maanantai 30. syyskuuta 2013

Project Abs

Ihminen tarvitsee konkreettisia tavoitteita ajaakseen itseään eteenpäin mahdollisimman tehokkaasti. Siispä päätin muutama päivä sitten aloittaa itselleni toisenkin tavoitteen, jonka seuranta edellyttää sellaisten kuvien ottamista blogiin, joissa joudun ylittämään oman mukavuusalueeni.

Vatsa(lihakset). :D

Näin alkuvaiheessa sitä saa vielä keskittyä ulkoisesti pääosin rasvanpolttoon, mutta voihan niitä allaolevia lihaksia kehittää samanaikaisesti nytkin. Onpahan sitten jotain pohjaa valmiina, kun joskus saan rasvaprosentin pudotettua tarpeeksi pieneksi niiden mahdollisten vatsalihasten näkymistä varten.

En osaa arvioida tälle projektille mitään todellista aikataulua, joten heitän lonkalta lopulliseksi päivämääräksi 1.5.2014. Yritän napsia kehityskulusta kuvia vaikka kerran kuussa ja täytyy sitten vain ensi vuoden toukokuussa katsoa, mihin rahkeet riittivät. :) Kokemuksia vastaavasta projektista kellään? Miten edistyi, kauanko meni aikaa ja kuinka rankalla kädellä treenasit / tiukalla ruokavaliolla söit?

4 kommenttia:

  1. samanlainen projekti täälläkin ! käyhän lukasemassa munkin blogia, itelläkin kiloja vastaan taistelu käynnissä, ollaan jo pikkuhiljaa voitin puolella :) oot kyllä mahtava mimmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, jäänpä siis seurailemaan blogiasi! :)

      Poista
  2. Upee tavote ! Sama täällä ;) Oot kyllä mahtava ja ihan älyttömän kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tavote on korkeella mut sehän tarkottaa että myös tulokset tulee joka tapauksessa olemaan korkeella. Ja voi kiitos kauniista sanoista :)

      Poista