keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Miltä tuntuu lentää?

Haluatko tietää, miltä tuntuisi lentää – siis oikeasti lentää kuin lintu, tuntea tuuli hiuksissa, mennä eteenpäin kevyen kivuttomasti liidellen ja samalla vauhdikkaammin kuin koskaan aiemmin?

Yksi riskitön vaihtoehto kokea tämä tunne on ottaa juoksemista rakastava koira, valjastaa se vetoremmeihin, iskeä juoksuvyö omalle vyötärölle, sitoa jalkoihin Nike Freet ja pistää tossua toisen eteen suoralla, joka kallistaa aavistuksen alaspäin.

Kuin tuulispää, I'm telling you!


Näin me teimme viikko takaperin lapinporokoira Rytin kanssa ja voi pojat, voi pojat, mikä tunne. Hölköttelimme ensin hitaasti, mutta tasaisen varmasti puolet lenkistä Schwarzwaldin kukkuloita ylämäkeen välillä hölkäten ja välillä pieniä pätkiä kävellen, kunnes tossut osuivat vihdoin tasamaalle.

Muutama hengenveto happea, pari palauttavaa askelta, päähän ajatus lähteä vetämään pidempi spurtti kevyttä hölkkää ja viaton komento koiralle sanoilla "okei, kai me sit mennään, hop". Mutta hupsista.

Sitä todellakin mentiin, nimittäin niin lujaa kuin tossuista ikinä vain on päästy! En ole koskaan eläissäni juossut noin kovaa ja samanaikaisesti kevyesti, kiitos maailman iloisimman hauvelin, joka toimi erittäin kevyesti, mutta silti tehokkaasti vetojuhtana. Kun katsoo toisen tassuttavan eteenpäin sydämensä kyllyydestä niin lujaa kuin vain itse pystyt antamaan periksi, ei juurikaan tee mieli itsekään jarrutella, vaan sitä tulee mentyä tasan niin lujaa kuin fyysisesti mahdollista – ja sitten vielä vähän päälle. =)

Seuraavat hankinnat: vetovaljaat, vetovyö, vetohihna ja kaupan päälle toivottavasti koira, joka rakastaa juoksemista yhtä paljon kuin tämä hullunkurisen hupaisa Rytipyti. <3 Enää ei tekisi mieli lainkaan käydä juoksemassa itsekseen, niin älyttömän hauskaa ja tehokasta se nimittäin koirulin kanssa oli!

2 kommenttia:

  1. Ajattelinpa kommentoida ekaa kertaa tännekin. Oon lueskellut blogisi nyt alusta loppuun viime talven aikana ja jäin vakkariseuraajaksi. :) Olen itse painonhallintataipaleeni alussa ja sun blogi on toinen kahdesta aiheeseen liittyvästä mitä seuraan. Kiva blogi siis, kiitos siitä! Ruokakokeilut on suosikkeja. :D

    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija ihanasta kommentista :) Ruokakokeiluja tulee kyllä säännöllisin väliajoin koko ajan, kun se nyt sattuu olemaan yksi elämäni keskeisimmistä asioista, heh!

      Poista