En ole koskaan ollut mikään terveysintoilija makeutusaineiden, light-tuotteiden tai muutenkaan puhtaan ruuan puolesta, vaan olen elänyt ns. normaalina sekakäyttäjänä katsomatta sen tarkemmin aineiden sisältöä. Ja hyvä näin, sillä en henkilökohtaisesti jaksa kuunnella sitä joidenkin henkilöiden kiihkoiluun menevää paasaamista ties mistä pinnalla olevista terveystutkimuksista ja uskomuksista. Jokainen toki taplaa tyylillään, mutta minulle on turha tyrkyttää omaa uskontoaan niin jumalolentoihin kuin ruokavalioonkaan liittyen haluamatta tietynlaista leimaa otsaansa... Miksi ihmeessä stressata turhista asioista, kun loppupeleissä porkkanaankin voi tukehtua. :) (Mikä on muuten hieman pelottavaa ottaen huomioon oman porkkanakulutukseni...!)
Tästä huolimatta huomasin eräällä tapaa mielenkiintoisenkin yksityiskohdan omalla kohdallani.
Itselläni esimerkiksi virvoitusjuomien kulutus on aina ollut hyvin satunnaista herkuttelua, sillä vesi kelpaa aina ja maistuukin hyvälle. :) Tänään kuitenkin pyysin omien herkkujensa kera luokseni suuntaavaa ystävääni tuomaan tullessaan kaupasta iiiison pullon Coca-Cola Zeroa – ja voi sitä innostusta, mikä siitä seurasikaan;
1,5 litraa aspartaamilla ja asesulfaami k:lla makeutettua Coca-Cola Zeroa tuhottu yhden päivän ja illan aikana! <3
Lopputuloksena päänsärky. </3
Henkilökohtaisen empiirisen tutkimukseni hypoteesi vahvistuu: omalla kohdallani makeutusaineilla makeutetut virvoitusjuomat aiheuttavat päänsärkyä. Valitettavasti en siis enää totea, että tämähän on vain sattumaa, sillä vähäisistä kokeiluista (3-4?) huolimatta tulokset ovat kutakuinkin 100-prosenttisia. Kyseiseen tutkimukseen on osallistunut niin aspartaamilla kuin steviallakin makeutettuja virvoitusjuomia sekä myöskin light-energiajuoma, joten laaja otos testauskertoihin nähden on näin ollen kasassa.
Jääkaapissa odottaa vielä reilu litra kyseistä juomaa, enkä silti aio kaataa sitä viemäriin. Hitsit sentään, onhan se silti hyvää. :D Aion edelleen juoda makeutusaineilla makeutettuja juomia, nauttia kovista rasvoista ja herkutella niillä haitallisilla E-koodeilla kyllästettyjä tuotteita ja jopa syödä perunat kuorineen mahdollisista pöpöistä huolimatta (!!), voi tätä vaarallista elämää!
Se ei silti tarkoita, että heittäytyisin roskaruokaa mussuttavaksi palloksi, vaan tottakai pyrin mahdollisuuksien mukaan valitsemaan niitä terveellisempiä vaihtoehtoja, mutten kyllä koskaan tule pyhittämään elämääni alati vaihtuvien ja vuoronperään kärrynpyörää heittävien tutkimustulosten mukaiseksi tai heittäytyä ruokaa suurennuslasilla tutkailevaksi ortoreksikoksi. Valitettavasti tiedän tällaisiakin ihmisiä ja se jos jokin on surullista katseltavaa... Joten ei kiitos, valitsen mieluummin elämästä nauttimisen niin kauan kuin tätä iloa on jäljellä! Täällä suunnalla siis kohtuus ja tasapaino edellä kohti rentoa ja nautinnollista elämää. :) Ja jatkossa ne makeutusaineet vähemmälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti