sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Day 7

Ensimmäisen viikon viimeinen päivä ja olo on edelleen loistava! :) Mitään konkreettista laihtumista ei sinänsä vielä tunne, vaan lähinnä turvotus on poistunut ja aineenvaihdunta parantunut, mutta olo on hyvä, nälkää ei ehdi pahemmin tulla ja dieettiruoka maistuu hyvältä. Ja mikä tärkeintä, mitään himotuksia ruokavalion ulkopuolisia ruokia kohtaan ei ole tullut! Ei edes Filmtownin irtokarkkihyllyillä kun ystävä valitsi itselleen leffakarkkeja. :D Normaalioloissa tai vain tavallisessa 'kalorinlaskentakuurissa' olisin varmasti kuolannut vieressä ja surkutellut kohtaloani, mutta nyt ei kirpaissut lainkaan.

Yksi havainto, minkä näin terveellisen ja tarkkaan määritellyn ruokavalion keskellä nousi esiin, oli makeutusaineilla makeutettujen juomien aiheuttama päänsärky. Eilen leffaeväänä oli puolen litran Jaffa Stevia -limu, ja päänsärky alkoi heti kotiin päästyä. :( Sama tapahtui maanantaina puolen litran sokerittoman Ed-energiajuoman kanssa. Tietystikään tämä empiirinen tutkimus ei ole kovinkaan laaja tai luotettavaksi todistettu, mutta yhtäläisyys näyttää tällä hetkellä osuvan makeutusaineisiin, vaikka toinen niistä olikin terveellisemmällä Stevialla makeutettu). Katsotaan ajan kanssa, pitääkö tosiaan paikkaansa vai onko kyse jostain muusta. :)



Hehhehee, the karkkipussi

Aamupalan ja iltapalankin suhteen on tapahtunut vähän muutosta, vaikka muutoksia tällä ruokavaliolla ei oikeasti saisikaan tehdä. (Bad me :D) Vehnäleseiden takia iltapalan syöminen vei tosiaan 30 minuuttia ja jostain syystä myös ikenet tuntuivat ottavan pahasti vastaan ilmeisesti juuri nuo kovat vehnäleseet, joten otin vapautuksen niistä kokeilumielessä ja palautan ne takaisin dieettiin jos tulee tarvetta. Vehnäleseiden sijaan olen jakanut puuromäärän (45g/pvä) puoliksi sekä aamu- että iltapalalle, jotta kuituja tulisi tasaisesti ympäri päivää ja kalorimäärä ei silti nouse sallitusta. Nyt ei siis enää töki mikään, kun on löytänyt hyvät ja toimivat yhdistelmät ruoka-aineille. :)


Aamupalalle en nykyisin jaksa enää keittää puuroa kasaan (säästääkseni tiskiä :D), vaan viskaan kaurahiutaleet mehukeiton ja raejuuston joukkoon ja nautin kylmän aamupalan. Aina vain herkullisempaa, namnam! :)



Kaurahiutaleita, mehukeittoa, raejuustoa ja 1kpl Omega3 + 2kpl Fast Burner

Ruoka-annoksien suhteen suurta vaihtuvuutta ei ole vielä tapahtunut – edelleen kanafilee on ensimmäinen valinta lihalle, tosin viljatuotteet ja kasvikset ovat saaneet vähän uudistusta perinteisen pastan tai real-leivän sekä wok-vihannesten sijaan. Ja kuten allaolevasta kuvasta näkyy, viljatuotteitakin saa syödä reilusti! Ei tarvitse siis kärvistellä ruuan suhteen ja vatsa on ihan ähkytäynnä tuollaisen satsin jälkeen, lääh. Tänään olisi vielä tarkoitus kokeilla maustettuja uunitomaatteja kasvisten osassa, joten ruoka-aikaa innolla odotellessa. :)

Kanaa, riisiä, ruusukaalia ja paaaljon mausteita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti