keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sats Elixia (ja juoksumatto) korkattu!

Back in business. Taukoa salitreeniin ehti kertyä lähes kaksi viikkoa ja aerobinenkin lenkki oli vähän on-off eli säännöllisen epäsäännöllistä (ja tehotonta), joten tämänpäiväinen treeni oli vihdoin ja viimein se kaivattu potku persukselle, heh. Sats Elixia -jäsenyyteni on nyt viimeinkin täällä ja jatkossa saan treenailla vähän kattavammalla salilla kuin aiempi työpaikan kuntosali, vaikkei siinäkään sinänsä valittamista ollut.

Treenaamiseni on nyt mahdollista yhteensä 123:lla eri kuntosalilla Pohjoismaissa, jos vain haluaisin! Satsin ja Elixian yhdistymisen jälkeen valitsemallani Nordic-kortilla voin siis marssia mihin tahansa Elixiaan tai Satsiin ja treenailla vapaasti samalla kuukausimaksulla, jess. Todellisuudessa tulen kuitenkin kuluttamaan eniten Turun Elixia Centrumia tai Sats Triviumia, mutta on silti lohduttavaa tietää, että näitä "kakkoskoteja" kyllä riittää eikä treenaaminen jää jatkossa salista kiinni. :)

Lisäksi pääsin tänään vihdoin korkkaamaan kunnolla juoksumaton ensimmäistä kertaa elämässäni ja voi pojat ja voi tytöt, miten kivaa! HIIT juoksumatolla tehtynä tuntuu ihan erilaiselta kuin spinning-pyörän selässä ja vaikka molemmissa onkin puolensa, niin kyllä ainakin vaihtelun vuoksi juoksumatosta tuli nyt paras kaverini. Niiin rankka, mutta niin ihana. Hiittailun jälkeisestä lihaskunnosta en sitten sano muuta kuin että nopeasti ne voimatasot vaan laskevat, lääh... Jälleenrakennus käyntiin taas, ei mahda minkään ja koska voivottelu ei auta mitään, niin siihen ei myöskään tuhlata edes nanosekunnin verran aikaa. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. :))

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Motivaatiokärpänen on tullut takaisin ja puraissut kovaa, jea! Yksi miinuspuoli on tosin havaittavissa – saliselfiet taitavat nyt jäädä historiaan, hehhee. Niitä kompensoidakseni yksi normiselfie sitten kuvitukseksi, kun ei muutakaan tähän hätään löydy. Heippa kaverit!

2 kommenttia:

  1. Moikka! Itse tykkään kovasti tehdä HIIT:iä juoksumatolla paljon mielummin kuin spinning-pyörällä :) Osaisitko kertoa tosta eilisestä treenistäsi tarkemmin, kokonaiskesto, kauan lämmittely/jäähdyttely, kuinka monta ja kuinka pitkiä pätkiä kovalla teholla ja kauanko aikaa niiden välissä? Ja ihan mielenkiinnosta myös mitä nopeuksia käytit juoksumatolla? Voisi saada lisämotivaatiota omiin treeneihin taas =)

    - Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mä yritän muistaa pistää lukemia, kun olen vetänyt ohjelman muutamaan otteeseen ensin läpi. :) Nyt takana on vasta ensimmäinen kerta ja sekin salitreenin alle, joten meni vähän lyhennettynä, joten en osaa sanoa onko vertailukelpoinen vai ei. Palaan kuitenkin asiaan varmaankin tällä viikolla vielä! :)

      Poista