja lihaksissa niin urheiluhieroja niitä sieltä kyllä löytää, ja niiden avaaminen ei ole hupia.

    Mutta kun jumit on saatu avattua ja pääsee säännölliseen hierontarytmiin (n. kerran parissa viikossa tai jopa kolmessa) niin hieronnan jälkeinen fiilis on mahtava ja muutenkin tuntee itsensä paljon rentoutuneemmaksi. Sekä lihasaktivaatio salilla parani itsellä ainakin huomattavasti. Lihas pääsee myös "helpommin" kasvamaan, kun lihaskalvot on saatu auki eivätkä ne haraa vastaan.

    VastaaPoista
  3. Joo hierojissa on tosiaan eroja. Oman kylän tuttu hieroja ei ole mitenkään virallisesti urheiluhieroja, mutta löytää kyllä jumit tosi tehokkaasti ja hänen hierontansa ovat aina tuskaista nautintoa (mutta hän hieroo myös esim. hevosia eli voimaa löytynee sormissa ;) ). Omalla hierojalla käyntien lisäksi ostan usein myös Grouponin diilejä, ja niissä laatu vaihtelee. Joskus on tosi hyvä, välillä vähäsen vaan sivellään, mutta sekin on kyllä henkisesti tosi rentouttavaa. Viimeksi meinasin ihan nukahtaa hierontaan, mitä tuolla "omalla" hierojalla ei TODELLAKAAN tapahdu.
    Itse haluaisin käydä hierojalla vähintään kerran tai pari kuussa. Parasta olisi tietty viikottain ainakin nyt kun selkä on kestojumissa, mutta talous ei ikävä kyllä sitä salli eikä käynti noin kerran kuussa anna kuin ensiapua. Mua ihan harmittaa kun jouduin perumaan eiliseksi varatun hieronnan, iski enterorokko enkä sit viitsinyt mennä...

    VastaaPoista
  4. Hei! Voisitko neuvoa kun tiedät näistä jutuista ehkä vähän enemmän kuin meikäläinen, että...mikä olisi (jos maitorahkaa ei lasketa) niin kaikkein paras/proteiinipitoisin jogurtti tai semmonen? Kreikkalainen, bulgarialainen, turkkilainen, mitä näitä nyt on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. www.kalorilaskuri.fi ja sieltä vain katsomaan ravintoarvoja, niin itsekin teen! :) Syön tosin itse vain maitorahkaa enkä sitäkään niin kovin usein nykyään, joten en osaa sanoa juuta enkä jaata muista valmisteista. :/

      Poista
  5. Kivoja kokemuksia hieronnasta, kiitos vastauksista! Urheiluhierojalle siis jos kunnolla rupeaa paikat jumittamaan ja normaaliin hierontaan sitten 'nautinnoksi', tällä alustavalla analyysillä lähden nyt liikkeelle. Olen kyllä onnellinen siitä, että ensimmäinen kertani ei ole "urheiluhierojan runnimana" vaan että pääsen nyt kevyesti ja toivottavasti ilman traumoja liikkeelle, heh. :D

    VastaaPoista
  6. Minä olen hierojalla käynyt vuosia sitten. Se auttoi hetkeksi, mutta lopulta kivut tulivat takaisin. Ilmeisesti olisi pitänyt käydä säännöllisesti ainakin muutaman kerran, sillä sielä on aina jokin lihas joka vetää jumin päälle ja sen takia muutkin lihakset jännittyy. Pitäisikin siis etsiä uusi hieroja täältä meiltä päin.

    VastaaPoista