tiistai 13. toukokuuta 2014

Haba Haba Zoot Zoot

MINUN TASSU! :D En ole ikinä, ikinä, ikinä saanut otettua minkäänlaisia haba-kuvia, koska valehtelematta ja mitenkään vähättelemättä tilanne haban kanssa on käytännössä aina ollut #eioleee, mutta tänään sain otettua tällaiset. Voi jukra, miten innoissaan sitä voi pienistä tuloksista olla! Pieni alku, mutta alku kuitenkin. Tästä on hyvä jatkaa iloisin mielin, ai että... :)


Alustavan suunnitelman mukaan bulkkikauden pitäisi nyt alkaa elokuun alussa ja kestää suurinpiirtein ensi vuoden maaliskuulle asti. Aiemmin olen ajatellut asiaa niin, että nyt on _vielä_ 2,5 kuukautta aikaa elää ihanilla miinuskaloreilla ja pudotella rasvaprosenttia sen mitä pystyy, mutta tänään (noiden kuvien jälkeen) kaikki tuntui taas kerran kääntyvän päälaelleen. Nyt pitäisikin sitten nimenomaan _malttaa_ elellä tämä 2,5 kuukautta ennen kuin tulee se todellinen mahdollisuus kasvattaa kunnolla lihasta, ääh... :D Niin se oma pääkoppa vain muuttaa suuntaansa omin päin ennalta-arvaamatta, enpä olisi tätäkään itsestäni uskonut.

8 kommenttia:

  1. Wauuu! ny kyl näkyy kehitys! -Juliet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! :D Oon ihan superinnoissani, voisinpa purkittaa tätä fiilistä!

      Poista
  2. Ois kiva tietää miten paljon päivässä syöt ja mitä. Ja se et miten reenaat viikossa ja kui paljo.... mä oon tiputtanu tammikuusta lähtien 10kg ja nyt ku lomalta tulin ni motivaatiota ei vaan oo. Eli sitä jos voisit heittää pikkusen edes tännepäin.. ja varmaan tää tilanne ku ei tiiä paljonko pitää syödä ja urheilla että sais kropan kiinteäksi ja läset tiristettyä pois ni tekee motivaation puutteessa osansa. Huoh. :/ oon seurannu blogias jo ties kuin kauan tällee anonyyminä :) hullu tsemppi sulla päällä kokoajan.. hyvä sinä!!!

    -päikky-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tehdä vaikka päivän ruuat -postauksen, sitä olen miettinyt muutenkin ja lisäillä sinne joukkoon sitten noita sua askarruttavia asioita. :) Alkuun suosittelisin sullekin Go Fat Go:n runkoa, sillä pääsee jo hyvin kiinni siihen, mitä asioita kannattaa syödä ja missä mittasuhteissa!

      Poista
  3. Selvästi on jo habaa näkyvissä, siitä se lähtee kasvamaan :) Olkapää näyttää aika hyvältä myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siitä se lähtee! :) Olkapäätä en edes itse huomannut ennen kuin muut siitä huomauttelivat, heh. :D

      Poista
  4. HULK! Kohta bulk-hulk :D -ruttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D no täältä sohvalta huutelen et eilisen hauispumppi on vissii siirtyny tän päivän lepopäivän johdosta mahan kohdalle... hehee.

      Poista