sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Superdieetti: päivät 1–3

Onko tätä Superia oikeasti vasta kolme kokonaista päivää takana? Tuntuu hurjasti pidemmältä ajalta, mutta mikäs siinä. :) Täällä suunnassa ovat ruokailut menneet muutamaa pilkunviilausta lukuunottamatta rungon mukaisesti – kasvikset ovat vihreitä, liha vähärasvaista ja rahkaa on syöty 750g päivässä, heh. Parannettavaa löytyy kuitenkin seuraavista kohteista:

~ vehnäleseiden puuttuminen
~ liian vähäinen öljymäärä
~ aamupala-keltuaisen ja lounas-valkuaisen sijaan syön koko kanamunan lounaalla

Kahteen jälkimmäiseen voisin oikeastikin kuvitella panostavani, joskaan en ihan ymmärrä, miksi kanamunankeltuainen pitäisi syödä erikseen jo aamupalan yhteydessä, mutta ensimmäiseen en aio koskea. En kertakaikkiaan saa noita vehnäleseitä alas, en sitten millään! (Kokeiltu on jälleen ensimmäisenä päivänä sekä aikoinaan Go Fat Go:ta aloitellessa...) Koko ruokavalio olisi muuten vaarassa kaatua noihin, joten jätän ne pois suosiolla samantien.

Liikkuminenkin on sujunut kivasti ja tekisi mieli tehdä enemmänkin päivässä, mutta täytyy vain kylmän viileästi malttaa pitää lepopäiviäkin siellä täällä. Viimeisen kolmen päivän aikana olen tehnyt:

~ 2x aamuaerobisen + 1x iltapäiväaerobisen
~ 1x kotitreenin + 1x treeni1:n

... ja suunnitelmissa on ensi viikolle tällä hetkellä seuraavat:

~ maanantaille lepopäivä
~ tiistaille RPM / juoksulenkki (menee aerobisesta?)
~ keskiviikolle kotitreeni
~ torstaille treeni1

Nyt täytyy toivoa, että maltan treenailla näin tasaisesti enkä yrittäisi väkisin tehdä noita treenejä jo alkuviikosta. :D Mutta siinä alkuhöpinää Superdieetistä. Kuulisin mielelläni vaikka kommenttiboksiin, miten siellä suunnassa on menty samaisella dieetillä ja jos joku vielä pitää blogia samaisesta aiheesta, niin linkkailkaa ihmeessä! :)

7 kommenttia:

  1. Käsittääkseni noi leseet on mukana vaan kuitulisänä, että jos tuntuu että vatsa toimii ilmankin, niin turha niitä on väkisin ottaa. Itekin välillä unohdan laittaa niitä rahkan joukkoon. Puuron kanssa ne vielä meni, mutta rahkassa tuntuu vaan olevan sahanpurua jos niitä laittaa :P
    Ja mäkin syön usein kokonaisen kananmunan aamulla, tai viimeistään lounaalla. Menis järki tuossa erottelussa. Sen takia en käytä valkuaisiakaan, vaan otan protskulähteeksi jotain muuta.

    Mua ällöttää jo kaikki kaalit ja liha -.- Koitan siirtyä tässä kalaan ja kasvisvaihtoehtoihin, ettei tää kaadu siihen etten ällötykseltäni saa mitään alas. Lihaa ei tässä syödä paljon, mutta kaipaan sen kanssa niin hirveästi kaikenlaisia kastikkeita - kuiva liha alkaa jostain syystä mua ällöttämään.

    Kirjottelen SD:stä blogiini jonkun verran, mutta ei mulla mitään varsinaista laihdutusblogia ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, lohduttavaa kuulla että muuallakin on päädytty pieneen soveltamiseen. :) Sahanpurua ne leseet nimenomaan on, juuri oikea sana!!

      Mun täytyykin seurailla sun blogia sitten etenkin tän ruokavalion osalta... :p

      Poista
  2. Itse en gfg:tä tällä hetkellä noudata, mutta pari vuotta sitten olin kyllä mukana. Tiedän siis mistä puhutaan :D Vaikka tulokset olivat kieltämättä hyvät, oma itsekurini sekä rakkauteni ruokaan ei kuitenkaan sallinut sen kauempaa jatkaa gfg:n mukana! Tylsistyn nimittäin niin nopeasti, eikä tiettyjen ruoka-aineiden pyörittäminen onnistunut enää ilman lipsumisia... Nyt siis syön terveellisesti ihan yleisellä tasolla ja soveltaen :D

    Ajatuksia uuden elämäntavan tiimoilta pyörii valtavan paljon, joten aloin pitämään projektistani jonkinmoista blogia, jonne kirjaan ajatuksia ja saavutuksia yms juttua arjestani. Tervetuloa lukemaan :) Vielä siellä ei paljoa ole, mutta pyrin päivittämään tasaiseen tahtiin!

    Tsemppiä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, osaatko sanoa yhtään arviota siitä, minkälaisia tuloksia olit silloin dieetillä saavuttanut? :) Tosi näppärää, että olet saanut kehitettyä tästä silti sen terveellisen ruokavalion itsellesi! Mulla olisi sama edessä sitten kun siltä tuntuu, mutta veikkaan vetäväni tämän 6 viikon jälkeen vielä ainakin muutaman viikon samoilla ohjeilla, kun nyt on jo pidempään samaa runkoa muutenkin noudatettu. :D Saa nähdä, miten käy!

      Blogisi menikin lukulistalle, jess! Kiitos vinkkauksesta :)

      Poista
  3. Mä oon nyt morsiusdieetillä, ilmeisesti saman puljun.. Joten lienee samanlaisuuksia. Rahkaa rahkaa ja rahkaa. PLAAH. :D tää dieetti siis virallisesti alkaa ma mut mä oon pari päivää harjotellu. Pe kävin kaupassa ja ostin 9 purkkia rahkaa et näil menee puol viikkoo ens viikostakin.. HAH rahkat on nyt loppu. En sit ihan laskenu. Mut miten sä sitä sahanpuru vehnälesettä yrität syödä? Mulla aamupalaan kuuluu rahkaa, raejuustoo, marjoja, vehnälesettä, kookosöljyä ja mehukeittoo. Ja ei puhettakaan et ne menis alas jos vaan lautaselle lätkäis. Ne pitää soseuttaa. Tehä lusikoitavaks mössöks.. Siellä se menee se sahajauhokin. Esim. puolukka oli tosi kiva marja tässä sotkussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo rahkaa kuluu kyllä kiitettävästi, mutta tarvittaessa sen voi korvata 100g:lla lihaa (alle 10% rasvaa). :) mä en itse syö sahanpuruja (leseet) lainkaan, ne oikeasti kaataisivat dieetin omalla kohdallani, niin hirveitä ne vaan omassa suussani ovat... :D tsemppiä morsiusdieettiin, tärkeintä on ettet luovuta! :)

      Poista
  4. Kananmunan valkuiaisiin ja yhteen keltsiin sekoitan vehnäleset. Suolaa ja mausteita mukaan. Teen niistä aamupannarin. Se on hyvää marjojen kera.

    VastaaPoista