tiistai 27. elokuuta 2013

Reeniä reeniä (Superdieetti)

Mikään ei piristä maanantaita niin kuin kotitreeni! Tai tarkemmin sanottuna Superdieettiin kuuluva Treeni1-ohjelma, josta on tullut suosikkini (ainakin omasta mielestäni) hituisen raskaammalta tuntuvan kotitreenin sijaan, heh. Superdieetin treenejä voin kyllä suositella lämpimästi niillekin, jotka eivät halua tai pysty kuntosaleja syystä tai toisesta aktiivisesti kuluttamaan, sillä etenkin käsipainoja hyväksikäyttäen nämä ovat todellakin tehokkaita. Samaa olen kuullut myös muista Fitfarm-treeneistä, eli rahalle saa kyllä ihan kiitettävästi vastinetta. :)

Eilisen aikana päätin koko Treeni1-ohjelman läpivetämisen sijaan keskittyä pelkkiin jalka- ja pakaraliikkeisiin, joten tein ohjelmassa olevista liikkeistä yhteensä viisi jalkaliikettä 30-35:llä toistolla kolmen kierroksen verran sekä lisäksi autotallista (:D) löytyvällä kuntolaitteella vielä hampaat irvessä x määrän toistoja kolme kierrosta. Itselläni on treenaamiseen käytössä sekä kahden että kuuden kilon käsipainot, joista nykyään käytän pelkästään niitä kuuden kilon painoja – yleensä lantion nostossa yhtä käsipainoa ja syväkyykyissä kahta käsipainoa, joskin eilen oli pakko viimeisellä kierroksella käyttää myös lantion nostossa 2 x 6kg painoja. :)

Tavoitteena oli liikuntakyvyttömyys tälle päivälle, mutta kyllä sitä vaan hitsi vieköön käveltiin suht normaalisti tänäänkin, höh. Perjantaina uusi yritys jaloille ja tuplasti rankempana! Ei armoa, vielä se hutara askel saavutetaan keinolla tai toisella. :D


Yllä vielä fiilistely-snapshot eiliseltä, sen verran mitä nyt ylipäätään pystyi siinä puhistessa kuvaamaan. Ei näytä kummoiseltakaan, mutta tuntuu ja tärisee niin ettei tosikaan. Jos et usko, niin tee itse perässä, videokuvaa todistusaineisto ja linkitä kommenttiboksiin, hehhee. :D Liikkeitä en varmasti tee niin puhtaasti kuin pitäisi enkä halua videon pohjalta viestittää mitään muuta kuin sitä itse fiilistä, joka oli muuten aikas jees. ♡

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä, pitääkin kaivaa superdieetin ohjeet taas esiin jostain ja kokeilla itsekin!

    VastaaPoista